STOP THE PRESS!

1980-luvun kulttibändi Inkvisitio soittaa levynjulkaisukeikan Konepajan Brunossa Helsingissä 17.5.2017

Inkvisitio

Kuva: Pia Parkkonen

1980-luvun kulttibändi Inkvisitio julkaisi huhtikuun lopussa uuden albumin 26 vuoden tauon jälkeen. Nyt tätä Toivo-nimistä levyä juhlistetaan ainutlaatuisella levynjulkaisukeikalla Helsingin Konepajan Brunossa 17.5.2017.  Edellisen kerran yhtye on nähty esiintymislavalla vuoden 1993 Down By The Laituri -festivaaleilla.

Juliet Jonesin Sydän –yhtyeen rinnalle vuonna 1989 syntynyt Inkvisitio nousi 1980-1990 –lukujen taitteessa kulttisuosioon. Yhtyeen vuonna 1990 julkaistu esikoisalbumi Paratiisi vedettiin nopeasti kaupoista, sillä levyn kansitaide oli kopioitu Jehovan todistajien Herätkää –lehdestä ja albumin julkaissutta Poko Recordsia uhattiin oikeustoimilla.  Vuoden 1990 Helvetti EP puolestaan poiki pienoiseksi hitiksi nousseen kappaleen Arvi Lind –sekä kiitoskortin kappaleen sankarilta. Pienoista menestystä seurasi yhtyeen toistaiseksi viimeisin albumi, vuonna 1991 julkaistu Kiirastuli.  Hiljaiseloa viettänyt orkesteri katkaisi hiljaiselon julkaisemalla Toivo-nimisen albumin 21.4.2017. Esimakua levyltä ovat antaneet singlet Osta asunto ja Miljoona.

Kuuntele Osta asunto täältä: https://open.spotify.com/track/6OlqT4MFRKLtG1EowkwTsF

Kuuntele Miljoona täältä: https://open.spotify.com/track/3IpGiDbsAFiPmBv7yHza42

Inkvisitiossa mukana ovat edelleen laulussa ja kitarassa Seppo Kansanoja, bassossa ja laulussa Kaustinen (Sata Lasta) , viulussa ja laulussa Pirkko Kontkanen (mm. Kumma Heppu, Juice Leskinen, Darlingbee), tuubassa Pertti Honkela sekä lyömäsoittimissa Pete Parkkonen (mm.Zen Cafe, Toni Rossi). Uutena jäsenenä Toivo-levyllä on kitarassa ja laulussa mukana Juliet Jonesin Sydämen Kari ’Jones’ Hyvärinen.  Nyt Inkvisition toinen etsikkoaika on käsillä. Toivo -levy julkaistaan. Bändi on iskussa ja valmiina keikalle.

INKVISITIO LEVYNJULKAISUKEIKKA 17.5.2017

Konepajan Bruno
Bruno Granholminkuja 2 (Aleksis Kiven katu 17 A), 00510 Helsinki
Ovet klo 19
Showtime klo 20.30 – 22
Liput: 15 eur sis. Narikan. Liput myydään ovelta keikkapäivänä.

Inkvisition diskografia:

Paratiisi LP 1989

Helvetti EP 1990

Kiirastuli LP/CD 1991

Koukussa CD-single 1998

Toivo LP/CD 2017 (julkaisu 21.4.2017)