STOP THE PRESS!

Pertti Kurikan Nimipäivistä kertova Tokasikajuttu ensi-iltaan lokakuussa

Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva on itsenäinen jatko-osa saman tekijätiimin kulttimaineeseen nousseelle Kovasikajuttu-elokuvalle (2012).

Viime joulukuussa uransa lopettaneen bändin elämää seurataan Tokasikajutussa kolmen vuoden ajan. Siinä missä Kovasikajuttu seurasi bändin kasvavaa suosiota ja nousua julkisuuteen, Tokasikajuttu kertoo kulissien takaa menestyksen ja sisäisten ristiriitojen kanssa painiskelevan punk-bändin viimeisistä yhteisistä vuosista.

Elokuvan trailer on nyt julkaistu ja se on nähtävissä täällä: youtu.be/k-eZCna0X9w

Nähtyään Tokasikajutun lähes valmiin version, bändin vokalisti Kari Aalto kommentoi elokuvaa seuraavasti: ”10 pistettä ja papukaijamerkki. Me ei enää riidellä Samin kanssa, koska me riideltiin tossa elokuvassa. Wienissä olin vähän pahalla päällä, mutta ne on menneen lumien juttuja. Olin onnellinen kun meillä oli tää bändi ja sit ihan oikein että jätettiin tää kun Pertti jäi eläkkeelle. Kiitollinen siitä et pääs kiertämään maailman kaikkia paikkoja ja kolkkia.”

Palkitun Kovasikajutun (mm. Elokuvataiteen valtionpalkinto, kaksi Jussi-palkintoa, lukuisia festivaalipalkintoja ulkomailta) lisäksi Jukka Kärkkäinen tunnetaan laajalti kiitosta saaneista dokumenttielokuvistaan Kansakunnan olohuone (2009) ja Näin unta elämästä (2014). J-P Passi on ansioitunut erityisesti kuvaajana, ja hänen tunnetuimpiin kuvaustöihinsä lukeutuu muun muassa viime vuoden puhutuin kotimainen elokuva Hymyilevä mies, josta Passi sai myös Jussi-palkinnon. Tokasikajuttu-elokuvan on tuottanut Sami Jahnukainen Mouka Filmille ja sen teatterilevityksestä vastaa B-Plan Distribution.

Elokuvan ensi-illan yhteydessä julkaistaan myös Pertti Kurikan Nimipäivien virallinen historiikki We’re Coming to Let’s Go (Kustannusosakeyhtiö Teos, 2017). Kirjan on kirjoittanut Jouni K. Kemppainen ja valokuvat ovat Pekka Elomaan.

Elokuvan ja bändin yhteiset kotisivut: www.pkn.rocks
Elokuva Facebookissa: www.facebook.com/tokasikajuttu

Elokuvan synopsis

Joulukuussa 2016 Suomen musiikkihistoriassa päättyi yksi luku, kun maan merkittävimpiin punk-bändeihin kuuluva Pertti Kurikan Nimipäivät päätti lopettaa uransa huipulla. Tokasikajuttu näyttää bändin nousu- ja laskukiidot yhtyeen kolmen viimeisen vuoden ajalta.

Noustuaan koko kansan suosioon vuonna 2012, tämä ilmiömäinen kvartetti jatkoi valloitusta niin Suomessa kuin ulkomailla; bändi ehti keikkailla uransa aikana yhteensä 16 eri maassa ja esiintymisiä oli yhteensä lähes 300. Lisäksi vuonna 2015 yhtye rokkasi tiensä Euroviisuihin Suomen edustajana.

Tiiviin keikkailun ja menestyksen tuomat paineet tuntuvat bändin sisällä. Kari kipuilee julkisuuden ja menestyksen mukana tulleiden houkutusten ja velvollisuuksien kanssa. Sami laajentaa reviiriään politiikan ja uskonnon parissa. Tonin ja bändin kitarateknikko Niilan rakkaus samaa naista kohtaan synnyttää heissä väkivaltaisia tuntemuksia. Pertti on saanut tästä kaikesta tarpeekseen ja päättää jäädä eläkkeelle.

Tokasikajutussa seurataan tämän historiallisen yhtyeen viimeisiä yhteisiä vuosia, eikä draamalta, kyyneleiltä ja nauruilta vältytä. Elokuva on itsenäinen jatko-osa vuonna 2012 samalta tekijätiimiltä valmistuneelle ja kulttimaineeseen nousseelle Kovasikajuttu-elokuvalle.