STOP THE PRESS!

Museokeskus Vapriikin Tampere 1918 –näyttely uudistuu

Vapriikin suosittu Tampere 1918 -näyttely täyttää pian kymmenen vuotta. Loppusyksystä 2017 näyttely suljetaan uudistusten ajaksi, ja avataan entistä ehompana 26.1.2018. Näyttely kertoo, mitä Tampereella tapahtui keväällä 1918.  Näkökulmia tarjoavat kummankin osapuolen taistelijat, mutta myös siviilit ja sivustakatsojat.

Näyttely tuo esille laajan ihmiskirjon lapsista vanhuksiin ja työläisistä tehtaanjohtajiin. Esillä on Tampereen museoiden omiin kokoelmiin kuuluva todistusvoimainen kokonaisuus keväällä 1918 taistelupaikoilta ja kaupungin kaduilta kerättyä esineistöä. Näyttely on laadittu yhteistyössä Tampereen yliopiston kanssa.

Ainutlaatuista esineistöä keväältä 1918

Hämeen museon johtaja Gabriel Engberg oli sisällissodan aineiston tallentamisen pioneeri. Erikoisluvalla hän keräsi heti keväällä taisteluiden tauottua kokoon aineiston, joka odotti esillepanoaan 90 vuotta. Museona toiminut Näsilinna oli taistelujen keskipisteessä ja sinne jäi myös joukoilta paljon materiaalia, jonka Engberg talletti museoesineinä kokoelmiin. Kiehtovia ovat muun muassa punaisen taistelijan tunnusmerkein varustettu pipo, valkoisen armeijan taisteluliput, erilaiset aseet ja srapnellien palaset, kaatuneen jääkärin luodin lävistämä univormu ja venäläiset sotilasvarusteet.

Aineisto on osin fragmentaarista ja arkista: sodan sekasorto ja toisaalta tavallisen elämän kytkeytyminen sodan melskeisiin näkyvät peltimukeissa, kenttäpulloissa ja saappaissa. Harvinaisena myöhempänä löytönä voidaan pitää punaisten vankilana keväällä 1918 toimineen Aaltosen kenkätehtaan nahkavaraston hyllyjä, joihin vangit ovat kirjoittaneet muistokirjoituksiaan.

Tampere 1918 -kirja

Näyttelyyn liittyy samanniminen kirja, joka ilmestyessään pääsi Tieto-Finlandia-ehdokkaaksi. Kirjasta on nyt myynnissä 3. uudistettu painos, jossa uuden tutkimuksen valossa ja laajan valokuvamateriaalin avulla esitellään Tampereen ja lähiseutujen kohtaloita sadan vuoden takaisessa murhenäytelmässä.

Vapriikin kuva-arkisto on julkaissut Flickrissä yli 100 valokuvaa Suomen sisällissodan tapahtumista. Kuvat on tallennettu hyvälaatuisina jpg-kuvina ja niitä voidaan käyttää vapaasti erilaisiin käyttötarkoituksiin.

http://www.vapriikki.fi