STOP THE PRESS!

Hurts Helsinkiin marraskuussa

Uutta musiikkia julkaiseva Hurts saapuu marraskuussa Suomeen. Brittiläissensaation keikka järjestetään keskiviikkona 8. marraskuuta Helsingin Jäähallissa kokonaan seisomakatsomona toteutettavassa Black Box -formaatissa. Lipunmyynti konserttiin käynnistyy perjantaina 2. kesäkuuta Ticketmasterissa.

Theo Hutchcraftin ja Adam Andersonin muodostama Hurts löi läpi vuonna 2010 julkaistulla debyyttialbumillaan ”Happiness”, joka myi Suomessakin platinaa. Levyn menestystä siivittivät ”Wonderful Life” ja ”Stay” -megahitit, jotka soivat radiokanavilla ympäri maailmaa. Myös vuoden 2013 ”Exile” ja vuoden 2015 ”Surrender” albumit ovat olleet sekä myynti- että arviomenestyksiä. Yhtye julkaisee 29. syyskuuta neljännen albuminsa ”Desire”, josta on saatu maistiainen huhtikuussa julkaistun ”Beautiful Ones” -singlen muodossa.

Suomessa Hurts on vieraillut ahkerasti ja vakuuttanut yleisöt maalailevalla popillaan ja minimalistisella estetiikallaan. Keikkoja yhtye on tehnyt loppuunmyydyistä klubeista jäähalleihin ja festariesiintymisiin, ja ennen loppusyksyn Helsingin keikkaansa yhtye vierailee kesällä Turun The Tall Ship Races Music -festivaalilla.

KONSERTTI:
Hurts (UK)
Ke 8.11.2017 Black Box, Helsingin Jäähalli
Ovet klo 19

LIPUT:
Myyntiin pe 2.6.2017 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 48,50 euroa Ticketmasterista

Black Box on yhdessä Jäähallin kanssa toteutettava 3000 hengen tilakonsepti, jossa yleisö pääsee nauttimaan sekä intiimin klubikeikan energiasta että isosta keikkatuotannosta seisomapaikoilta. Black Box luodaan Helsingin Jäähalliin tilanjakoratkaisuilla istumakatsomoiden jäädessä kokonaan verhojen taakse. Tila mahdollistaa ison keikkatuotannon toteuttamisen ääni- ja valolaitteistoineen ilman, että tingitään klubitunnelmasta.