STOP THE PRESS!

Arka mutta ajankohtainen ilmiö nyt näytelmänä

Arka, mutta aina ajankohtainen ja ikävä ilmiö on nyt tuotettu näytelmän muotoon. Pelolla johtaminen on perseestä  -teatteriesitys saa ensi-iltansa 29.3. Pääosissa esiintyy mm. Mikko Kivinen, Kirsi Salo ja Reidar Wasenius. Teatterin ohjaa Hannu Kahakorpi. Näytelmä on hauska ja nauruhermoja kutkuttava esitys, vaikka aihealue onkin vakava.

”Pelolla johtamista esiintyy edelleen valitettavan paljon. Tilastojen mukaan suurin osa ihmistä on joskus törmännyt pelolla johtamiseen. Työyhteisö toimii alle potentiaalinsa, jos sitä johdetaan pelolla”, muistuttaa kirjan kirjoittaja Kissconsulting oy:n Jaana Tuomila.

Pelolla johtamista esiintyy monella eri tavalla: se voi olla rajua huutamista, kiusaamista tai vähättelyä. Pelolla johtamista voi ilmentyä myös näkymättömänä, hiljaisempana puuttumattomuutena, tavoitteiden epäselvyytenä, ideaköyhyytenä tai turhana byrokratiana, johon kukaan ei uskalla tarttua, kertoo Kissconsulting Oy:n ja näytelmän käsikirjoittaja Maarika Maury. Pelolla johtaminen tulee kalliiksi niin yrityksille kuin koko yhteiskunnalle. Pelolla johtaminen aiheuttaa tehottomuutta, innostumattomuutta, työuupumusta, sairauspoissaoloja ja ennenaikaisia eläköitymisiä. Arjessa pitäisi tähdätä täysin päinvastaiseen toimintaan, innostukseen ja iloon, jolloin asiakaskohtaamiset sujuvat sekä innovaatiokyky ja tuottavuus nousee, muistuttaa Maury

Pelolla johtaminen perseestä -teatteriesitys on mukana yhteiskunnallisesti tärkeässä keskustelussa, jolla pyritään herättämään ja kehittämään työyhteisöjen sisäistä yhteistyökykyä ja johtamista. Näytelmän avulla kannustetaan ”nostamaan kissa pöydälle” ja kitkemään työyhteisön haasteellisia johtamistapoja, muistuttaa Work goes happyn toimitusjohtaja Jyri Kansikas. Toisaalta näytelmän tarkoituksena on virittää työelämään innostusta ja kannustaa työyhteisöä kehittymään työpaikoiksi, missä pelolla johtamista ei hyväksytä. Terveessä työyhteisössä halutaan edistää työelämän arkea, jossa näkyy ilo, inspiraatio ja hyvä johtaminen.

Teatterinäytelmän taustalla on syksyllä 2016 julkaistu kirja Pelolla johtaminen on perseestä, johon on koottu aitoja tarinoita suomalaisesta työelämästä. Kirjan kirjoittivat Kissconsulting Oy:n tiimiläiset Maarika Maury, Jaana Tuomila ja Tuomo Meretniemi. Teatteriproduktio on Work goes happy, Kissconsultinginin yhteistyönä rakentama. Toivomme, että teatteri herättää kokemuksen lisäksi keskustelua asian tärkeydestä ja saa aikaan muutoksia asenteissa ja toiminnassa.

Näytelmää treenatessa tulee usein mieleen, että voivatko nämä olla totta kommentoiva päänäyttelijät Kirsi Salo ja Mikko Kivinen. Jokainen tarina on suomalaisesta työarjesta ja totta, muistuttaa käsikirjoittaja Maarika Maury.

Pelolla johtaminen on perseestä –esityksen ensi-ilta 29.3. klo 19.00 Apollo live club, Mannerheimintie 16, Helsinki. Lipput Tiketti.