STOP THE PRESS!

Monikulttuurisuuden edistämiseen ja rasismin torjuntaan 765 000 euroa

Taiteen edistämiskeskus (Taike) ja taiteen moninaisuuden ja liikkuvuuden toimikunta tukevat monikulttuurisuutta ja rasismin vastaista toimintaa. Apurahoja ja avustuksia jaettiin kaikkiaan 765 000 euroa.

Taiteen moninaisuuden ja liikkuvuuden toimikunta jakoi apurahoja taide- ja kulttuuriprojekteihin, jotka edistävät monikulttuurisuutta ja kulttuurien välistä vuorovaikutusta ja torjuvat rasismia. Apurahoilla myös vahvistetaan siirtolaisten ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvien taiteilijoiden mahdollisuuksia toimia taiteilijana ja osallistua tasavertaisesti Suomen taide-elämään.

Apurahan sai 48 taiteilijaa tai työryhmää. Hakijoita oli 201. Kaikkiaan apurahoja jaettiin 124 000 euroa.

Taike jakoi avustuksia yhteensä 641 000 euroa. Suurimman avustuksen, 48 000 euroa, sai Kassandra ry. Venäläinen Kulttuuridemokraattinen Liitto ry sai 38 000 euroa ja Suomen Romaniyhdistys ry 28 000 euroa. Avustuksen sai 89 yhteisöä. Hakijoita oli 159.

Avustuksilla Taike edistää monikulttuurisuutta ja kulttuurien välistä vuoropuhelua, kuten kulttuurivähemmistöjen ja valtaväestön välistä kanssakäymistä. Taike tukee siirtolaisten ja kansallisten vähemmistöjen kulttuuritoimintaa, rasisminvastaisia hankkeita sekä maahanmuuttajien kotouttamista taiteen ja kulttuurin keinoin. Avustuksia ei myönnetä maahanmuuttajien kotoutumista yleisesti edistävään toimintaan eikä myöskään uskonnon harjoittamiseen.

Taiteen moninaisuuden ja liikkuvuuden toimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista. Taike kuulee toimikuntaa yhteisöavustusten osalta.

Hakemuksia arvioivat toimikunnan jäsenten lisäksi Taiken kutsumat monikulttuurisuusasiantuntijat: muusikko, tanssija Anette Åkerlund, näyttelijä, ohjaaja David Kozma, tutkija Mariana Salgado, tuottaja, yrittäjä Petr Potchinchtchikov ja tutkija, tietokirjailija Olli Löytty.

 

Apurahat, yhteensä 124 000 euroa

Aalto-Setälä Miina, Espoo, 5000 €
Työryhmälle Connecting-tanssiteoksen tuottamiseen

Al-Nawas Ahmed, Helsinki, 3000 €
Working group for writing the script of Civil War

Anttonen Kaija, Inari, 2000 €
Saamelaisen nuorisoromaanin toteuttamiseen suomeksi

Baghbani Kiamars, Helsinki, 2000 €
”100 totuutta Suomesta”-kirjan kääntämiseen persian (darin) kielelle

Balatkhanov Vaharsolt, Helsinki, 1500 €
Taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelykuluihin

Baltzar Carmen, Helsinki, 1500 €
Dokumenttielokuvan esitutkimus- ja käsikirjoitustyöhön

Blomberg Jaakko, Helsinki, 1500 €
Työryhmälle ”Lisää katutaidetta Helsinkiin”-hankkeen monikulttuurisuutta tukevan katutaideteoksen kuluihin

Bruno Diego, Helsinki, 2000 €
For a solo show at SIC Galleria in Helsinki and production of a new video-installation

Gorkun-Silen Iryna, Espoo, 3000 €
To prepare concerts

Gutieszca Ana, Helsinki, 3000 €
Working group for the development of Third Space collective multicultural activities

Hamdon Burhan, Vantaa, 3000 €
Suomalais-arabialaisen musiikkiprojektin kuluihin

Haswell Nick, Tampere, 1500 €
Taidetyöpajojen ohjaamiseen turvapaikanhakijalapsille ja -nuorille

Hirvonen Leena-Maria, Joensuu, 3000 €
Monikulttuuristen musiikkityöpajojen jatkamiseen

Hoffrén Taito, Pukkila, 2500 €
Laulun voimalla rasismia vastaan -hankkeeseen

Hukkanen Sanna, Joensuu, 1500 €
Sarjakuva-albumin käsikirjoittamiseen

Hussain Raman, Tampere, 2000 €
Kuvataidenäyttelyn järjestämiseen

Häkkilä Marika, Helsinki, 3000 €
Työryhmälle taidetyöpajojen järjestämiseen vastaanottokeskuksissa ja ”Minä, Turvapaikanhakija” -näyttelyn järjestämiseen

