STOP THE PRESS!

Rocky Horror Show

Esitys: Tampere-talo la 18.3.2017
Ohjaus: Sami Saikkonen
Koreografia: Sonja Sorvola
Lavastaja: Alisha Davidow
Valo-ja videosuunnittelija: Jukka Huitila
Äänisuunnittelija: Tumppi Sipilä
Naamiointi: Emma Krohn-Markkanen
Pukusuunnittelu: Sonja Sorvola
Yhtye: Ismo Laakso (kapellimestari), Teemu Pulkkinen, Antti Karhumaa, Antti Kolehmainen, Mikko Hellström, Elli Maple 
Esiintyjät: Roope Salminen, Ilona Chevakova, Eino Heiskanen, Jane Kääriäinen, Sonja Sorvola, Samuel Harjanne, Sami Saikkonen, Mikko Nuopponen
Kertoja: Simo Frangén
Arvio: 4,5/5

70-luvun alussa työttömänä ollut näyttelijä Richard O’Brien fanitti kovasti vanhoja science fiction -tarinoita ja b-luokan kauhuelokuvia. Talvi-iltojen iloksi hän ammensi ideoita näistä aiheista ja kirjoitti uudenlaista juttua näyttämölle. Hän pyysi mukaan projektiinsa myös ohjaaja Jim Sharmanin, jonka parissa produktiossa O’Brien oli esiintynyt. Sharmanin ehdotuksesta esityksen nimi vaihtui They Came from Denton Highista Rocky Horroriksi. Kantaesityksensä se sai Lontoon West Endin Royal Courtin teatterissa 17.6.1973. Siitä muodostui heti yleisö- ja arvostelumenestys ja voittipa se myös Evening Standard Awardin parhaan musikaalin kategoriassa. Ei siis ihme, että pari vuotta myöhemmin siitä valmistui myös elokuvaversio, jonka ohjauksesta vastasi alkuperäisohjaaja Sharman. Hieman samoilla linjoilla jatketaan tässä suomalaisessa versiossa. Turun kaupunginteatterissa muutama vuosi sitten Frank-N-Furteria Lari Halmeen kanssa vuorotellen esittänyt Sami Saikkonen palaa takaisin tuttuun rooliinsa, mutta tällä kertaa myös ohjaajana.

Tarina on lyhykäisyydessä seuraavanlainen, jos jaksatte olla huutamatta siellä ”urpo” tai ”lutka”. Hyvä. Vastavihitty pari Janet (Chevakova) ja Brad (Salminen) ovat häämatkalla, kun heidän autostaan puhkeaa rengas. He menevät pyytämään apua epäilyttävään linnaan, jossa on hämäräperäisiä hahmoja, kuten hovimestarina toimiva kuolemankalpea Riff Raff (Harjanne). Pian paikalle saapuu korseteissaan viihtyvä Frank-N-Furter (Saikkonen), joka on tohtoroinut itselleen ”lihaksikkaan miesrakastajan” Rockyn (Heiskanen). Pian ihmissuhteet ja seksuaaliset merkitykset saavat ihan uuden näkökulman, kun Frank-N-Furter pääsee vauhtiin.

Vartti ennen kuin itse show pääsi käyntiin, orkesteri aloitti yleisön lämmittelemisen raisulla rockilla. Pikku hiljaa myös valaistusta vähennettiin ja lopulta esitys alkoi. Ensimmäinen puolisko kestää hieman yli kolme varttia, mutta ne ovatkin sellaista tykitystä, että katsojat taatusti ovat kuumana ennen viilentävää väliaikaa. Janetia ja Bradia esittävät Chevakova ja Salminen osoittautuvat oivallisiksi rooleihinsa, sillä niin uskottavan överimäisesti he vetävät roolinsa. Juuri näin, eikä melkein. Musikaaliohjaajanakin tunnettu Harjanne vetää jo alussa katsojilta luulot pois Riff Raffina. Kun näin pari vuotta sitten lontoolaisesta teatterista lähetetyn 40-vuotisjuhlaesityksen, niin jopa siinä Riff Raffia esittänyt esittäjä ei päässyt sellaiseen rokkaavuuteen, kuin Harjanne tässä suomalaisessa versiossa. Saikkonen puolestaan Frank-N-Furterin roolissa on karismaattinen ja tekee hahmostaan ihan omalaisensa verrattuna muihin näkemiini versioihin. Hän on tuonut hahmoon ehkä hivenen lisää huumoria, joka ei ole ollenkaan pahasta. Väliaika kesti lähes puoli tuntia, joka on poikkeuksellisen pitkä tällaisissä esityksissä. Eipä se haittaa, koska yleisö saa lisäkierroksia baarin puolelta. Toinen puolisko käynnistyy taas lämmittelyllä, kun pianisti ja laulajatar alkuun tunnelmoivat. Sitten todella päästään kunnolla asiaan. Luvassa on reipas tunti menoa ja meininkiä, mutta ikävä kyllä paikoitellen homma jumittaa sen verran, että jouduin vilkaisemaan kelloa. Onneksi näistä pienistä suvannoista päästiin eroon osittain kiitoksena ammattitaitoiselle orkesterille, joka todella osaa heittäytyä tunnelmaan. Rocky Horror Show oli suorastaan nautittavaa katseltavaa ja kuunneltavaa rockshowta koko rahan edestä.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net