STOP THE PRESS!

Sekasin-chat hakee lisää päivystäjiä – tuhannet nuoret etsivät keskusteluapua verkosta

Sekasin-chatiin on jonotettu alkuvuoden aikana yli 50 000 kertaa. Me-säätiön tuella voidaan rekrytoida lisää vapaaehtoisia päivystäjiä, jotta nuoret eivät juuttuisi jonoihin vaan saisivat yhä useammin apua.

Chatiin yrittäneistä nuorista 84 prosenttia oli tyttöjä ja yli puolet 15–19-vuotiaita.

– Sekasin-chatiin yhteyttä ottaneiden nuorten huolet ovat vakavia ja ehdottomasti asioita, joista puhuminen on hyvin tärkeää. Moni nuori kertoo voinnistaan ensimmäistä kertaa ja kokee, että ei ole ketään muuta kelle puhua. Chat tarjoaa nuorille mahdollisuuden käsitellä pahaa oloaan ja rohkaista hakemaan tarvittaessa apua, sanoo Suomen Mielenterveysseuran verkkokriisityön päällikkö Satu Raappana.

Sekasin-chatia koordinoiva Suomen Mielenterveysseura sai Me-säätiöltä lisärahoituksen vapaaehtoisten koordinointiin, rekrytointiin ja kouluttamiseen. Tällä hetkellä chatissa päivystää ammattilaisia ja koulutettuja vapaaehtoisia jo viidestätoista järjestöstä.

– Nuoret jonottavat kyllä pitkään ja sitkeästi, mutta siltikään kaikki eivät pääse läpi. Rekrytoimme lisää vapaaehtoisia päivystäjiä ja toivotamme myös uudet järjestöt tervetulleiksi mukaan. Nuorten pitää saada apua, sanoo Sekasin-chatin vapaaehtoistyön koordinaattori Saara Mäki-Reinikka.

Vapaaehtoiseksi haluavien hakemuksia otetaan vastaan 31.7.2017 saakka. Päivystystyö ei ole sidottu tiettyyn paikkaan, vaan se tehdään pääsääntöisesti kotoa käsin omalta koneelta. Seuraava vapaaehtoisille suunnattu nelipäiväinen koulutus järjestetään syyskuussa. Tehtävään kouluttamisen lisäksi vapaaehtoisille tarjotaan kriisityön ammattilaisten jatkuva tuki sekä työnohjausta ja virkistystoimintaa.

– Keväällä Sekasin-chatiin rekrytoitiin vapaaehtoisia. Oli ilo huomata, kuinka moni haluaa olla nuorille tukena ja osallistua avun tarjoamiseen juuri Sekasin-chatin kautta. Nyt vapaaehtoisia tarvitaan lisää.
Sekasin-chat on auki arkisin klo 7–24 ja viikonloppuisin klo 15–24. Kesäaikana monet apua tarjoavat tahot ovat lomalla, joten apua tarvitsevalle kesä on haastavaa aikaa.

– Chat on auki läpi kesän. Ahdistus ei katoa, vaikka aurinko paistaisi. Tarvitsemme lisää nuorten tukemisesta innostuneita uusia päivystäjiä, joilla on aitoa halua kohdata ja antaa jokaiselle nuorelle kokemus kuulluksi tulemisesta.

Vapaaehtoiseksi Sekasin-chatiin voi hakea osoitteessa: http://www.mielenterveysseura.fi/fi/Sekasin-paivystajaksi.

Sekasin-chat on valtakunnallinen, laajasti avoinna oleva keskustelupalvelu, joka tukee mielen hyvinvointia ja mielenterveyden ongelmista selviämistä. Chat luo toivoa jokaiselle nuorelle ja auttaa ratkomaan mieltä painavia ongelmia. Sekasin-chatia koordinoi Suomen Mielenterveysseura Me-säätiön tuella ja päivystämiseen osallistuu jo viisitoista järjestöä. Kukaan ei ole liian sekasin. Aina on joku joka välittää – sekasin.fi.