STOP THE PRESS!

Helsexinki-näyttely avautuu Helsingin kaupunginmuseossa

Helsexinki-näyttely

Helsexinki-näyttelyssä on intiimeihin muotoihin kaartuvia näyttelyrakenteita. Kuva: Maija Astikainen

Helsingin kaupunginmuseon uusi Helsexinki-näyttely haastaa pohtimaan, kenellä on oikeus olla oma itsensä ja kuka saa äänensä kuuluviin. Näyttelyyn on vapaa pääsy, kuten kaupunginmuseoon aina.

Miltä tuntuisi, jos et uskaltaisi kertoa perheestäsi töissä? Jos seksi ei muiden mielestä kuuluisi sinulle? Tai jos et saisi rakastaa ketä haluat? Helsingin kaupunginmuseossa, Aleksanterinkatu 16, avautuu 12.5.2017 Helsexinki-näyttely, joka perustuu kaupunkilaisten omakohtaisiin kokemuksiin seksuaalisuudesta, sukupuolesta ja seksistä – ja vapaudesta valita, miten niitä toteuttaa.

Vapaus olla oma itsensä ei ole itsestäänselvyys. Valtavirrasta erottuvaan lyödään herkästi leima, joka peittää ihmisen ja hänen persoonallisuutensa. Lisäksi monenlaiset asenteisiin, lakeihin ja toimintatapoihin liittyvät asiat rajoittavat tasa-arvoa ja arkea. – Helsexinki-näyttelyssä haluamme päästää ääneen ihmiset, jotka eivät tavallisesti näy valtavirtajulkisuudessa ja joiden elämää leimat ja asenteet tavalla tai toisella rajoittavat, sanoo museonjohtaja Tiina Merisalo.

Helsexinki-näyttelyä varten on haastateltu lukuisia Helsingissä asuvia tai työskenteleviä ihmisiä, muun muassa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen edustajia ja henkilöitä, joiden työ jollain tavalla liittyy seksuaalisuuteen. Suoria lainauksia heidän puheestaan voi lukea näyttelyn seiniltä.

Puheenvuoroissaan he käsittelevät muun muassa kouluaikojen seksuaalikasvatusta, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuvia pelkoja ja ennakkoluuloja, itsensä löytämistä, perhettä ja parisuhdetta, lainsäädännön puutteita ja median tarjoamaa ihmiskuvaa. Samalla nousee esiin kuva Helsingistä kaupunkina, joka toisille on salliva ja vapauttava, toisille taas liian pieni ja rajoittava. Ajankohtaisia aiheita, kuten translakikeskustelua, sivutaan oman kokemuksen tasolla.

Homovessan seinä ja iloisen ronskia taidetta

Kaupunginmuseon neljännen kerroksen valtaavat Helsexinki-näyttelyn myötä pophenkinen värikkyys ja intiimeihin muotoihin kaartuvat näyttelyrakenteet. Retrosti punaisten lyhtyjen henkeen sisustetussa huoneessa voi perehtyä seksin näkymiseen kaupunkikuvassa viime vuosikymmeninä. Näyttelyyn on rakennettu myös erään entisen helsinkiläisen miestenvessan ulkoseinä edustamaan menneiden polvien salaisia tapaamispaikkoja. Seksuaalikasvatusmateriaalit eri ajoilta kertovat asenteista ennen ja nyt. Tapani Kokon humoristisen ronskit taideteokset, joissa identiteetit sekoittuvat iloisesti, tuovat vielä yhden näkökulman aiheeseen. Helsexingin näyttelysuunnittelijana on toiminut Tarja Kunttunen.

Mukana näyttelyn tekemisessä ja siihen liittyvissä tapahtumissa on laaja joukkoaihepiirin parissa työskenteleviä asiantuntijatahoja, esimerkiksi Suomi 100 – Sateenkaaren väreissä ja Väestöliitto.

