STOP THE PRESS!

Nordiska nätter – kulttuuri- ja tiedefestivaali Espoon Hanasaaressa

Nordiska nätterNordiska nätter on taide-, musiikki- ja tiedefestivaali, joka järjestetään 9.–10. kesäkuuta Hanasaaren kulttuurikeskuksessa Espoossa.

Festivaalin aikana taide ja musiikki sekoittuvat pohjoismaisiin kiinnostaviin luentoihin, elokuvanäytöksiin ja kulinaarisiin herkkuihin.

”Nordiska nätter on aiemmin järjestetty Århusissa Tanskassa ja Helsingborgissa Ruotsissa, mutta ei koskaan aiemmin Suomessa. Haluamme olla mukana viemässä eteenpäin tätä hienoa pohjoismaista perinnettä tarjoamalla mahdollisimman vaihtelevan ja jännittävän ohjelman suomalaisten ja kansainvälisten taiteilijoiden voimin”, kertoo ohjelmajohtaja Maria Romantschuk.

Esiintyjien joukossa vaikuttavat muun muassa muusikot Iiris Viljanen ja Anna Järvinen, kirjailija Rosa Liksomsekä tanskalainen mestarikondiittori Mette Blomsterberg. Lisäksi luvassa on suomalaisen taiteilijan Heidi Lampeniuksen ja hänen ruotsalaisen kollegansa Astrid Sylwanin välisiä taiteilijakeskusteluja.

Myös kanadalainen elokuvantekijä ja ruokatutkija Josh Evans on paikalla jakamassa kokemuksiaan hyönteisten syömisestä, jonka hän on dokumentoinut kuuluisassa ja monin tavoin palkitussa elokuvassa Bugs.

”Hanasaaren kulttuurikeskus on vastikään käynyt läpi kattavan remontin ja laajennuksen, ja tämä on meidän ensimmäinen suuri festivaalimme uudelleenvihkimisen jälkeen. Odotamme innolla, että pääsemme tarjoamaan hienoja, vastaremontoituja tilojamme kaikkien iloksi ja hyödyksi”, kertoo Maria Romantschuk.

Nordiska nätter alkaa pohjoismaisella satavuotisjuhlalla Hanasaaren ravintola Johanneksessa 9. kesäkuuta kello: 15.00. Musiikkiosuudesta vastaa tuolloin norjalainen muusikko Sinikka Langeland.

Festivaali on maksullinen. Yhden päivän lippu maksaa 18 €, kahden päivän lippu 25 €. Bilateraaliset pohjoismaiset rahastot tukevat tapahtumaa taloudellisesti.

Lue lisää Nordiska nätter -festivaalin ohjelmasta täältä: www.hanaholmen.fi/nordiskanatter t