STOP THE PRESS!

Hymyhuulet

hymyhuuletOhjaus: Kari Franck, Kari Kyrönseppä, Pertti Melasniemi, Taru Mäkelä
Käsikirjoitus: Seppo Ahti, Pirkka-Pekka Petelius, Aake Kalliala, Ville Virtanen, Antti Raivio, Kari Kyrönseppä, Pirjo Luoma-aho, Jukka Mäkinen, Tiina Pirhonen, Kaisa Rastimo
Tuotanto: Pertti Melasniemi
Pääosissa: Aake Kalliala, Pirkka-Pekka Petelius, Ville Virtanen, Antti Raivio, Tiina Pirhonen, Pirjo Luoma-aho, Billy Carson, Pham Tan Kiet
Arvio: 3,5/5

Hymyhuulet oli maineikas TV-sarja, jota tehtiin 16 osaa vuosina 1987-88. Nyt tämä laadultaan hieman epätasainen tuotos on saatavilla myös tupla-DVD:nä. Kannen mukaan se on tarkoitettu ihmisille, joille ei ole tärkeätä miten asiat ovat vaan miltä ne näyttävät. Tämä on sarjan sisällönkin suhteen melko hyvin osuva kuvaus, sillä lavastus, maskeeraus ja kaikenlainen ulkoinen habitus on Hymyhuulissa aika hyvin kuosissa. Vaikka sketsejä on tehty studiossa, on silti edes yritetty näyttää hieman kalliimmalta produktiolta kuin mitä ollaankaan ja se näkyy. Sisältökin on aika pitkälti viihdyttävää mutta joitakin aallonpohjiakin löytyypi.

Vaikka Hymyhuulien pääkoomikkoina huseerasivat Pirkka-Pekka Petelius ja Aake Kalliala, muistetaan se todennäköisesti ylivoimaisesti parhaiten Antti Raivion ja Ville Virtasen alunperin pelkäksi välipalaksi tarkoitetuista Akista ja Turosta. Kaksikon suosion nousu näkyykin DVD:llä, sillä alussa Aki ja Turo ovat esillä vain pieninä höläyksinä mutta loppua kohden heidän saamansa aika lähetyksen kokonaiskestosta pitenee tuntuvasti. Kyseessä onkin edelleen sangen hauska duo, vaikka siitä kaiken nostalgiankin kaapisi päältä pois. Hieman överiksi uhkaa Virtasen ja Raivion kaatuilu välillä mennä mutta esimerkiksi lopun vaihto-oppilaaksi lähtö onnistuu olemaan jo melkein liikuttava. Aki ja Turo saavat myös koko ohjelmasarjan viimeisen sanan. Raivion ja Virtasen muut hahmot, kuten esimerkiksi Kantri-Jyri ja Teukka tai pubeissa sekavia jauhava Turon isä, ovat täyttä dadaa ja muistan niiden uponneen ainakin aikanaan teiniyleisöön kuin veitsi voihin. Ehkä tämä on yksi Hymyhuulten suosion perusta, kaikenikäisille on tarjolla hassutusta. Niin ja onhan siellä hameväkeäkin ajateltu, sillä Pirjo Luoma-ahon ja Tiina Pirhosen emännät saavat tuoda esiin toisen sukupuolen näkökulmaa todella riittävästi.

Hymyhuulet on kuin jatkumo Velipuolikuusta, vaikkakaan ei ihan yhtä riehakas eikä ideoissaan polveileva. Peteliuksen rinnalla on nyt vaan Heiskanen vaihtunut Tabusta napattuun Kallialaan ja bändin kapellimestarius on siirtynyt Pedro Hietaselta Pave Maijaselle. Muuten rakenne on aika lailla identtinen, sketsit ovat pääosin lyhyitä, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, ja näyttelijöitä on useampia. Pääosin Peteliuksen hoitamat lauluosuudet rytmittävät kokonaisuutta kätevästi ja toisin kuin Kallialan ja Peteliuksen myöhemmissä naamanvääntelyissä, sketseihin on ainakin koetettu saada hieman syvempääkin näköalaa. Käsikirjoittajiahan Hymyhuulissa on yllättäen todella paljon ja ainakin Seppo Ahdin vaikutuksen on helposti havaitsevinaan ’Aarneksen’ ja ’Pekan’ alku- ja loppudialogeissa. Kyseiset juttelupätkät ovat itseasiassa DVD:n koukuttavinta materiaalia sillä ne ovat aidompia, vauhdikkaampia ja näppärämpiä kuin mitä muistissa olikaan. Tappelut siitä kumpi saa laulaa ja muu ainainen suunsoitto on yleisesti ottaen paketin hymyilyttävintä tavaraa.

Myöhemmistä legendahahmoista Hymyhuulissa esitellään jo muun muassa romanimiehet Valtte ja Arvid, sekä naima-Aslak ja Soikiopää, luosthon hilpeät hyppijät. Tulevaa siis ennakoidaan jo rutkasti mutta ihan kaikkein parhaat oivallukset antavat vielä odottaa itseään. Toisaalta hahmoissa on vielä tuoreutta ja hakemista, mikä tekee monista jutuista aika hauskoja. Loistavia ovat myös edelleen Pulttiboiseissa jatketut seurakuntaihmiset Leo ja Marko sekä tietysti Vironperän isäntäpariskunta Johannes ja Kyllikki, jotka on rakennettu niin, ettei heidän tarvitse paljonkaan sanoa kun jo virnistyttää. Aikoinaan kohua ja pahennusta herättäneet Rydman ja Chydenius ovat toki myös mukana. Maahanmuuttajien puhelinkeskustelut, eli siis se ”Kerro mulle Len”, suomalaisten eriskummallisista tavoista ei osu läheskään aina maaliin eikä muutenkaan oikein sovi joukkoon mutta sinällään tuo jo mainittua monipuolisuutta huumoriin. Irtosketseistä isompi osa taas on tylsiä kuin hauskoja, joten sinänsä kokemus ei ole kokonaisuutena maailman riehakkain, joskaan ei nyt maailman kuivinkaan. Hankinnan arvoinenhan tämä lukuisine pikkuhelmineen on etenkin 20 vuotta sitten näitä sketsejä toistelleille ja illanistujaisiin hupaisaa katsomista hamuaville.

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Yleisradio / PanVision, 2007