Heidi Elisabeth, Helsinki, 3500 €
Työryhmälle monikulttuurisuutta ja monikielisyyttä edistävän julkisen taiteen hankkeen toteuttamiseen

Ikonen Leevi, Tampere, 2000 €
Osallistavan, monikulttuurisuutta edistävän lastenohjelmasarjan ”Kulttuurikuuri” pilottijakson tuottamiseen

Immonen Iiro, Viitasaari, 2000 €
Työpajan kustannuksiin

Kantola Sibel, Kaarina, 3000 €
”Tarinat olohuoneessa” – maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten kohtauttamiseen tarinoiden avulla Pansion lähiössä Turussa

Khaled Yassine, Helsinki, 1500 €
Yksityisnäyttelyn kustannuksiin

Knappe Anna, Espoo, 2000 €
Työryhmälle Lumeliitto-videoinstallaation toteuttamiseen

Korkalo Ninni, Rovaniemi, 5000 €
Työryhmälle Borderless people – Karelia Road trip -projektin toteuttamiseen Karjalan tasavallassa ja Suomessa

Siikavirta Katri, Vantaa, 4000 €
Työryhmälle lasten tietokirjan kirjoittamiseen ja kuvittamiseen

Krapovickas Mercedes, Lohja, 2000 €
Bandoneon ohjelmiston säveltämiseen ja harjoittamiseen

Kujanpää Emmi, Helsinki, 5000 €
Celenka-yhtyeen tanssitupakiertueen järjestämiseen vastaanottokeskuksissa

Kuokkanen Anna, Helsinki, 1000 €
Odotustila – turvapaikanhakijoiden arki Suomessa -valokuvanäyttelykuluihin

Leka Lotta, Turku, 2500 €
Työryhmälle työskentelyyn ja monikulttuurisen osallistavan taiteen työpajojen ja näyttelyn kustannuksiin

Lillqvist Katariina, Tampere, 3000 €
Installaation toteutukseen Suomen romanien kuolemakultista, hautajaisperinteistä ja kuolleiden muistelurituaaleista lauluineen

Marek Waldemar, Helsinki, 2000 €
Production of experimental film titled ”Deportation”, based on short drama written by Tomasz Gromadka.

Markkanen Hannaleena, Helsinki, 3000 €
Rytmi- ja liikepajojen sekä pienimuotoisten esitysprojektien toteuttamiseen maahanmuuttajien keskuudessa

Marttila Tytti, Tampere, 2000 €
Työryhmälle varjoteatterityöpajojen järjestämiseen maahanmuuttajille

Merz Laura, Lohja, 2000 €
Monikulttuurisuutta edistävän lastenkirjan toteuttamiseen ja lasten piirustustyöpajojen järjestämiseen

Msblackrose A.G, Turku, 3000 €
Taiteelliseen kasvuun, suomenkielisen ilmaisun kehittämiseen, esiintymisvarmuuden nostoon, käännöksiin ja tunnettuuden lisäämiseen

Numminen Nina, Helsinki, 4000 €
Työryhmälle suomalais-palestiinalaisen esityskokonaisuuden toteuttamiseen

Näkkäläjärvi-Länsman Anna, Utsjoki, 3000 €
Työryhmälle saamelaismusiikkivideon toteuttamiseen

Oikari Elina, Helsinki, 1000 €
Työryhmälle näyttelykustannuksiin sekä lyhytelokuvan kuluihin

Oikarinen Helena, Helsinki, 2500 €
Työryhmälle Nuoret Muslimit -näyttelyn kustannuksiin

Pelliccioni Sanna, Helsinki, 2000 €
Suomalais-arabialaisen Toiveretki -näyttelyn kierrättämiseen

Pitkänen Lotta-Maria, Espoo, 2000 €
MeJamFestivaalin, Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan (MENA) alueen musiikki- ja tanssikulttuurin festivaalin järjestämiseen

Raekallio Johanna, Helsinki, 2000 €
Työryhmälle interkulttuuristen tilainterventioiden suunnitteluun ja toteutukseen

Roos Anna Katariina, Inari, 2000 €
Yhteisöllisen taideprojektin toteuttamiseen moninaisuuden ja rasisminvastaisuuden edistämiseksi Inarin kirkonkylällä

Sillanpaa Laura, Turku, 2000 €
Monikulttuuriseen ja monitaiteiseen sanataidetyöpajatoimintaan maahanmuuttajanuorille

