STOP THE PRESS!

23 suomalaispaikkakuntaa pääsevät Coca-Cola -pullojen etikettiin

Coca-ColaTänä kesänä 23 kohdetta Suomessa saa nimensä Coca-Cola ja Coca-Cola Zero –pulloihin. Etiketteihin valikoituneet suomalaispaikat sijoittuvat eri puolille Suomea, eroavat lomakohteina toisistaan ja sopivat myös lomanviettoon eri vuodenaikoihin. Suomalaisten paikkakuntien lisäksi etiketteihin painetaan 28 eurooppalaista lomakohdetta ja 21 kaukokohdetta eli yhteensä 72 eri kohdetta, joihin on mahdollista voittaa myös unelmalomia.

Kesän kynnyksellä Coca-Cola nostaa niin Naantalin, Kalajoen, Utsjoen ja 20 muulla paikkakuntaa suomalaisten tietoisuuteen. Toukokuun lopussa myyntiin tulevien Coca-Cola sekä Coca-Cola Zero –pullojen etiketeissä Coca-Cola-logo on ensimmäistä kertaa koskaan korvattu suomalaispaikkakuntien nimillä.

– Haluamme palauttaa kuluttajien mieliin sen tunteen, jonka kylmä Coca-Cola antaa kuumana kesäpäivänä. Tämän takia Coca-Cola ja Coca-Cola Zero -pulloihin painettiin tänä kesänä lomakohteiden nimiä. Halusimme nostaa pulloihin myös kotimaisia lomakohteita. Valikoituneet 23 paikkakuntaa sijoittuvat eri puolille maata ja sopivat eri vuodenaikoihin, Suomen Coca-Colan viestintäpäällikkö Théa Natri kertoo.

– Tiedostamme, että listan ulkopuolelle on jäänyt monia mielenkiintoisia ja suomalaisille rakkaita lomakaupunkeja. 23 kohteeseen on valitettavasti mahdoton sisällyttää kaikkia maamme tarjoamia ihania lomakohteita, joten olemme joutuneet tekemään vaikeita valintoja, Natri jatkaa.

Yksi erikoisuus valituissa suomalaiskohteissa on. Kerava painetaan etiketteihin, koska kaupunki on Coca-Colan kotikaupunki Suomessa. Sinebrychoff valmistaa kaikki Suomen Coca-Colan ja muut yhtiön juomat juuri Keravalla.

Suomalaiskohteiden ohella pulloihin painetaan 49 lomakohdetta ympäri maailmaa. Näistä 28 kohdetta Euroopasta ja 21 kaukokohdetta, joiden joukossa niin suurkaupunkeja, rantakohteita kuin myös pikkukyliä. Valitut lomakohteet on valittu etiketteihin, koska ne ovat suomalaisten suosimia tai unelmoimia matkakohteita. Kesällä nähdään mm. Hong Kong, Miami, Pariisi, Pafos ja Dubrovnik pulloja.

Loma unelmakohteessa tai viikonloppu Ibizalla CokeTV-tiimin kanssa

Coca-Colan kesäpullolla voi osallistua arvontaan, jonka pääpalkintona on kahden henkilön unelmaloma yhdessä kampanjaan valituista kohteista. Arvontakoodi löytyy jokaisen kampanjapullon korkista. Kahden hengen voittomatkoja arvotaan 12 kappaletta, yksi matka kunakin kesäviikkona.

– Näin kampanja ilahduttaa Coca-Colan faneja kahdella tavalla: tänä kesänä valituissa paikoissa Coca-Colaa voi nauttia oman kunnan, kaupungin tai kylän nimikkopullosta, eli Coca-Cola -elämyksestä tulee hyvin henkilökohtainen nautinto. Lisäksi on vielä mahdollisuus voittaa unelmaloma vaikkapa Balille, Havajille tai Tamperein, Natri sanoo.

– Unelmakohteen lisäksi suomalaisten kesken arvotaan myös ainutlaatuinen erityispalkinto: viikonloppu Ibizalla CokeTV:n juontajien Benjaminin, Ilonan ja Dokken kanssa CokeTV-rantatalossa. Luvassa on jännittävä kansainvälinen viikonloppu, sillä CokeTV-juontajien isännöimiä Ibizan viikonloppumatkoja arvotaan Coca-Cola-fanien kesken myös Britanniassa, Ranskassa, Saksassa, Alankomaissa, Italiassa, Portugalissa, Ruotsissa, Belgiassa, Norjassa, Sveitsissä ja Islannissa.

Kesäkampanjaan valitut suomalaiskohteet:

Ahvenanmaa
Hanko
Helsinki
Hämeenlinna
Härmä
Ivalo
Kalajoki
Kerava
Kouvola
Kuopio
Lappeenranta
Mikkeli
Naantali
Oulu
Rovaniemi
Ruka
Saariselkä
Savonlinna
Tampere
Turku
Tuuri
Utsjoki
Yyteri
Euroopan kohteet

Kreeta
Teneriffa
Algarve
Ibiza
Mallorca
Dubrovnik
Toscana
Gran Canaria
Barcelona
Sisilia
Split
Ateena
Tukholma
Pariisi
Malaga
Berliini
Rodos
Lissabon
Lontoo
Lanzarotte
Gardajärvi
Menorca
Birriz
Alicante
Nizza
Pafos
Kaukokohteet:

Bahama
Phuket
Cancun
Krabi
Havaiji
Kapkaupunki
Singapore
Hong Kong
San Francisco
Bali
Ko Phi Phi
Sri Lanka
Shanghai
Bangkok
Miami
New York
Hanoi
Lombok
Cabo San Lucas
Koh Samui
Marrakech