STOP THE PRESS!

Badding

Badding (Ilari Hämäläinen)

Kuva: Matti Rajala

Esitys: Apianniemen kesäteatteri, Valkeakoski, pe 9.6.2017
Ohjaus, käsikirjoitus ja tuottaja: Otto Kanerva
Koreografia: Sami Vartiainen
Äänisuunnittelu Harri ”Hii” Savolainen
Ääniajot näytöksissä: Jesse Soini, Henri Rättäri, Markus Heikkilä
Puvustus: Elina Vättö
Maskeerauksen suunnittelu: Pirjo Leino
Lavastus: Oskari Löytönen
Yhtye; Antti Vauramo, Jaakko Rossi, Olli Siikanen, Lari Lius, Jussi Koskinen, Jussi Seppälä
Esiintyjät: Ilari Hämäläinen, Nina Tapio, Katja Aakkula, Ilkka Koivula, Emmi Kaislakari, Ville Keskilä, Mikko Huoviala
Arvio: 3/5

Rauli ”Badding” Somerjoki on kuollut. Tai oikeammin ei hän ole kuollut, vaan siirtynyt sinne, minne hän oikeasti halusi, Paratiisiin. Siellä häntä odottavat omat vanhemmat (Tapio ja Koivula), kaikki kaverit (Keskilä) sekä kaikki naiset (Kaislakari). Rauli on hyvin ujo mies, jolla on vaikeuksia kohdata vastakkaisen sukupuolen edustajia. Musiikki häntä kiinnostaa, mutta esiintyminen ei. Menestyksen tuomat tuskat vievät miestä ahdistuksen suurimpiin syövereihin, joita hän pyrkii lieventämään alkoholin avulla. Kerta toisensa nousujen ja laskujen jälkeen on aika tasata tilit eletyn elämän kanssa.

Tätä Otto Kanervan käsikirjoittamaa ja ohjaamaa musiikkinäytelmää voisi kuvata sanalla musikaalisatu, koska Somerjoen tarina kerrotaan fiktiivisisyyttä ja dokumentaarisuutta sekoittavan sadun keinoin. Aiheissa ei mennä myöskään aivan kronologisessa järjestykssessä, vaan annetaan teemojen ja fiilisten kuljettaa tarinoita eteenpäin. Tällaisessa tarinankerronnassa piilee aina omat riskinsä – kuinka hyvin se dramaturgisesti jaksaa lopulta kantaa? Kanerva on kuitenkin yllättävän hyvin saanut sen toimimaan, vaikka paikotellen tarinankerronta vaikutti hieman tahmealta ja väkinäiseltä. Kun kyseessä on kuitenkin musiikkipainotteinen esitys, niin sen vahvuus löytyy juuri sieltä puolelta. Kapellimestari Antti Vauramo on sovittanut raikkaalla tavalla monet Baddingin esittämistä kappaleista, saaden potkua esitykseen sopivalla tavalla. Nämä laulut tarvitsevat toki erittäin hyvät tulkitsijat ja niitähän lavalla oli. Nimiroolissa nähtävä Ilari Hämäläinen vetää omat lauluosuutensa omalla tyylillään hakien kuitenkin sopivasti piirteitä alkuperäisestä. Hieman olisin toivonut hänen hyödyntävän sitä myös näyttelijäntyöhönsä, sillä paikoitellen oli vaikea katsomossa uskoa, että hänen luomansa Badding olisi oikeasti erittäin ujo, naistenkin suhteen. Onneksi hänen vahvistuksenaan on melkoinen ammattilaiskööri.

Laulaja-näyttelijät Nina Tapio ja Emmi Kaislakari pääsevät suorastaan hehkumaan lauluosuuksissa ja varsinkin jälkimmäistä täytyy reilusti kehua. Juuri hän on saanut monipuolisimmat henkilöhahmot esitettäväkseen. Oli sitten naispappia tai Raulin eri naisystäviä, niin hän suoriutuu rooleista erittäin mallikkaasti, vaikka mitään syvällisempää näkökulmaa näihin ei luonnollisestikaan oteta esityksen luonteenkaan takia. Takuuvarmuuden hommaan tarjoavat Ilkka Koivula ja Ville Keskilä, jotka hoitavat omat osuutensa mallikkaasti lauluosuuksia myöten.  Suurin heikoin lenkki löytyy ihan loppupuolelta, ainakin allekirjoittaneen mielestä. Jostain syystä näytelmässä taisi olla kolme lopetusta – tai siltä se ainakin tuntui. Tuntui, kuin viimeinen kappale olisi jo päättymässä, niin sitten taas esitys jatkuukin ja taas lauletaan ja taas jatketaan. Tuossa kohtaa ehdin jo ajattelemaan, unohtuiko touhusta kunnollinen loppu. Tulihan se lopulta sieltä, mutta hieman ontuen ja se pudotti puolikkaan tähden pois. Siitäkin huolimatta kelpoa kesäviihdettähän tämä on Valkeakosken kauniissa luonnonhelmassa.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net