STOP THE PRESS!

Pikku Kakkosen juhlanäyttely herättää muistoja

Pikku Kakkosen juhlanäyttely esittelee valokuvia menneiltä vuosikymmeniltä. Näyttely kiertää kahdeksalla paikkakunnalla osana Suomi 100 – Suuri lukuseikkailu -tapahtumakiertuetta. 

Pikku Kakkonen on viihdyttänyt lapsia kotisohvilla jo 40 vuoden ajan. Juhlavuoden kunniaksi Pikku Kakkosen valokuvanäyttely kiertää Suuren lukuseikkailun matkassa Tampereella, Sipoossa, Vaasassa, Helsingissä, Turussa, Porissa, Kemissä ja Kuopiossa.

– Näyttelyyn on koottu kuvia koko 40-vuotiselta ohjelmakaudelta. Jokaisen näyttelyssä nähtävän kuvan takana on tarina, Pikku Kakkosen 40 juhlavuoden koordinaattori Elli Murtonen kertoo. Vaikka monelle jo aikuiseksi kasvaneelle lapselle näyttely voi olla nostalginen kokemus, ei nykyisiäkään lapsia ole unohdettu.

– Lapsille näyttely tarjoaa televisiosta tuttujen kuvien lisäksi paljon kivaa ja kehittävää tekemistä, Murtonen sanoo.  Myös aikuisilta toivotaan lapsenmielisyyttä, sillä Pikku Kakkosen juhlavuoden teemana on Älä lopeta leikkimistä.

– Leikkiin kuuluvat uteliaisuus, tutkiminen ja kokeileminen ovat edellytyksiä kaikelle kehittymiselle. Ennen kaikkea, leikki tekee arjesta hauskempaa – myös aikuisille! Ilman mielikuvitusta, luovaa hulluttelua, tarinoita, loruja, laulua ja leikkiä maailma olisi liian totinen paikka, Murtonen kommentoi.

Pikku Kakkosen näyttely lähtee liikkeelle Tampereen Rullasta 11.3. Juhlanäyttelyn avajaispäivänä pidetään useimmilla paikkakunnilla satutunti, jossa televisiosta tutun juontajan kanssa luetaan yhdessä kotimaisia tai suomeksi käännettyjä satukirjoja. Satutunnilla myös arvuutellaan, lorutellaan ja lauletaan.

– On hienoa, että saamme Pikku Kakkosen mukaan Suureen lukuseikkailuun. Pikku Kakkonen on unohtumattomien tv-hetkien lisäksi toiminut aina myös lukemisen puolestapuhujana ja vaalinut etenkin ääneen lukemisen perinnettä iltasatutuokioissaan jo vuosikymmeniä, Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Ilmi Villacís kertoo.

Suuri lukuseikkailu on Lukukeskuksen ja Lastenkirjainstituutin yhteinen lastenkirjallisuutta ja lukemista juhlistava hanke. Suuri lukuseikkailu jatkuu koko Suomi 100 -juhlavuoden ajan.

Pikku Kakkonen Suuren lukuseikkailun tapahtumakiertueella 

TAMPERE – Lastenkulttuurikeskus Rulla 11.3. – 31.3.
Avajaiset la 11.3. klo 11.30-14, Susanna Volanto ja Siina Hirvonen 

SIPOO – Lilla Villan 6.4.- 25.4.
Avajaiset to 6.4. klo 10.00, Katti Matikainen

VAASA 5.5. – 29.5.
Avajaiset pe 5.5. klo 10.00, Rami Saarijärvi

HELSINKI – Annantalo, 1.8. – 28.8.
Avajaiset ti 1.8. klo 10.00, Iina Suominen, Tuomo Rannankari ja Jaakko Väisänen

TURKU – Seikkailupuisto, 5.9. – 28.9
Avajaiset ti 5.9. klo 10.00, Susanna Volanto

EURA – Euran kirjaston galleria 4.10. – 25.10.
Avajaiset to 5.10. klo 10.00, Iina Suominen

KEMI 3.11. – 26.11.  – Lastenkulttuurikeskus
Avajaiset pe 3.11. klo 10.00, Tuomo Rannankari

KUOPIO – Lastenkulttuurikeskus Lastu, 1.12. – 29.1.2017
Avajaiset pe 1.12. klo 10.00, Jaakko Väisänen