Helsexinki-näyttely on esillä Helsingin kaupunginmuseon, Aleksanterinkatu 16, neljännessä kerroksessa 12.5.2017–28.1.2018. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Sitaatteja näyttelyteksteistä

Helsexinki-näyttely perustuu kaupunkilaisten kertomiin omakohtaisiin kokemuksiin siitä, miten seksuaalioikeuksien toteutuminen näkyy heidän arjessaan. Alla oleva sitaattivalikoima avaa eri näkökulmia aiheeseen.

”Se että me ollaan vähemmistöjä, niin meiät usein enemmistön puolesta objektivoidaan niin, et meiän elämästä ja meiän seksuaalisuudesta varsinkin, tulee semmonen niin kun mielipide, minkä puolesta sä voit olla, tai mitä vastaan sä voit olla. Vaikka se on täysin väärä lähtökohta, koska ei se oo mikään mielipideasia. Se on ihmisoikeuskysymys.”

”On tosi helppo piiloutua vamman taakse, kun kukaan jo lähtökohtaisesti ei usko sun olevan seksuaalinen. Nii sit kukaan ei myöskään koskaan kysy, että ootko sä homo vai hetero vai mikä?”

”Monia harhaluuloja on siihen liittyen, et transvestiitit ovat homoja, transvestiittejä on väitetty pedofiileiks monesti, et niinku se ajatus on vaan, et haluaa pukeutua naiseks, et pääsee naisten pukkareihin stalkkaamaan tyttöjä. Siis siinä on ihan järkyttävästi stigmaa.”

”Helsingissä on hyvä se, että täällä on tarpeeksi ihmisiä, että ei erotu, ei oo myöskään semmosta pikkukaupunkimeininkiä, että seuraillaan ja kytätään ja kyräillään jotain. Täällä on sen verran porukkaa, ettei ketään ihan hirveesti kiinnosta meidän asiat.”

”Kun mä kerroin, et me muutetaan yhteen ja ollaan parisuhteessa, niin siit puhuttiin vähän ja se oli aikamoinen shokki mun vanhemmille, sit ne sopeutu siihen. Kun mä kerroin, et me mennään naimisiin, niin sekin oli vähän et oot sä nyt ihan varma ja mites sitten nämä lapsiasiat, ja mä sanoin että ehkä sekin hoituu. Että ei se oikeestaan sen jälkeen oo ollu mikään isompi kysymys. Ehkä juuri se, että he ovat huomanneet, että aika tavallista elämää me kuitenkin vietetään.”

”Yksittäinen Sexhibition -messujen mainos oli pahoittanut yhden ihmisen mielen, niin sitä kautta meiltä on kielletty varmaan noin kymmeneks vuodeks, tai me ei saada vieläkään käyttää meidän esiintyjän kuvaa esimerkiks naisen kasvoja, joka on meistä ollut todella huvittavaa, kun katsoo muuta markkinointia, et sä saat myydä mitä tahansa seksillä, mutta seksiä et saa myydä millään.  Et nythän meillä esimerkiks viime kerralla oli banaani, meloni, oliko pähkinä ja mansikka. Ja nekin oli niin, että banaanin kulmaa piti muuttaa.”

”Koulun seksuaalikasvatuksessa katottiin lyhyt video seurusteluun liittyen. Siinä videolla oli myös seksiä. Sitten puhuttiin lievästi seksitaudeista ja ehkäisystä, mutta esimerkiks sukupuolen tai seksuaalisuuden moninaisuudesta mulla ei ollu mitää hajua.”

”On tosi haastavaa olla Suomessa kuuluen johonkin etniseen vähemmistöön, kun puuttuu kielitaito, on turvapaikanhakija ja sitten sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuuluva, että tavallaan se moniperustaisen syrjinnän riski ja rasismi ja homo- ja transfobia kaikki yhdessä paketissa, niin kyl heillä on paljon asioita mitä kantaa, kun he pyrkii täällä elämäänsä järjestämään ja alottamaan.”