STOP THE PRESS!

Ateneum tuottaa 13 lyhytelokuvaa Suomen taiteen tarinan klassikkoteoksista

13 lyhytelokuvaa Suomen taiteen tarinan klassikkoteoksistaAteneumin taidemuseo julkistaa ensimmäiset Suomen taiteen tarina -kokoelmanäyttelyn avainteoksista tehdyt lyhytelokuvat. Elokuvasarjan ensimmäiset osat esittelevät tuttuja klassikoita. Kaksi niistä eli Helene Schjerfbeckin Toipilas (1888) ja Eero Järnefeltin Kaski / Raatajat rahanalaiset (1893) kiertävät tällä hetkellä Suomea Klassikot kiertueella 2017 -hankkeen mukaisesti. Kaikki sarjan 13 elokuvaa valmistuvat vuoden 2017 aikana ja ne tuotetaan sekä suomeksi että ruotsiksi. Myöhemmin elokuvista saadaan myös englanninkieliset versiot.
Elokuvat näyttävät tutut klassikot uudessa valossa. Kamera poimii teoksen pinnasta yksityiskohtia, joita silmä ei muuten näkisi. Tutustakin teoksesta paljastuu näin uusia puolia: siveltimenvetoja, tehostevärejä ja yllättäviä yksityiskohtia. Elokuvien kertojana toimii näyttelijä Jonna Järnefelt.

Toipilaan ja Kasken lisäksi sarjassa tullaan näkemään muun muassa romanttisen kansankuvauksen klassikko, Robert Wilhelm Ekmanin Pentti Lyytinen lukee runojaan savolaisessa talonpoikaispirtissä (1848), Erik Johan Löfgrenin ikoninen historiamaalaus Eerik XIV ja Kaarina Maununtytär (1864), Ferdinand von Wrightin Taistelevat metsot (1886), Ellen Thesleffin herkkä Omakuva (1894-95), Akseli Gallen-Kallelan Lemminkäisen äiti (1897) ja Hugo Simbergin Iltaa kohti (1913).

”Ilmaisuvoimaisen elokuvasarjan tekeminen on ollut yksi tavoitteistamme. Sarjaan on valittu esimerkkejä Suomen taiteen klassikoista niin maiseman, kansankuvauksen, historiamaalauksen, Kalevalan kuin vuosisadan vaihteen uusia taidesuuntauksia edustavien teosten parista. Haluamme varmistua siitä, että teokset ovat mahdollisimman monikanavaisesti yleisöjen ulottuvilla. Elokuva on yksi keinoista”, sanoo museonjohtaja Susanna Pettersson, joka vastaa myös elokuvien tuotannosta ja niitä koskevista teosvalinnoista.

Elokuvat on ohjannut Terhi Amberla, kuvauksesta vastaa Kansallisgallerian kuvaaja Hannu Pakarinen ja käsikirjoituksesta Ateneumin erikoistutkija Anja Olavinen. Visuaalinen suunnittelu on Amberlan ja Pakarisen. Amberla, Pakarinen ja Pettersson ovat aikaisemmin tehneet yhdessä kolme dokumenttielokuvaa taiteen keräilyn historiasta Suomessa. Niistä Intohimona taide. Paul ja Fanny Sinebrychoff keräilijöinä (YLE/FST 2003) sai vuonna 2004 Festival International du Film sur l’Artissa Montréalissa palkinnon luovuudesta sekä Yleisradion Koura -kunniamaininnan.

”Jokainen elokuva on oma taiteellinen ja elämyksellinen kokonaisuutensa, jolla on oma rytmi, tunnelma, visuaalinen lähestymistapa ja äänimaailma. Käytämme tarkoituksella pitkiä kuvia, sillä taideteokset tarvitsevat aikaa katsomiseen ja nähdyn kokemiseen. Pyrin samaan katsomiskokemukseen kuin museossa, jossa katsoja voi itse määritellä, miten kauan kunkin teoksen parissa viettää aikaa”, sanoo ohjaaja Terhi Amberla.

Elokuvat ovat katsottavissa paikan päällä Ateneumissa, museon verkkosivuilla sekä Ateneumin Youtube-tilillä. Elokuvista järjestetään myös erikoisnäytöksiä. Lisäksi elokuvat Toipilaasta ja Kaskesta kiertävät teosten mukana ympäri Suomea Klassikot kiertueella 2017 -kiertueaikataulun mukaan.

Elokuvien tekemistä ovat tukeneet Veikkaus ja Ateneumin Ystävät ry.

ELOKUVIEN TYÖRYHMÄ

OHJAUS Terhi Amberla
VISUAALINEN KONSEPTI Terhi Amberla ja Hannu Pakarinen
KUVAUS Hannu Pakarinen
KÄSIKIRJOITUS Anja Olavinen
LEIKKAUS Ville Koivuranta
ÄÄNISUUNNITTELU Zacharias Kullman
MUSIIKKI Juri Seppä
OHJELMATUNNUS JA EFEKTIT Lasse Kilpiä
VÄRIMÄÄRITTELY Timo Luomanen
TYPOGRAFIA Suvi Wirman
ON LINE –LEIKKAUS Ari Rusanen
KERTOJA Jonna Järnefelt
MUUSIKOT Riikka Lampinen, sello, Annariina Seppä & Venla Seppä, laulu sekä Juri Seppä, piano
KUVAUSASSISTENTTI Tanja Becher
TUOTANTOKOORDINAATTORI Mirjam Koskinen
JÄLKITUOTANTO Petri Riikonen / Post Control Oy
TUOTTAJA Susanna Pettersson, Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo