STOP THE PRESS!

Yleisölle avoimet harjoitukset Niskavuori-musikaalista ma 5.6. Pyynikin kesäteatterissa

Niskavuoren nuori emäntä

Elina Keinonen (Malviina), Maria Pere (Loviisa) ja Mikko Nousiainen (Juhani)
Kuva: Harri Hinkka

Kesällä 2017 Pyynikin kesäteatterissa esitetään Miika Murasen ohjaama ja sovittama Niskavuoren nuori emäntä. Klassikkoteos nähdään nyt ensimmäistä kertaa musikaalina ja sen ensi-ilta on perjantaina 16.6.2017.

– Niskavuoren nuori emäntä on taistelua rakkaudesta, kunniasta ja maineesta. Se on tarina vahvoista naisista ja omantuntonsa kanssa painiskelevista miehistä. Teksti on tarpeeksi isoa ja vahvaa, että sitä voi syventää musiikin avulla, ohjaaja Miika Muranen summaa musikaalin sisältöä.

Hella Wuolijoen 1800-luvun hämäläiseen maisemaan sijoittuva tarina koskettaa vielä tänäkin päivänä suurilla tunteillaan ja aidoilla ihmiskohtaloillaan. Loviisa – Juhani – Malviina; kolmiodraaman hintana on niin perhe, suvun kunnia kuin vapauskin. Esityksessä soi kotimaisen Saaga Ensemblen ajaton musiikki viisihenkisen bändin esittämänä kapellimestari Joonas Mikkilän vahvoina sovituksina.

Liisa Ikosen suunnittelema lavastus sisältää komeita rakennuksia, mutta samalla annetaan tilaa upeille Pyynikin maisemille. Myös tanssilla ja liikkeellä on teoksessa merkittävä osa; koreografina toimii Jenni Nikolajeff. Pukusuunnittelija Marjaana Mutasen työssä huomio kiinnittyy muun muassa roolihenkilöiden luonnetta ja asemaa korostavaan värimaailmaan.

Suurin osa näyttelijöistä nähdään ensimmäistä kertaa Pyynikin kesäteatterissa; esimerkiksi vahvasta musikaaliosaamisestaan tuttu Petra Karjalainen, konkariesiintyjä Sari Havas sekä upeaääninen Maria Pere Seinäjoen Kaupunginteatterista.
Toki mukaan mahtuu myös Pyynikki-veteraaneja, kuten Iso-Heikkilän isäntä ja hänen renkinsä Kalle näytelmässä mieleenpainuvan roolin tehnyt Puntti Valtonen sekä Pyynikille lähes 20 vuoden jälkeen palaava tähtinäyttelijä Mikko Nousiainen.

YLEISÖLLE AVOIMET HARJOITUKSET MA 5.6.2017 kello 18.30
Pyynikin kesäteatteri järjestää maanantaina 5.6. kello 18.30 yleisölle mahdollisuuden kurkistaa uuden Niskavuori-musikaalin harjoituksiin.
Tule katsomaan ohjaaja Miika Murasen, koreografi Jenni Nikolajeffin ja kapellimestari Joonas Mikkilän työskentelyä Niskavuoren nuori emäntä -musikaalin esiintyjien kanssa. Lisätiedot: http://bit.ly/2rUeHun

PYYNIKIN KESÄTEATTERI: NISKAVUOREN NUORI EMÄNTÄ
Esitykset 13.6.-12.8.2017, ensi-ilta 16.6.2017

Lavalla nähdään Maria Pere, Mikko Nousiainen, Elina Keinonen, Petra Karjalainen, Sari Havas, Puntti Valtonen, Ronja Alatalo, Olli Riipinen, Heidi Kirves, Kake Aunesneva, Anna Pukkila, Teemu Koskinen, Laura Hänninen, Anssi Valikainen, Jani Rasimus, Annina Rubinstein, Jenni Nikolajeff, Henna Wallin ja Miikka Wallin.

Lipunmyynti: Lippupiste, Tampereella myös Kulttuurimyymälä Aplodi
www.pyynikinkesateatteri.fi