STOP THE PRESS!

Roosa nauha palkittiin jälleen vuoden parhaana yhteiskunnallisena kampanjana

Syöpäsäätiön Roosa nauha voitti markkinoinnin tuloksellisuutta mittaavassa AdProfit-kilpailussa vuoden parhaana yhteiskunnallisena kampanjana. Voitto oli kolmas perättäinen.

Roosa nauha on Syöpäsäätiön johdonmukaisesti rakennettu brändi, joka innostaa osallistumaan ja houkuttaa yrityskumppanit mukaan positiiviseen ja aina hivenen yllättävään maailmaan.
Tuomaristo huomioi, että keräyksiä on paljon ja kilpailukenttä on kova:

Kampanja oli herättävä, koskettava ja hyvin rakennettu. Kansainvälistä tasoa. Tavoite oli asetettu korkealle ja se myös saavutettiin. Mike Monroe oli keulahahmoksi hyvä valinta.”

”Olemme todella ylpeitä AdProfit-voitosta, sillä se kertoo nimenomaan Roosa nauhan tuloksellisuudesta: kampanjalla on jo kolmena vuotena peräkkäin tehty uusia ennätyksiä, eli kerätty yhä enemmän varoja rintasyöpätutkimukselle ja syöpäpotilaiden tukemiseen”, iloitsee Syöpäsäätiön varainhankintapäällikkö Helena Hulkko.

Yritysyhteistyö toi kampanjan lahjoituksista 70 prosenttia eli 1 300 000 euroa. S-ryhmän ja Keskon marketketjut sekä Lindex myivät yhteensä 260 000 Roosa nauhaa. Nauhojen lisäksi yrityskumppanien Roosa nauha -tuotteet mm. erilaiset elintarvikkeet, korut ja kotitalousvälineet olivat suosittuja.

”Lämmin kiitos kaikille lahjoittajille, Roosa nauhan ja Roosa nauha –tuotteen ostaneille. Lahjoitusvaroja tarvitaan edelleen, sillä syöpätutkimuksen julkinen rahoitus vähenee ja syövät puolestaan lisääntyvät suurten ikäluokkien ikääntyessä. Roosa nauha –keräyksellä kerätyt varat menevät nopeasti syöpätutkimukseen Syöpäsäätiön joka vuotisen apurahajaon kautta”, Hulkko toteaa.

Syöpä on erityisesti ikääntyneiden sairaus. Joka kolmas suomalainen sairastaa elämänsä aikana syövän ja rintasyöpään sairastuu Suomessa joka kahdeksas nainen.

Vuoden 2016 Roosa nauha -kampanjan toteutti dynamo&son yhdessä Syöpäsäätiön varainhankintayksikön kanssa.