STOP THE PRESS!

Tunti töitä ulkona satavuotiaan Suomen luonnon kunniaksi

Suomi100-vuoden ohjelmahanke Luonnon päivät ja Helsingin kaupunki haastavat työnantajat viemään työntekijänsä tunniksi luontoon toukokuussa viikolla 20. Lauantaina 20.5. juhlitaan seuraavaa Luonnon päivää, ja siksi samalla viikolla (15.-19.5.) työntekijät halutaan saada tunniksi luontoon lisäämään omaa hyvinvointiaan ja sitä kautta organisaationsa menestystä.

Suomen suurin kuntatyönantaja Helsingin kaupunki aikoo toukokuussa saada mahdollisimman monet 40 000 työntekijästään tunniksi luontoon. Se kannustaa jokaista tekemään jonkin työtehtävän luonnossa.

Samalla Helsinki näyttää esimerkkiä muille työnantajaorganisaatioille. Jo viisi muuta organisaatiota on tähän päivään mennessä vastannut haasteeseen: Maanmittauslaitos, Marttaliitto, Metsähallitus, Suomen ympäristökeskus SYKE, Sydänliitto ja Vapaa-ajan kalastajien keskusjärjestö. Mukaan lähteneet organisaatiot kannustavat työntekijöitään tekemään työtehtäviä tai pitämään kokouksen ulkona tai vaikkapa pitämään yhteisen taukojumppa- ja lounastunnin luonnon helmassa.

Jo lyhytkin hetki luonnossa virkistää

Helsingin kaupunki perustelee aloitettaan luonnon hyvinvointivaikutuksilla.

”Luonnossa käynti virkistää mieltä ja lisää työtehoa – myös keskellä työpäivää”, Helsingin kaupungin tiedotteessa todetaan.

”Luonnon terveysvaikutukset ovat ilmeisiä ja on hienoa, että työnantajat ovat vihdoin ymmärtäneet luonnon vaikutukset työyhteisön hyvinvointiin ja menestykseen. Jo tunti luonnossa tekee tutkitusti hyvää”, sanoo Luonnon päivät -ohjelmahankkeen projektipäällikkö Joel Heino.

Näin vastaat haasteeseen – someilijoille palkintoja

Mukaan haasteeseen voi ilmoittautua sosiaalisessa mediassa pingaamalla Facebookissa, Instagramissa tai Twitterissä @luonnonpaivat ja lisäämällä viestiin aihetunnisteen #töissäluonnossa. Lisätietoa kampanjasta on Luonnon päivien verkkosivuilla osoitteessa www.luonnonpaivat.fi/toissaluonnossa.

Helsingin kaupunki kannustaa sekä kaupungin että muiden organisaatioiden työntekijöitä jakamaan kokemuksensa somessa. Työporukoita innostetaan ottamaan kuva itsestään luonnossa ja jakamaan se Instagramissa tai Twitterissä hashtagilla #töissäluonnossa. Parhaat kuvat palkitaan uunituoreella retkioppaalla Helsingin lumoavaan luontoon”, kertoo Helsingin kaupunki tiedotteessaan.

Luonnon päivät yhdistää suomalaiset

Luonnon päivät ovat neljä yhdessä tekemisen ja yhdessä luonnosta nauttimisen päiviä. Satavuotiaan Suomen luontoa voi juhlia monella tapaa – järjestämällä tapahtuman, osallistumalla tapahtumiin ja menemällä luontoon yhdessä perheen tai ystävien kanssa.

Osallistua voi myös jakamalla luontokokemuksensa muiden juhlijoiden kanssa somessa aihetunnisteella #luonnonpäivät.
Luonnon päivät on innostanut valtavan toimijajoukon luonnon juhlinnan ideointiin. Järjestäjäorganisaatioita on lähes 50, joista monilla on iso määrä paikallisyhdistyksiä. Järjestäjien yhteenlaskettu jäsenmäärä on 1,5 miljoonaa. Neljänä luonnon päivänä järjestetään satoja tapahtumia. Ensimmäinen päivistä (4.2.) on takana ja yli 200 järjestettyyn tapahtumaan osallistui 30 000 ihmistä.

Luonnon päivät verkossa ja somessa

www.luonnonpaivat.fi
Facebook: @luonnonpaivat
Twitter: @luonnonpaivat
Instagram: @luonnonpaivat