STOP THE PRESS!

Jukka Parkkarin sotilasvakoilusarjan uusimmassa romaanissa operoidaan Lapin yllä ja Helsingin alla

Jukka Parkkari - ReikäjuustoSuomen pääkaupungin alla risteilevästä 300 kilometrin tunneliverkoston olemassaolosta ei julkisuudessa tiedetty juuri mitään ennen suurta ”Reikäjuusto 2003” -sotaharjoitusta. Harjoitus, kuten koko luolasto, oli saanut nimensä noiden loputtomien käytävien ja onkaloiden synnyttämästä mielikuvasta. Yllättävä tieto maanalaisesta Helsingistä herätti monien tiedustelupalveluiden mielenkiinnon. Harjoitusta seuraamaan saapui sekä idän että lännen edustajia; graniittiin louhitusta näkymättömästä kaupungista voisi saada urkituksi monia salaisuuksia.

Samaan aikaan Lapin lennostosta katoaa Hornet-hävittäjien koulutusohjelman käsittävä mappirivistö. Kansioiden sisältämien salaisten tietojen kiinnostavuutta lisää niiden osittainen poikkeaminen muualla käytössä olevasta ohjelmasta. Asiaa lähtee tutkimaan pääesikunnan tutkintaosaston itäisen sektorin johtaja, mutta varkautta koskevien vihjeiden sijaan hän löytää Rovaniemen yöstä jotakin aivan muuta kiinnostavaa. Lopulta sektorinjohtaja joutuu erään keskeisen tiedustelumaailman kysymyksen äärelle: voiko kehenkään luottaa – edes lähimpään työtoveriinsa tai esimieheensä?

Jukka Parkkarin (s. 1945) kymmenes suomalaisia vastavakoiluorganisaatioita kuvaava romaani Reikäjuusto on edeltäjiensä tapaan viihdyttävä, mutta vankan asiantunteva kertomus pääesikunnan tutkintaosaston väestä, joka ajoittain tekee yhteistyötä suojelupoliisin kanssa. Osaston henkilökunta koostuu sotilaiden lisäksi poliisiviranomaisista, jotka keskittyvät laittoman tiedustelun havaitsemiseen ja paljastamiseen. Lehtimiestyössään Parkkari pääsi lähelle vastavakoilutoimintaa ja kuvaa nyt sen suomalaista todellisuutta, jossa suurten henkilöstömäärien ja rajattoman rahoituksen sijaan täytyy käyttää omaperäisiä ja joskus hiukan humoristisiakin keinoja laittomuuksien selvittämiseksi ja vahinkojen minimoimiseksi.
Jukka Parkkari

Reikäjuusto

ISBN 978-952-270-327-9

320 s. Arktinen Banaani 2017.