Smolander Marjo, Helsinki, 5000 €
Wolofinkielisen lastenlaulu- ja satukirjan tekoon ja laulujen äänittämiseen

Talvitie Eveliina, Helsinki, 5000 €
Työryhmälle kulttuurien vuorovaikutusta ja yhdenvertaisuutta edistävän Erilaiset -taideprojektin toteuttamiseen

Tateishi Keisuke Topi, Helsinki, 2000 €
Aasialais-suomalaisten nuorten artistien Little Asia in Helsinki -tapahtumaan sekä -videodokumenttiin

Vasara Heidi, Joensuu, 2000 €
Työryhmälle näyttelyiden valmistamiseen ja esittämiseen Suomessa ja Virossa

 

Toiminta-avustukset, yhteensä 198 000 euroa

European theatre collective association ry, Helsinki, 5000 €
kulttuuritoimintaan

Joensuun seudun monikulttuurisuusyhdistys ry, Joensuu, 10000 €
kulttuuritoimintaan ja rasisminvastaiseen toimintaan

Kansainvälinen kulttuuriseura Mira ry, Vaasa, 7500 €
För mångkulturell verksamhet

Karjalan Kielen Seura ry, Joensuu, 15000 €
kulttuuritoimintaan karjalan kielen ja kulttuurin elvyttämiseksi

Kassandra ry, Helsinki, 48000 €
kulttuuritoimintaan

Kouvolan kansainvälinen kohtauspaikka ry, Kouvola, 9000 €
kulttuuritoimintaan

Kpanlogo Yede ry, Vaasa, 9000 €
kulttuuritoimintaan

RASMUS – Rasismin ja muukalaispelon vastainen yhdistys ry, Helsinki, 9000 €
kulttuuritoimintaan ja rasisminvastaiseen toimintaan

Sahan-Seura ry, Vantaa, 7000 €
kulttuuritoimintaan

Somaliland Seura ry, Helsinki, 5000 €
kulttuuritoimintaan ja rasisminvastaiseen toimintaan

Suomen Romaniyhdistys ry, Helsinki, 28000 €
kulttuuritoimintaan ja romanikielen elvyttämiseen

Suomen somalialaisten liitto ry, Helsinki, 7500 €
kulttuuritoimintaan

Venäläinen Kulttuuridemokraattinen Liitto ry, Helsinki, 38000 €
kulttuuritoimintaan

 

Erityisavustukset, yhteensä 443 000 euroa

”Äs-sänääbil” arabilaisen kulttuurin yhdistys, Espoo, 1500 €

Kulttuurihankkeiden kuluihin

Agencia Latina -yhdistys ry, Helsinki, 1500 €
Maahanmuuttajien kotoutumista palvelevaan kulttuuritapahtumien tuotantoon, tiedottamiseen ja kouluttamiseen

Albaaniyhdistys Bashkimi ry, Turku, 5000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Anára Sámisearvi ry, Inari, 4000 €
Ijahis idja 2017 -alkuperäiskansojen musiikkifestivaalin järjestämiseen

Anti – Contemporary Art Festival ry, Kuopio, 10000 €
Common Origin -projektin toteuttamiseen

Arabialais-suomalaisten perheiden yhdistys ry, Helsinki, 2500 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Bosnialaisten Kulttuurikeskus Suomessa ry, Turku, 5000 €
Kulttuurihankkeiden ja rasisminvastaisten hankkeiden kuluihin

Drom ry, Helsinki, 18000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Eesti Lastering ry, Helsinki, 4000 €
Vironkielisten lasten kerhotoimintaan

Elokuvaosuuskunta Camera Cagliostro, Tampere, 4000 €
Kino Casablanca-kiertueen kuluihin

Emissa ry, Helsinki, 2000 €
Scandinavian International Film Festivalin järjestämiseen ja ylläpitämiseen

Etelä-Karjalan Estradi ry, Lappeenranta, 5000 €
Kohtaamisia -hankkeeseen

Etnika-Kainuu ry, Kajaani, 10000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Globaalinuoret ry, Turku, 10000 €
Monikulttuurisuushankkeiden ja rasisminvastaisten hankkeiden kuluihin

Hakunilan kansainvälinen yhdistys ry, Vantaa, 11000 €
Kulttuurihankkeiden ja rasisminvastaisten hankkeiden kuluihin

Helsingin juutalainen nuorisoseura ry, Helsinki, 1500 €
Limud Helsinki -kulttuuritapahtuman järjestämiseen

