STOP THE PRESS!

Making Moviesin tuottaman komedian Bändi nimeltä Impaled Rektum pääosassa Johannes Holopainen

Bändi nimeltä Impaled Rektum

Bändi nimeltä Impaled Rektum: Max Ovaska, Samuli Jaskio, Johannes Holopainen. Kuva: Inkeri Jäntti, copyright Making Movies

Suomen arvostetuimpiin ja maailmalla eniten ansioituneisiin tuotantoyhtiöihin lukeutuva Making Movies (mm. Miekkailija, Tyttö nimeltä Varpu, Hyvä postimies, Musta jää) yllättää alkuvuodesta 2018 ensi-iltaan tulevalla koko kansan feelgood-elokuvalla Bändi nimeltä Impaled Rektum, joka kertoo pikkukaupungin parhaasta (ja ainoasta) metallibändistä matkalla maailmanmaineeseen.

Roisia huumoria viljelevän buddyelokuvan budjetti on n. 3M, ja sen ohjaavat uuden polven esikoisohjaajat Jukka Vidgren ja Juuso Laatio. Tuotannosta vastaavat Making Moviesin Kai Nordberg ja Kaarle Aho. Kesällä Lapissa ja Norjassa kuvattua elokuvaa kuvataan nyt viimeisiä päiviä Helsingissä, minkä jälkeen alkavat elokuvan jälkityöt.

Elokuvassa bändin laulajana ja johtohahmona nähdään Johannes Holopainen ensimmäisessä pääroolissaan. Holopainen (mm. Syysprinssi 2016, tv-sarja Tellus 2014 ja Juoppohullun päiväkirja 2012) nähdään myös syksyn suurelokuvassa Tuntematon sotilas, jossa hän näyttelee Kariluotoa. Bändin basistia näyttelee Max Ovaska (mm. Onnenonkija 2016, 8-Pallo 2013 ja Rat King 2012), joka Holopaisen tavoin on myös Tuntemattomassa sotilaassa. Rumpalina nähdään Antti Heikkinen, kitaristina Samuli Jaskio, ja herkullisissa sivurooleissa mm. Chike Ohanwe, Kai Lehtinen, Ville Tiihonen ja Martti Syrjä. Päähenkilön sydämen pistää sekaisin Minka Kuustosen esittämä kukkakauppias.

Elokuvan tuottaja Kai Nordberg iloitsee loistavista näyttelijöistä: ”On mahtavaa olla tekemisissä näin lahjakkaiden tulevaisuuden tähtien kanssa. Näyttelijät ovat ottaneet hienon kopin käsikirjoituksen anarkistisesta huumorista ja kuvaksissa on eletty ratkiriemukkaita hetkiä. Tulossa on todella hauska ja laadukas komedia”, kertoo Nordberg.

Elokuvan synopsis:
Pienen pohjoisen kylän oma poika Turo (Johannes Holopainen) aikoo johdattaa metallibändinsä (kylän ainoan!) Norjan kovimmille hevifestareille. Matkalla määränpäähän Turon on voitettava lavakammonsa todistaakseen itselleen, bändikavereilleen sekä ihastukselleen Miialle (Minka Kuustonen) olevansa sanojensa mittainen mies. Tämän tavoitteen saavuttaminen hankaloituu, kun bändi aiheuttaa maailmanhistorian ensimmäisen aseellisen konfliktin Suomen ja Norjan välille sekä eksyy viikinkien helvettiin. Huumori ja hyvät kaverit auttavat kuitenkin moneen, ja tarinalla on – yllättäen – onnellinen loppu!

Elokuvan oikeudet omistaa Scanbox ja sen levittää Suomessa Finnkinon elokuvalevitys.