STOP THE PRESS!

Ile Kallio Big Rock Band

Kuva: Tanu Kallio

Ile Kallio Big Rock Band (Ile Kallio; Patrik Eriksson; Okko Laru; Masa Maijanen; Puke Kataja; Esa Niiva)
Konsertti: la 11.3.2017 Tampere-talon pieni sali

Arvio: 4,5/5

Vuonna 2013 perustettu Ile Kallio Big Rock Band on ehtinyt neljän vuoden aikana pukata ulos myös pari levyllistä blues-rock-soul-musiikkia. Siinä samalla he ovat ehtineet tekemään keikkaa tasaiseen tahtiin ja viime syksynä alkanut uusi kiertue on ehtinyt vierailla myös Tampereella Yo-talon klubimaisessa tilassa. Tällä kertaa kuitenkin paikkana oli Tampere-talon pieni sali, joka on aiemmin osoittautunut oivalliseksi klubimaiseksi konserttipaikaksi.

Kun kello lähestyi puoli kahdeksaa, oli sali täyttynyt keski-ikäisistä, sekä hieman vanhemmista kuuntelijoista. Osa varmasti oli sitä ikäpolvea, joille Ile edustaa heidän nuoruutensa Hurriganesia. Mene ja tiedä, mutta muutamien katsojien vaatetuksesta pystyi jotain ainakin tulkitsemaan. Bändi saapui lavalle ja soitanta alkoi. Luvattuna on parituntinen konsertti, jos lasketaan encoret mukaan. Täytyy myöntää, että tämä kokoonpano todella toimii. Siltä taittuu sujuvan tyylikkäästi heartland rock. Suurin osa kappaleista oli luonnollisesti tuoreelta levyltä, mutta kyllä settiin mahtui muutakin: oli Kallion omalta aiemmalta soolouralta, bändin edelliseltä levyltä ja tietenkin sitä, mitä yleisö varmasti eniten odotti, Hurriganesin kappaleita. Laulajana toimiva ruotsalaishemmo Patrik Erikssonilla on näihin kappaleisiin sopiva ääni ja hän on lavakarismaattisuudeltaan nuorekas. Kokonaisuus on todella hyvä, sillä kappaleiden tyylisuuntauksia on sijoiteltu tasaisesti pitkin konserttia. Siitäkös yleisö aidosti tuntui tykkäävän. Ile Kallio Big Rock Band osoitti, että rokkia voi soittaa myös bigband-soundilla.

Keikan jälkeen bändi Ilen johdolla tuli tapaamaan faneja salin ulkopuolelle. Tällaisia tilaisuuksia hyvin harvoin tapahtuu, mutta sanonpa vaan, että tyylipisteet tästä.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net