STOP THE PRESS!

Heikki Sarmannolta tuplalevyllinen soolotuotantoa sekä levyjulkaisukeikka

Heikki Sarmanto tunnetaan nerokkaana säveltäjänä, mutta myös improvisaation ja soolopianon taitajana. Silloin hän on samanaikaisesti lyömäsoittaja, basisti, säestäjä sekä solisti. Muutama vuosi sitten Sarmannolta pyydettiin soolopianoversioita hänen omista sävellyksistään. Hän kuitenkin päätti ensin tutkia omaa ”musiikkikorkeakouluaan” eli suurta amerikkalaista laulukirjaa (engl. The Great American Songbook). Tämä projekti tuotti kaikkiaan yli 1200 äänitettä, joista 22 on valittu Open Skies -CD:lle.

Nämä pianosoolot ovat tutkimusmatka pianismiin, Sarmannon omaan musiikilliseen ajatteluun ja vuosikymmenien varrella kertyneen taiteellisen ja musiikillisen kokemuksen yhdistämiseen perinteisesti soinnutettuihin lauluihin. Improvisaatiot ovat kehittyneet projektin kuluessa yhä uusiin ulottuvuuksiin, soitu- ja improvisaatiomaailmoihin, joissa kuulija kokee ympäröivän avaruuden arvoitusten puhetta.
– Olen useissa otoissa ”piilottanut” melodiaa, tehnyt radikaaleja reharmonioita, laventanut muotorakenteita ja piipahtanut vapaatonaalisuuteenkin. Samanaikaisesti sisälläni on soinut rakastamani alkuperäinen melodia kappaleen punaisena lankana, Sarmanto kertoo.

Open Skies -albumin musiikki on spontaania, vapaata ja paikoitellen yli äyräiden pursuavaa improvisaatiota. Se on äänitetty eri pianojen ääressä, eri saleissa ja akustiikoissa. Tästä johtuen kuulija voi havaita erilaisia pianonsointeja ja akustisia tunnelmia. Open Skies on dokumentti äänityshetkestään ja kaikki kappaleet julkaistaan täysin alkuperäisessä, editoimattomassa muodossaan.

Levynjulkaisukonsertti järjestetään Helsinki Jazz ry:n jaZZanti-konserttisarjassa 11.4 kello 19.00 ja esiintymispaikkana on Ravintola Laulumiehet. Keikan alustaa musiikin monitoimimies Markku Salo, joka luo katsauksen Heikki Sarmannon uraan sekä uuteen levyyn. Svart Records julkaisee Heikki Sarmannon Open Skies –tupla-cd:n 7.4.2017 ja levyä on saatavilla julkaisukonsertissa.

Esimakua tulevalta albumilta voi käydä kuuntelemassa täällä:
https://soundcloud.com/svart-records/heikki-sarmanto-drift-wood-and-glass

Heikki Sarmanto – Open Skies -levyjulkaisutilaisuus
11.4. Ravintola Laulumiehet (Hietaniemenkatu 2)
Liput: (käteisellä) 15 €, eläkeläiset, työttömät ja Hel­sinki Jazz ry:n jäsenet 10 €, pariskunnat 10+10€, opiskelijat 8€.
Ennakkoliput: Digelius Music (www.digelius.com) tai Liveto.fi: 16,5/11,5/9,5 €.

https://www.facebook.com/Heikki-Sarmanto-158017784224060/?fref=ts
http://www.sarmanto.com/

Tapahtuman Facebook-sivut
https://www.facebook.com/events/289739468125039/