STOP THE PRESS!

Mauno Koiviston muistelmat julkaistaan uusintapainoksina

Presidentti Mauno Koiviston muistelmateokset Kaksi kautta I – Muistikuvia ja merkintöjä 1982–1994 ja Historian tekijät – Kaksi kautta II julkaistaan uusintapainoksina elokuussa. Alun perin 1990-luvun puolivälissä ilmestyneiden teosten painokset ovat olleet pitkään loppuunmyytyjä. Uudet painokset muistelmista ilmestyvät 1.8.2017 Tammen kustantamina.

Mauno Koivisto (1923–2017) toimi Suomen tasavallan presidenttinä kaksi perättäistä kautta 1982–1994. Heti virkakautensa päätyttyä hän julkaisi kaksiosaiset muistelmansa, joissa hän tuoreeltaan kertoi presidenttikauden ratkaisuistaan ja niiden taustoista.

Vuonna 1994 ilmestynyt Kaksi kautta I – Muistikuvia ja merkintöjä 1982–1994 keskittyy sisäpolitiikkaan. Siinä käydään läpi muun muassa presidentti Koiviston näkemyksiä hänen kausiensa aikaisista hallitusratkaisuista, 1980-luvun talouspolitiikasta ja Suomen ajautumisesta 1990-luvun lamaan.

Vuonna 1995 ilmestynyt Historian tekijät – Kaksi kautta II puolestaan tarkastelee presidentti Koiviston toimintaa ulkopolitiikan johtajana. Suomen puolueettomuusaseman turvaamisen ohella Koivisto osallistui presidenttikausiensa aikana kansainvälisten kysymysten selvittämiseen tavoilla, jotka tulivat julki ensimmäistä kertaa muistelmissa.

Kustannusosakeyhtiö Tammi julkaisee alun perin Kirjayhtymän julkaisemat muistelmat uusina painoksina ja uusilla kansilla 1.8.2017.