Helsinki Traditional Jazz Dance ry, Helsinki, 4000 €
Afrikkalaiset naamiotanssityöpajat ja tanssivideo Helinä Rautavaaran museolla

Holokaustin uhrien muisto ry, Helsinki, 3500 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Iftin-Seura ry, Espoo, 5000 €
Rasisminvastaisen viikon järjestämiseen Espoossa

Igbo Union ry, Helsinki, 5000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Iisalmen Nuorison Tuki ry, Iisalmi, 5500 €
ILO -hankkeen kuluihin

Imatran Monikulttuuriyhdistys Kipinä ry, Imatra, 10000 €
Kulttuurihankkeiden ja rasisminvastaisten hankkeiden kuluihin

Jyväskylän Feniks Ry, Jyväskylä, 7000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Jyväskylän Iranilaisten kulttuuriyhdistys ry, Jyväskylä, 4000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Kaakonkulman Kulttuurimylly ry, Kotka, 12000 €
Kulttuurihankkeiden ja rasisminvastaisten hankkeiden kuluihin

Kaakonkulman Maahanmuuttajat Rodnik ry, HAMINA, 1500 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Kansainvälinen kehittämis- ja yhteistyöyhdistys Baltic Region ry, Turku, 2000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Kansan Radioliitto ry – Folkets radioförbund rf, Helsinki, 20000 €
Vähemmistöryhmien omaehtoiseen ohjelma- ja tiedotustoimintaan kulttuurien välisen vuorovaikutuksen lisäämiseksi

Kaustisen Näppärit ry, Kaustinen, 2500 €
Kaustinen-Johannesburg-soittosilta -hankkeen työpaja- ja vierailuosioiden toteuttamiseen

Kulttuurikameleontit ry, Helsinki, 5000 €
Taiteella yhdenvertaisuutta -hankkeen kuluihin

Kulttuuriosuuskunta Kokemo, Helsinki, 4000 €
Bite my Skype -kansainvälisen lasten- ja nuorten tanssiteatteriprojektin kuluihin

Kulttuuriosuuskunta Uulu, Tampere, 6000 €
Encounters-konserttisarjaan Pirkanmaan kirjastoihin

Lappajärven kunta, Lappajärvi, 2000 €
”Toisin silmin” -taideprojektin toteuttamiseen

Lasten teatteriyhdistys Pelikan ry, Helsinki, 2500 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Lastenkulttuurikeskus Musikantit, Helsinki, 3000 €
Venäjänkieliset teatteri- ja taidepainotteiset kesäleirit lapsille ja nuorille

Lieksan Somali perheyhdistys ry, Lieksa, 10000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Logrus – kansainvälinen nuorisoaloitteiden tukiyhdistys ry, Helsinki, 5000 €
Teatterin ja elokuvan monikulttuuristen perhepäivien järjestämiseen

Loimaan Seudun Teatteriyhdistys ry, Virttaa, 6000 €
Interkulttuurisen teatterityöryhmän, taidetyöpajojen ja kesäleirin toteuttamiseen Loimaan teatterin nuorten ja LEKOn nuorten maahanmuuttajien kanssa

Lukukeskus – Läscentrum ry, Helsinki, 4500 €
Saamelaiskirjailijoiden Suomi100 juhlavuoden kiertuekuluihin

Länsi-Suomen Somaliseura ry, Turku, 8000 €
Iska-Waran – Suomen somalit Konferenssin kuluihin Turussa

Maailman musiikin keskus ry, Helsinki, 4000 €
Vähemmistökulttuurien ja valtakulttuurin kohtaaminen kansanmusiikkiorkesteritoiminnassa – ensimmäiseen toimintavuoteen: romanit

Mapa-projektit ry, Helsinki, 3000 €
Teatterista voimaa ja iloa! -hankkeeseen

Meri-Helsingin musiikkiopiston kannatusyhdistys ry, Helsinki, 10000 €
Monikulttuuriseen, matalan kynnyksen yhtyeopetukseen Itä- ja Koillis-Helsingissä

Monikko ry, Jyväskylä, 1500 €
Monikulttuurisen toiminnan ylläpitäminen, kehittäminen ja laajentaminen sekä sidosryhmien aktivointi toimintaan Jyväskylässä ja sen lähikunnissa

Multiaista satoa ry, Multia, 2000 €
Evakkoaiheisen esityskokonaisuuden työstämiseen 20. Multiaista Satoa -tapahtuman yhteyteen

New Performance Turku ry, Turku, 15000 €
History will be kind to me, for I intend to perform it -project

Nuorten Muslimien Foorumi ry, Turku, 5000 €
Toisen sukupolven nuorten oman identiteetin rakentamista edistävien hankkeiden sekä monikulttuuristen ja rasisminvastaisten hankkeiden kuluihin

