STOP THE PRESS!

Auringon lapset palasi esiintymislavoille

Suomen dynaamisimmaksi popduoksi kutsuttu Auringon Lapset palasin pitkän esiintymistauon jälkeen lavoille 22.4 esiintyessään Nightclub Tähdessä Oulussa Happoradion kanssa. Yhtye kiertää Suomea valikoidusti Happoradion kanssa kevään ja kesän 2017 aikana.

Yhtye julkaisee pe 28.4 uuden singlen ”Valkoinen on uusi musta” (https://www.youtube.com/watch?v=6ZAEO4wk2Tc). Kappale on jatkoa jo aiemmin tänä vuonna julkaistun singlen ”Päiväkorento” aloittamalle elektronisemmalle linjalle. Kappaleen massiiviset kosketinsaundit ja upea pop-estetiikka hakevat vertaistaan modernissa suomalaisessa popissa. Auringon Lapset nojaa perinteiseen suomalaiseen bändimusiikkiin, mutta tekee sen täysin ajan henkeen sopivassa elektronisessa kontekstissa, jossa perinteiset bändisoittimet on korvattu tai niiden roolit käännetty päälaelleen.

Auringon Lapset on valmistellut uutta albumia yhdessä tuottaja Mika Haapasalon kanssa. Tulevalla albumilla toteutettu yhteistyö mm. Puolan radion sinfoniaorkesterin kanssa osoittaa, että yhtyeeltä ei kunnianhimoa puutu. Edellinen single Päiväkorento avasi pelin onnistuneesti, sillä sitä on striimattu Youtubessa ja Spotifyssä jo yli 300 000 kertaa. Kappale ylsi Suomipopin Top10 -äänestyksessä kahden viikon ajan kymmenen suosituimman kappaleen joukkoon.

Facebook:
http://www.facebook.com/auringonlapset

Spotify:
http://open.spotify.com/artist/66N4MNz5ykTT5O2h6xR4Qd

Youtube:
www.youtube.com/watch?v=09SoMU-qrgU”