STOP THE PRESS!

Toukokuisen Espoo Ciné -festivaalin kotimainen juhlaelokuva julki

Espoo Ciné -elokuvafestivaali järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa uudella keväisellä esityspaikallaan toukokuussa, 5.–14.5. Kymmenpäiväisen festivaalin koko ohjelmisto julkaistaan ja lipunmyynti alkaa 19. huhtikuuta.

Espoo Cinén kotimaisen elokuvan juhlanäytös
Kotimaisen juhlanäytöksen elokuvana nähdään tarkkanäköisistä dokumenttielokuvistaan tunnetun Visa Koiso-Kanttilan esikoisdraama KAIKEN SE KESTÄÄ. Kolmen sukupolven kasvukipuja elämänmakuisesti ja rehellisesti kuvaavan elokuvan pääosissa nähdään Antti Luusuaniemi, Pihla Viitala, Malla Malmivaara ja Tomi Enbuska. Kotimainen juhlanäytös Tapiolasalissa keskiviikkona 10.5. klo 19.
Kaiken se kestää saapuu elokuvateattereihin kautta maan 8.9.

Uusi lastenelokuvafestivaali Junior Ciné 6.–12.5.
Lauantaina 6.5. Espoo Cinéssä vietetään Perhepäivää, joka avaa samalla lasten ja nuorten ohjelmaa monipuolisesti esittelevän Junior Ciné -festivaalin. Ensimmäistä kertaa järjestettävän Junior Cinén avajaiselokuvana nähdään moninkertaisesti palkittu ranskalaisanimaatio ELÄMÄNI KESÄKURPITSANA (Ma vie de Courgette). Elokuva pohtii menetystä ja perheen merkitystä koskettavasti lapsen näkökulmasta.

Monipuolisen elokuvatarjonnan lisäksi Junior Cinén ohjelmassa on esimerkiksi työpajoja lapsille, Kelaamon Leffalabra sekä oheisohjelmaa opettajille ja kasvattajille, kuten tiistaina 9.5. järjestettävä Cinén seminaari Kino Tapiolassa. Kaksiosaisessa seminaarissa keskitytään ensin mediakasvatukseen osana varhaiskasvatusta, tämän jälkeen syvennytään ajankohtaisiin vihapuheen ja disinformaation aihealueisiin.

Junior Ciné 6.–12.5. Elämäni Kesäkurpitsana Louhisalissa 6.5. klo 14. Elokuva saa teatteriensi-iltansa 14.7.

Pornoa ja politiikkaa
Porno ja politiikka lyövät kättä, kun Espoo Ciné yhdistää voimansa eroottiseen elokuvaan erikoistuneen Viva Erotica! -festivaalin kanssa. Espoo Cinén ohjelmistoon kuuluva THIS IS OUR LAND (Chez nous) on häkellyttävän ajankohtainen poliittinen satiiri kansallismielisen puolueen toimintaan värvättävästä sairaanhoitajasta. Deep Throat -ilmiö Linda Lovelace puolestaan säväyttää silloisen poikaystävänsä ja West Side Story -tähti David Wintersin tuottamassa farssissa LINDA LOVELACE FOR PRESIDENT. Perverssin huumorin klassikosta esitetään ennakkonäytöksessä sensuroitu versio.
WHS Teatteri Union (Siltasaarenkatu 18) torstaina 27.4. This is Our Land klo 18.30 ja Linda Lovelace for President klo 21.
Viva Erotica – suurenmoiset elokuvaorgiat WHS Teatteri Unionilla 4.–7.5.

Ciné kylässä tuo elokuvia espoolaiskoteihin
Ensimmäistä kertaa järjestettävä Ciné kylässä -tapahtuma tuo kotimaisten lyhytelokuvien näytöksiä espoolaiskoteihin 24.4. alkaen. Festivaali tarjoaa esitystekniikan, elokuvat ja mahdolliset elokuvantekijävieraat. Mukaan ilmoittautuneet kodit avaavat vain ovensa, Espoo Ciné hoitaa loput.

Viiniä ja elokuvia
DREAMING OF WINE -dokumenttielokuva esitetään Rivierassa, jossa priorat-viineistä kertovan elokuvan kanssa voi nauttia viinejä ja pikkupurtavaa. Korjaamo Kino tarjoaa varaslähdön festivaalitunnelmaan kolmen elokuvan voimin perjantaina 28. ja lauantaina 29.4. MISTER UNIVERSO on dokufiktio nuoresta ja särmikkäästä leijonankesyttäjästä, Tairosta, THE LIFE AND FILMS OF KEN LOACH -dokumenttielokuvassa sukelletaan kiinnostavan elokuvantekijän elämään ja töihin, NEVER EVER on Don De Lillon pienoisromaaniin pohjautuva kertomus ikääntyvän taiteiljan ja nuoren kauniin performanssitaiteilijan rakkaudesta.
Dreaming of Wine Rivierassa (Harjukatu 2) lauantaina 29.4. klo 15.
Mister Universo Korjaamo Kinolla perjantaina 28.4. klo 17.30,
The Life and Films of Ken Loach lauantaina 29.4. klo 16 & Never Ever samana päivänä klo 18 Korjaamo Kinolla.