OSIRIS teatteriyhdistys ry, Helsinki, 8000 €
OSIRIS teatterin monikulttuuristen ja rasisminvastaisten hankkeiden kuluihin

Pirkanmaan rasismin vastaisen työn tuki ry, Tampere, 3000 €
Pirkanmaan rasisminvastainen toimintavuosi

Pohjois-Savon Kirjallinen Yhdistys Vestäjät ry, Kuopio, 3000 €
Kulttuurit kohtaavat -taidelähtöiset työpajat maahanmuuttajataustaisten äitien ja lasten kanssa

Russkij klub g. Tampere, Tampereen venäläinen klubi ry, Tampere, 3500 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Sanaratas ry, Joensuu, 5000 €
Sanataide- ja valokuvaustyöpajasarja Outokumpuun kiintiöpakolaisina tulleille ja muille lapsille

Sanataideyhdistys Yöstäjä ry, Tampere, 3000 €
Tervetuloa, tarinat! Maahanmuuttajien valmistavan opetuksen sanataidehanke: tarinatyöpajat ja opetusmateriaali

Satakunnan Monikulttuuriyhdistys ry, Pori, 5000 €
Tietoa+tukea -kulttuurikoto-hankkeeseen

Savonlinnan seudun romanilähetys ry, Savonlinna, 10000 €
Savonlinnan alueen romaniväestön kulttuurista identiteettiä edistävän hankkeen ja monikulttuurisen verkostotoiminnan kuluihin

Sirkus- ja musiikkiyhdistys Agit-Cirk ry, Rovaniemi, 10000 €
Monikulttuurisuutta edistävän Kulttuuri Kupoli -hankkeen toteuttamiseen

Sirkus Magenta ry, Helsinki, 5000 €
Monikulttuurisen Havukosken lähiön maksuttomaan sirkuskerhotoimintaan lapsille ja nuorille sekä sirkustyöpajoihin alueen lähikoulujen valmistavilla luokilla

SONDIP – Varsinais-Suomen monikulttuuristen yhdistysten liitto ry, Turku, 10000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Suomalais-pakistanilainen kulttuuriyhdistys ry, Tampere, 2000 €
Kulttuuritoiminnan käynnistämiseen

Suomen Venäjänkielisten Keskusjärjestö ry, Helsinki, 10000 €
Monikulttuurisen toimintakeskuksen kulttuuritoiminnan kehittämiseen

Suomen Venäjänkielisten Yhdistysten Liitto ry, Helsinki, 10000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

SuperKids Ry, Espoo, 5500 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

TaikaBox ry, Oulu, 5000 €
Rajamailla-hankkeen toteuttamiseen maahanmuuttaja nuorten ja heidän oululaisten ikätovereiden keskuudessa

Tampereen Venäläisen kulttuurin keskus ry, Tampere, 3000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Teatteriyhdistys Metamorfoosi ry, Helsinki, 8000 €
Kulttuurikahvila Kaiffari -projektin kuluihin

Tuglas-seura ry, Helsinki, 2500 €
Virolaista kulttuuria suomenvirolaisille lapsille ja nuorille -hankkeeseen

Turun Afganistanilainen nuorisokulttuuriseura ry, Turku, 2000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Turun lähiradioyhdistys ry, Turku, 8000 €
Monikielisten ja -kulttuuristen radio-ohjelmien tuotantoon

Turun Sanataideyhdistys ry, Turku, 2000 €
Kiertävien monikulttuuristen sanataidetyöpajojen järjestämiseen

Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry, Helsinki, 6000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Universum ry, Helsinki, 10000 €
Story Sharing Universum -projektin kuluihin

Urbaanin taidetanssin tuki ry, Helsinki, 5000 €
StopHatredNow – antirasistisen ja interkulttuurisen tapahtumaviikon järjestämiseen

Videootit ry, Tampere, 5000 €
Monikulttuuristen elokuva- ja valokuvatyöpajojen kuluihin

Vähemmistöryhmien tukijärjestö, Omega ry, Mikkeli, 4000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Yhdessä-yhdistys /Together-association ry, Turku, 6000 €
Kulttuurihankkeiden kuluihin

Yhteiset Lapsemme – All Our Children ry, Helsinki, 10000 €
Käsiin kirjottu – Itä-Euroopan romanien tilanteesta kertovan näyttelyn kiertueen, romanien perinnekäsityöpajojen sekä ”Omatunto” -patsaat ja flashmob -tapahtumasarjan kuluihin