STOP THE PRESS!

Planet Earth II

Planet Earth IIKertoja: Sir David Attenborough
Tuottajat: Vanessa Berlowitz, Mike Gunton, James Brickell, Tom Hugh-Jones
Arvio: 5/5

Pitkän uran BBC:llä tehnyt Sir David Attenborough luopui johtajan virastaan 70-luvun alkupuolella keskittyäkseen pitkästä aikaa kirjoittamaan luontokirjoja. Vaikka mies siirtyikin kirjalliselle puolelle, niin veri veti takaisin televisioon – tällä kertaa luonto-ohjelmien pariin. Vuonna 1979 valmistunut dokumenttisarja Life on Earth oli suoranainen suunnannäyttäjä tulevaisuuden luontodokumenteille ja samalla se myös teki Attenboroughista alansa gurun. Lähes kolmekymmentä vuotta myöhemmin valmistunut Planet Earth löi aivan uudet ”luvut” tämän genren tuotoksille. Modernilla tekniikalla toteutettu kokonaisuus oli jotain sellaista, jota kukaan ei ollut aiemmin kokenut. Vuodet ovat vierineet, luonto ja Maa ovat muuttuneet tuona aikana. 4K-tekniikan ja aivan uudenlaisten kuvausvälineiden avulla Attenborough vie katsojat huikealle luontomatkalle, joka ei taatusti jätä ketään kylmäksi. Planet Earth II, olkaa hyvä.

Tämä kuusiosainen luontodokumenttisarja vie katsojat eri puolelle maailmaa. Tällä kertaa katsoja pääsee lähemmäksi eläinten maailmaa kuin koskaan aikaisemmin. Uusi kamerateknologia on mahdollistanut häikäisevän tarkan visuaalisen ilmeen, tarjoten samalla myös ennennäkemättömän kokemuksen eri lajien toiminnasta erilaisissa olosuhteissa. Vaikka sarjassa päästäänkin tutuille seuduille, kuten saarille, aavikoille ja vuoristoihin, niin henkilökohtaisesti kiinnostavin oli kaupunkeihin sijoittava jakso, jossa käsiteltiin kaupunkilaistuneiden eläinten elämää. Vaikka jokaisessa jaksossa katsojaa viedään vauhdikkaisiin tilanteisiin ja kohtalokkaisiin taisteluihin, niin varsinkin tämä osa on suoranainen huipentuma sarjalle. Luvassa on mm. intialaisen Jodhpurin kaupungin kattojen yllä melskaavien hanumaaniurosten taistelua revireistään sekä New Yorkin pilvenpiirtäjän tornissa pesäänsä pitävä haukka, joka 300 kilometrin tuntinopeudella nappaa saaliinsa tarkasti.

Tämä hieman yli 9 tuntia kestävä (4K-versio 9 tuntia 10 minuuttia, 1080p-versio 9 tuntia 54 minuuttia) luontodokumentti pistää jopa ammattilaisenkin lähes sanattomaksi sen täydellisyyden johdosta. Vaikka Sir Attenborough ikänsä puolesta ei välttämättä tässä ole ollut paljon mukana tekijäryhmässä, niin ellei mies olisi kertojan ääneksi ryhtynyt, tuskinpa hän allekirjoittaisi tätä juttua. Miehen korkea standardi on jo nähty aiemmissakin tuotoksissa. Uuden kuvaustekniikan ansiosta dokumentti saa 4K-television ja -blu-rayn kautta sellaiset mittasuhteet ja fiilikset, että katsoja aidosti on näiden eläinten seikkailuissa mukana. Sen verran laadukasta ja näyttävää kuvaa ovat tekijät onnistuneet tuottamaan, että jokainen yksityiskohta on nautittavaa. Olen huomannut monissa 4K UHD -elokuvissa, että ne eivät kuitenkaan tarjoa sitä aivan parasta mahdollista laatua, mitä tuo merkintä todella tarkoittaa. Tästä julkaisusta voin sanoa vilpittömästi, että se on parasta mitä tällä tekniikalla on tuotettu. Aidosti puhdasta kuvaa, jossa värit ja yksityiskohdat ovat sopusoinnussa, eikä häiriöitä missään kohtaa. Siihen kun lisätään Attenboroughn kiehtova tarinointi, niin koko paketti on täydellinen. Todella.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s Copyright by BBC Worldwide Ltd, 2017