STOP THE PRESS!

Death Proof – Kahden levyn special edition

death_proofOhjaus: ja käsikirjoitus: Quentin Tarantino
Tuotanto: Elizabeth Avellan, Quentin Tarantino, Robert Rodriguez, Erica Steinberg
Pääosissa: Kurt Russell, Zoe Bell, Rosario Dawson, Vanessa Ferlito, Jordan Ladd, Tracie Thoms, Eli Roth
Arvio: 4/5

Ohjaaja Quentin Tarantino on mies, joka ei juuri enää tänä päivänä esittelyjä kaipaa. Varsinkin Pulp Fictionin jälkeen herrasta muodostui sellainen hahmo, että hän pääsi toteuttamaan omia juttujaan lähes ilman studion vastaväitteitä. Eikä ihme, sillä vaikka elokuvia jotkut tahot ovat moittineet ultimate väkivaltaisiksi, katsojat ovat niitä rakastaneet ja monista heistä onkin tullut vannoutuneita Tarantinon faneja. Eikä tuorein elokuva ”Grindhouse: Death Proof” tee poikkeusta aiempiin elokuviin nähden. Tarjolla on juuri sitä mitä herralta voi odottaa.

Vaikka elokuvan tapahtumat sijoittuvat tämän päivän Amerikkaan, niin tyylillisesti Tarantino kertoo tarinansa 70-luvun tyyliin. Elokuva jakautuu oikeastaan kahteen tarinaan, vaikka ainoana yhteisenä tekijänä näillä onkin Kurt Russellin esittämä stuntman Mike, josta ei sen enempää, sillä elokuva on oikeastaan girlpower-elokuva. Ensimmäisessä tarinassa kolme nuorta naista ovat päättäneet lähteä pitämään hauskaa baariin. Yksi naisista on tunnettu radiotähti, jolle yksi kamuista on tehnyt ’kepposen’ järjestämällä tälle ns. sylitanssikeikan. Ideana tässä on se, että miehen täytyy tulla tälle lausumaan runo ja tarjota drinkki ja sitten se alkaa. Samaan aikaan stuntman Mike nautiskelee aah, niin rasvaista ruoka-annostaan tiskillä. Siellä hän tapaa kauniin blondin, jolle hän tarjoaa kyytiä kotiin. Mike on se mies, joka muistaa tuon runon ja saa kokea elämänsä kovimman sylitanssin. Mutta tästä tarinasta ei sen enempää etten vain paljasta liikaa. Toisessa tarinassa neljä nuorta naista ovat matkalla…jonnekin. Yksi heistä innostuu puhumaan legendaarisesta autosta, jota olisi kiva kokeilla. Joten he menevät hakemaan autoa koeajoon. Kuvioihin ilmestyy myös stuntman Mike.

Eihän tässä elokuvassa juurikaan kunnollista juonta ole. Itseasiassa leffa perustuu lähinnä tarantinomaiselle dialogille, jossa ei oikeastaan ole päätä eikä häntää, mutta se vain toimii. Varsinkin näyttelijäsuoritukset elokuvassa ovat aivan loistavia. Ennen kaikkea täytyy suoranaiset aploodit antaa Disney-elokuvien lapsinäyttelijänä uransa aloittaneelle Kurt Russellille. Vaikka hän ei loppujen lopuksi olekaan elokuvan ”pääosassa”, niin hän vetää todella tylyn roolisuorituksen, joka on lähes vertahyydyttävä teko. Elokuvan ainoa ongelma on sen pituus. Kaksituntiseksi elokuvaksi tämä on yllättävän pitkäveteinen juttu. Ei sillä, etteikö siinä olisi hyviä aineksia, vaan se, että Tarantinosta on tullut pikkuhiljaa itsekritiikitön persoona. Tällä tarkoitan sitä, ettei hän osaa ns. ajoitusta eli milloin pitäisi lopettaa liiallisen dialogin vääntämisen ja keskittyä tarinan kehittelyyn. Varsinkin elokuvan toinen osuus on ensimmäiseen osaan nähden melko pitkäveteinen. Joten tästä elokuvasta voisi hyvin parisenkymmentä minuuttia vetää pois, jotta se olisi toimiva. Ensimmäisen osion ansioilla tämä elokuva on sen neljän tähden arvoinen.

Tällä dvd-versiolla elokuva nähdään ns. pidennettynä versiona. Elokuvan sisältävällä levyllä löytyy myös dokumentti elokuvassa käytetyistä hot rodeista. Toinen levy puolestaan tarjoaa runsaasti lisämatskua. ”Stunts On Wheels” esittelee elokuvassa stuntit tehneet stuntmanit. Monet heistä on jo alansa legendoja. Toisessa dokkarissa esitellään Kurt Russellin esittämä Stuntman Mike. Kahdessa dokkarissa tutustutaan elokuvan nais- ja miespuolisiin hahmoihin. Tarantino esittelee myös oman tärkeimmän avustajansa eli leikkaajan Sally Menken. Lisäksi mukana on myös näyttelijätär Mary Elizabeth Winsteadin esittämä kappale ”Baby It’s You”, joka on leikattu pois elokuvan lopullisesta versiosta. Lopuksi levylle on ahdettu stuntnaisista kertovan dokumentin traileri.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s copyright by Dimension Films, 2007

Traileri: