STOP THE PRESS!

Hairspray

hairsprayOhjaus: Adam Shankman
Käsikirjoitus: Leslie Dixon
Tuotanto: Neil Meron, Craig Zadan
Pääosissa: John Travolta, Nikki Blonsky, Christopher Walken, Michelle Pfeiffer, Amanda Bynes, Zac Efron, Elijah Kelley, James Marsden ja Queen Latifah
Arvio: 4/5

Musikaalielokuvat olivat 50-lvulla hyvin suosittuja varsinkin Yhdysvaltain markkinoilla. Syntyi sellaisia menestysmusikaalien filmatisointeja, kuten West Side Story, Oklahoma, South Pacific ja Kuningas ja minä. Toki tämänkin jälkeen syntyi musikaalielokuvia, mutta ei enää siinä määrin kuin juuri näiden elokuvien kulta-aikaan. Uuden vuosituhannen alkupuolella Moulin Rouge nosti jälleen musikaalielokuvat tapetille, jonka jälkeen on syntynyt monta mielenkiintoistakin teosta. John Waters on menestyksekäs roskaelokuvakunkku. Hän on neljänkymmenen vuoden aikana tehnyt parisenkymmentä elokuvaa. Niistä tunnetuimpia ovat Cry-Baby ja Hairspray. Tästä jälkimmäisestä muutama vuosi sitten Mark O’Donnell ja Thomas Meehan työstivät musikaalin Broadwaylle, ja kaikkien yllätykseksi melkoisella menestyksellä. Nyt tämä musikaali on nyt kääntynyt myös elokuvamuotoon, josta tietenkin tekijät odottavat samankaltaista menestystä.

Tapahtumat sijoittuvat 60-luvun Baltimoreen, jossa kaikki on näennäisesti hyvin. Tracy Trunblad (Nikki Blonsky) on ylipainoinen nuori tyttö, jonka haaveena on päästä tanssijaksi paikallistelevision ”Corny Collins” -musiikkishowhun. Äitinsä Edna (John Travolta) ei usko, että hänen tyttärensä pärjäisi siinä, sillä hänkään ei koskaan päässyt toteuttamaan omaa unelmaansa itsepalvelupesulasta. Pilailukaupan omistava isä Wilbur (Christopher Walken) on taas sitä mieltä, että unelmiin kannattaa uskoa. Televisiokanavapäällikkö Velma Von Tussel (Michelle Pfeiffer) on sitä mieltä, että erilaisuudella ei pitkälle pötkitä. Olitpa sitten tanakka tai väriltäsi erilainen, niin sinulla ei ole mitään asiaa Von Tusselin ohjelmaan. Tästä ei tietenkään Tracy ja tummaihoiset lahjakkaat nuoret pidä, vaan he alkavat pikku hiljaa pistämään Von Tusselin toimille jarrua. Ja sitten taas rokataan ja lujaa.

On suorastaan todettava, että tätä elokuvaa katsellessa parituntinen meni lähes yhtä nopeasti kuin hiuslakkapullosta aineet hiuksille. Tästä elokuvasta voi sanoa, että elokuva oli suoranainen musikaali, sillä puheosuuksia oli yllättävän vähän. Onneksi niin, sillä tämän teoksen voima on juuri 60-luvun tyylisessä musiikissa, sanoituksissa, tansseissa ja elokuvan visuaalisessa ilmeessä. Varsinkin laulujen käännökset ovat oivalliset ja siksi tietenkin toivoisi, kun elokuva jossain vaiheessa dvd:lle ilmestyy, niin nuo käännökset olisivat mukana. Näyttelijäsuoritukset ovat tasokkaita, mutta kaksi nousevat elokuvassa etusijalle, Blonky Tracynä ja Travolta Ednana. Viime vuosina melkoista kuraa urallaan rääpinyt Travolta yllättää katsojan äidin roolissa. Vaikka toki herra tiedetään suhteellisen hyvin laulavan ja ennen kaikkea tanssivan (ainakin valkokankaalla), niin tässä roolissa hän pääsee revittelemään aivan toisella tavalla. Siis naisena. Uusi nimi Blonky on yllättävä veto Tracyn rooliin. Hänessä on samalla omanlaista herkkyyttä, naiviutta ja toisaalta myös tarmokkuutta. Juuri sellaisten ominaisuuksien yhdistelmä sopii tälle roolihahmolle. Hairspray on paras moderni musikaalielokuva sitten alkuperäisen Grease-leffan!

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s copyright by New Line Cinema, 2008

Traileri: