STOP THE PRESS!

Espan lavan kesäkausi starttaa torstaina 1.6.

Espan lavan kesäkauden alkua juhlitaan torstaina 1.6. klo 16.30-20.00. Kesälavan avaa puheellaan Nasima Razmyar. Tämän jälkeen nähdään kolme upeaa ja erilaista esiintyjää: Duo Timo Lassy & Teppo Mäkynen, folk-yhtye Tuuletar sekä legendaarinen Clifters.

Ensimmäisenä esiintyy jazz-duo Timo Lassy (saksofoni) ja Teppo Mäkynen (rummut). Duo tuo lavalle vahvaa rytmiä ja antaumuksellista vuorovaikutusta jazzmusiikin merkeissä. Klo 18.00 lavalle puolestaan nousee Etno-Emman voittaja, vangitseva vocal folk hop -yhtye Tuuletar. Tuulettaren neljän naisen kokoonpanossa kiteytyvät riemukas ja valloittava äänenkäyttö höystettynä innovatiivisilla beatbox-rytmeillä, jotka saavat yleisön pauloihinsa ikään katsomatta. Avajaiset päättyvät tyylikkäästi illan kolmannen esiintyjän Cliftersin keikkaan. Jiri Nikkisen luotsaama bändi perustettiin vuonna 1979 ja on halki vuosikymmenten niittänyt suurta suosiota mm. Beatles–suomennoksillaan ja tarttuvilla tulkinnoillaan.

Espan lavalla monipuolinen musiikkitarjonta jatkuu koko kesän aina elokuun loppuun asti. Konsertteja kuullaan pääsääntöisesti keskiviikosta perjantaihin klo 16.30 ja 19.00. Kesälauantaisin lavalta kantautuvat erilaisten musiikkiteemojen ympärille rakennetut sävelet aina folkista bluesin rytmeihin ja lauluntekijöiden lyyrisistä tulkinnoista konemusiikin kiehtovaan maailmaan. Mukaan mahtuu myös kuorokeskiviikko, jota vietetään alkukesästä 7.6. Kesän kohokohdista mainittakoon 4.6. lavalla esiintyvä Emma Salokoski & Ilmiliekki Quartet sekä heinäkuussa Espalla valloittavasti musisoivat Seminaarimäen mieslaulajat eli tutummin Semmarit. Tarkempi ohjelma ja aikataulut löytyvät Espan lavan nettisivuilta.

Helsinki-päivää vietetään tänä vuonna 11.6. sekä 12.6., kun lavalla nähdään stand-up komiikkaa, musiikkia ja tanssiesityksiä. Tällöin selviää, kuka on nimetty tämän vuoden stadin kundiksi ja friiduksi. Rakastettu sotilassoittokuntien MIL-Espa on jälleen ohjelmassa lähes joka perjantai klo 14.00 kesäkuusta elokuun loppuun. Heinäkuun viimeiseltä viikolta starttaa Jazz-Espa, yksi Helsingin kesän merkkipaaluista. Loppukesään oman mausteensa tuo myös Etno-Espa 7.8. alkaen. Koko kaupungin valtaavaa Taiteiden yötä vietetään 24.8. jolloin lavalla kuhisee toden teolla.

* * * * * * * * * * *

Historiallinen 135 vuotta täyttävä Espan lava on kesäestradi Esplanadin puistossa, Helsingin sydämessä. Lavan ilmaiset konsertit ovat houkutelleet niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan jazzista, maailmanmusiikista ja klassisesta jo yli sadan vuoden ajan.

Katso myös Espan lavan avajaisten Facebook-sivu sekä tapahtuma Espan lavan kotisivuilta.