STOP THE PRESS!

Historian museo KONTTI avautuu Turun kauppatorilla tiistaina 6.6.

KonttiKeväällä Forum-korttelissa sijainnut Kansalaistila saa nyt jatkoa kun toiminta muuttaa muotoaan ja siirtyy Turun kauppatorille, Aurakadun puoleiselle laidalle. Kevään aikana Kansalaistilassa vieraili lähes 3000 kävijää, ja nyt kauppatorille avattavaan Konttiin odotetaan kesän aikana suurempaa kävijämäärää. Kontin toiminta tulee keskittymään kahteen teemakokonaisuuteen, joista toinen on Historian museo -hanke.

Ensimmäinen teemakokonaisuus 6.6.–15.7. esittelee Turun museokeskuksen kokoelmia 101 esinettä -julkaisun kautta. Julkaisu on läpileikkaus turkulaisten yhteisestä historiasta ja Kontissa voi tutustua sataan ja yhteen esineeseen digitaalisessa muodossa. Kontissa pääsee myös pelaamaan hyllyn kätköistä kaivettua Afrikan tähti -peliä, joka on myös yksi kirjan sadasta ja yhdestä esineestä.

Kaupunkilaiset ja matkailijat saavat myös kertoa mielipiteensä Luostarinmäen käsityöläismuseon kehittämiseen liittyen. Kyselyssä pääsee vastaamaan mm. siihen miten valaistus tai liikkuminen toimii Luostarinmäellä. Tai kaivataanko Käsityöläismuseoon lisää tapahtumatoimintaa tai vaikkapa teemaopastuksia.

Toinen teemakokonaisuus 18.7.–19.8 keskittyy Historian museo -hankkeeseen ja siihen liittyvään kyselyyn. Kyselyn avulla kartoitetaan yhteistyönmuotoja, etsitään sovellusten testaaja, innovaatiobrekkaajia, tapahtumatuottajia, palvelu- ja tuotetestaajia, oppimisympäristöjen rajojen rikkojia ja pelifriikkejä. Miten haluaisit olla mukana Historian museon toiminnassa? Kyselyyn vastaamalla osallistuu Historian museo t-paidan ”ensipainoksen” arvontaan.

Historian museo -postikortin välityksellä voi kirjoittaa historiallisen tervehdyksen vaikkapa ystävälle ja Historian museo -pinssiä kantamalla voi osoittaa tukensa uudelle museohankkeelle.

Jo Kansalaistilassa esillä ollut Unelmien museo -kartta on esillä myös Kontissa, ja siihen voi edelleen käydä merkitsemässä missä haluaisi Unelmien museon sijaitsevan.

”Historian museo uudistaa käsitystä, siitä mitä kaikkea museo voi olla!”
Tule ja osallistu!

Kontti on avoinna 6.6. alkaen ti–pe klo 8.30–16.30 ja la klo 8.30–15.15
Konttiin on vapaa pääsy, toiminta ja oheistuotteet ovat maksuttomia.