STOP THE PRESS!

Don’t Breathe

Don't BreatheOhjaus: Fede Alvarez
Käsikirjoitus: Fede Alvarez, Rodo Sayagues
Tuottajat: Sam Raimi, Rob Tapert, Fede Alvarez
Pääosissa: Jane Levy, Dylan Minnette, Daniel Zovatto, Stephen Lang
Arvio: 4/5

Ihan aluksi vinkki: älä katso tätä elokuvaa kovassa krapulassa, kuten arvostelijanne epähuomiossa teki. Don’t Breathe (2016) sai jo valmiiksi karmivan ja kuolemanpelkoisen olon entistä pahemmaksi, vaikka en aamuisissa tiloissani uskonut sen olevan edes mahdollista. Elokuva piinaa katsojaansa miltei koko puolitoistatuntisen kestonsa ajan jopa siinä määrin, että kaukosäätimen pause-nappulaa on napautettava kerran jos toisenkin kesken leffan. Toisin sanoen: Evil Dead -elokuvan uudelleenfilmatisoinnista vuonna 2013 tutuksi tullut urugualaisohjaaja Federico “Fede” Alvarez onnistuu mainiosti toisella kokopitkällä työllään.

Rocky (Jane Levy), Alex (Dylan Minnette) ja Money (Daniel Zovatto) ovat asuntoja kimpassa ryösteleviä kaveruksia. Keikat ovat sujuneet tähän saakka ilmeisen hyvin, mutta ryöstöistä saadut tulot eivät silti riitä. Suurempaa kalaa olisi saatava verkkoon.
Kolmikko saa vihjeen erakoituneesta sotaveteraanista (Stephen Lang), jonka arvellaan pitävän massiivista käteismäärää kotinsa kätköissä. Rahat hän on saanut korvauksena auton alle jääneen tyttärensä kuolemasta. Kohde vaikuttaa kaikin puolin helpolta: sokea vanhus, eikä muita asuttuja taloja neljän korttelin säteellä. Kaverukset päättävät hoitaa vielä tämän yhden keikan, joka onnistuessaan mahdollistaisi heille nykyistä paremman elämän toisaalla.
Tässä kohtaa arvaattekin jo varmaan, että murtokeikasta tulee kaikkea muuta kuin helppo nakki. Jos kolmikolla on vaikeuksia jo taloon sisäänpääsyssä, niin voi pojat: ulospääsy se vasta vaikeaa onkin!

Elokuvan dialogi ei päätä huimaa, mutta äänimaailma sitä vastoin kyllä. Kun sokea saalistaja ja kauhun lamauttama saalis seisovat lähes vieri vieressä, voi pienikin lattialaudan narahdus koitua kuolemaksi. Äänimaailmalla luotu jännite toimii ja itsellekin tulee tarve pidättää hengitystään, kun vangeiksi jääneet nuoret yrittävät olla huohottamatta kahtasataa hakkaavasta pulssista huolimatta.
Don’t Breathe ei tarjoile niinkään yksittäisiä säikäyttelyhetkiä, vaan pikemminkin jatkuvaa pelon ja ahdistuneisuuden tunnetta. Hetkittäin nenän edessä kyllä heilutellaan huojennuksen avaimia, mutta ne tempaistaan siitä myös nopeasti pois.
Yksi loppupuolen juonenkäänteistä menee jo aavistuksen överiksi, mutta menkööt. Kokonaisuutena Alvarezin luoma kauhumaailma puree ja onnistuu pitämään katsojan otteessaan. Aivan elokuvan lopussa pedataan paikkaa mahdolliselle jatko-osalle, ja käsittääkseni sellainen on ollut suunnitteillakin.

Ekstroina voi katsoa muun muassa tekijöiden haastatteluja ja poistettuja kohtauksia.

P.S. Onko sinne kellariin aina ihan pakko mennä? Onko siitä muka joskus seurannut jotain hyvää?

Taru Oksanen for smackthejack.net

Photo’s Copyright by Universal Sony Pictures Home Entertainment, 2017

Traileri: