STOP THE PRESS!

Nirvana – Unplugged in New York

nirvana_unpluggedOhjaus: Beth McCarthy
Tuotanto: Alex Coletti
Arvio: 4/5

Grungen isä Nirvana taidetaan muistaa, paitsi tietysti monista hiteistään, myös MTV:lle marraskuussa 1993 tehdystä unplugged- keikastaan. Kyllä te muistatte, Kurt nihkeässä villapaidassaan rämpyttelee hittejään Dave Grohlin ja Kris Novoselicin säestäessä bassolla, rummulla ja välillä haitarillakin. Tämä konsertti on ensi kertaa saatavilla dvd:llä kokonaisuudessaan elikäs siis leikkaamattomana. Ja hyvä niin, sillä onhan tämä jokakodin rockaarteistoa.

Unplugged in New York-paketti pitää sisällään paitsi leikkaamattoman konsertin, myös sen MTV:ltä tutun editoidun version. Niissä nyt ei sinällään mitään merkittävää eroa ole mutta monelle entusiastille tietysti asia on tärkeä. Leikatusta versiosta puuttuvat kappaleet Pennyroyal Tea ja Oh, Me sekä mm. Kurtin seitsemisen minuutin mittainen tupakka- ja Daven kanssa juttelutuokio. Myös joitakin yleisön kanssa jutusteluja on jätetty pois mutta ei siis mitään erityisen merkittävää. Huomiollepantavaa on, että Kurt Cobainin olemuksesta huokuu melankolia siinä määrin, että se on jopa piristävää siihen nähden, että yleensä tällaisissa esiintymisissä artisti yrittää tehdä kaikkensa saadakseen otettua yleisön ja jokusen kerran tekopirteys ynnä ylimakeus on livahtanut estradille makeaksi läikäksi. Sitä vaaraa ei nyt ole. Ne kerrat, joina Cobain ottaa katsekontaktin yleisöön, ovat laskettavissa vasemman käden sormin ja vielä jää sormia vapaaksikin. Kappaleet toimivat sellaisinaan ilman pelleilyjä ja se kielii vahvasta biisimateriaalista. Yksinkertaista mutta koskettavaa, sitä tämä on. Cobainin omakätiseen kuolemaan on tätä nauhoittaessa aikaa 137 päivää ja jotenkin väsymys elämään on jo läsnä Kurtin nukkavierussa habituksessa.

Kappaleet soljuvat eteenpäin ammattitaitoisesti ja vaivattomasti, kuin vasemmalla kädellä mutta silti antaumuksella. Mitään huippukohtia, sen koommin kuin tunnelman vetistymisiäkään ei kokonaisuudelta löydy mutta se ei ole haitta vaan pikemminkin osoitus otteessapitävästä sessiosta. Tätä katselee ja kuuntelee oikein mielellään eikä tasapaksuus yllätä vaikka oikeastaan mitään kummempaa ei edes tapahdu. Ei edes seisomaan nousua! Dynamiikka syntyy Cobainin alakuloisista höpöttelyistä, soittajien liikkumisista ja instrumenttien vaihdoista sekä jo mainitusta pitkästä tauosta hieman puolivälin jälkeen. Lori Goldstonin sello sopii, yllättävää kyllä, joukkoon tummaan kuin nakutettu ja soitanta on tietysti muutankin kaikinpuolin professionaalia. TV-teknisestikään ei ohjaaja ole lähtenyt kikkailemaan, mikä MTV:n kyseessä ollessa olisi saattanut olla vaarana, vaan Beth McCarthy on kunnioittanut tilanteen intensiteettiä. Tietty pieteetti säilyy ja vahvistaa fiilistä, mistä välittyy paikalla olleidenkin mielestä käsinkosketeltava herkkyys. Ohjaaja olisi voinut tässä tapauksessa pilata paljon mutta ei onneksi tee niin.

Se, mitä dvd:ltä jää kaipaamaan, on jonkinlainen sanallinen / kuvallinen retrospektiivi yhtyeen urasta laajemminkin. Extroista löytyy lyhyehkö insertti, jossa bändin jäseniä ja paikalla ollutta yleisöä haastatellaan tuon nimenomaisen illan tiimoilta ja se on ihan mielenkiintoista kuultavaa mutta jotain enemmänkin olisi kai levylle voinut ympätä? Toisaalta, kokoelmat ovat tietysti erikseen ja tässä on nyt haluttu keskittyä vain tähän yhtyeen uran kenties merkittävimpään esiintymiseen ja kuten sanottu, eihän se krumeluureja ympärilleen kaipaakaan. Unplugged in New York- levyllä on mukana myös materiaalia harjoituksista, joissa yhtye ja TV-ryhmä käyvät läpi biisejä. Huomiota herättää, että Cobainin kohdalla tilanne ei eroa juuri mitenkään, ei henkisesti eikä fyysisesti, varsinaisesta konsertista. Masentunutta. Mutta ylvästä.

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Geffen Records / MTV Networks, 2007