STOP THE PRESS!

Vikatikki – kausi 1 (Green Wing – Season 1)

vikatikkiOhjaus: Victoria Pile, Dominic Brigstocke, Tristram Shapeero
Käsikirjoitus: Robert Harley, Gary Howe, Stuart Kenworthy, Oriane Messina, Victoria Pile, Richard Preddy, Fay Rusling, James Henry
Tuotanto: Victoria Pile
Pääosissa: Tamsin Greig, Sarah Alexander, Julian Rhind-Tutt, Mark Heap, Stephen Mangan, Karl Theobald, Pippa Haywood 
Arvio: 4/5

Ensi alkuun risuja kannesta ja esillepanosta: Miksi ihmeessä tätä kaupataan englanninkielisellä nimellä, kun sarja on suomeksi YLEllä pyörinyt – ja kulttimainettakin saanut – nimellä Vikatikki? Itse en kannen perusteella heti edes osannut yhdistää tätä samaksi sarjaksi. Muutenkin kannen tiedot ovat melkoisen vaatimattomat. Ainakin äidinkielellämme. Näin kahjo tuote olisi ansainnut paremman saatteen.

Vikatikki (puhun nyt sarjasta sillä nimellä kun niin olen tottunut) on englantilainen täysin pähkähullu sairaalasarja, jossa yksikään henkilökunnan edustajista ei ns. ’käy täysillä’ vaan heillä on enemmän ongelmia kuin sairaalallisella potilaita yhteensä. Näistä nasevista mutta totaalisen kuutamolla olevista karaktääreistä on luotu sellainen eriskummallisten vitsien ilotulitus, että oksat poies. Ja nyt kun puhutaan vitseistä, on termi määriteltävä uudelleen esimerkiksi sellaiselle katsojalle, joka on tottunut vaikkapa Frendien tai muun sellaisen jenkkisarjan loppujen lopuksi sovinnaiseen vitsiheittelyyn. Vikatikissä vitsi on yhdistelmä verbaalisuutta, visuaalisuutta ja jotain, jota ei tässä sanoin voi kuvailla. Lopputulos on tottumattomalle katsojalle aivan käsittämätön soppa. Niin se oli aluksi minullekin. Mutta siihen soppaan voi jäädä koukkuun.

Vikatikissä vetoavat ennenkaikkea tyypit ja heidän keskinäinen huono kemiansa. Täysin omalla planeetallaan asuva Alan, neuroottinen ja aina oikeassa oleva Caroline, ihmiskunnan huippuyksilö Guy, nössähtävä ruikuttaja Martin…Näitähän piisaa. Vaikka näille tyypeille on kirjoitettu vastenmieliset luonteet ja koko ajan hurjenevat seikkailut, on touhu silti yllättäen uskottavuuden rajamailla ja se johtuu yksinomaan loistavista näyttelijöistä ja Tristram Shapeeron henkilöohjauksesta. Tyypit ovat vakuuttavasti kreisejä! Tällainen realistinen dadaismi on täysin uudenlaista jopa brittikomediassa. Vaikka ruudulla pöhköillään enemmän kuin ’lääkäri määrää’, silti katsoja pystyy jopa ostamaan lopputuloksen ja odottamaan lisää ja vielä pöljempää.

Tekninen toteutus perustuu mukamas kovin hienoihin hidastuksiin ja nopeutuksiin, idea on tavallaan kulunut mutta ei tällaisessa yhteydessä, joten se toimii; tuohan se mielikuvan jostain todella hienosta ja mahtavasta supertuotannosta vaikka ruudulla piereskellään minkä ehditään. Kohtauksiin luodut koreografiat vakuuttavat, vitsin eteen on harjoiteltu väistämisiä ja ketjureaktioita, pään yht’aikaisia liikkeitä ja fyysisyyttä…Lopputulos on ajoittain tanssillinen. Vaivaa ja rahaa on kulutettu, siitä kertoo myös jaksojen huima 50 minuutin mitta. Ja kun gägien tiheys on huima, on mielikuvitusta totta totisesti rääkätty verille asti. Sarjassa onkin ollut kahdeksan käsikirjoittajaa ja vaikka yleensä kokkien määrä vesittää sopan, on tässä linja ollut selkeästi yhteinen ja aivojen paljoutta on osattu käyttää hyödyksi. Viimeisessä osassa sarja tuodaan pois klinikalta, mikä on hyvä ja tuore juttu sekin, sillä kaikesta huolimatta sama maisema alkoi olla ammennettu aika kiitettävästi.

Vikatikistä voi jauhaa poskettomia vaikka kuinka mutta mitään siitä ei pysty kertomaan silti. Se pitää nähdä. Sen lievästi sanottuna omalaatuinen huumori ei kolahda missään nimessä kaikkiin, ensikatsomalta tuskin kehenkään, mutta kyllä se brittiläisen komedian suuriin urotöihin kuuluu. Sarjasta on muistaakseni nähty toisenkin tuotantokauden jaksoja Suomessakin, joten lisää samaa lienee tulevaisuudessa tulossa. Odotellaan pelolla.

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by PanVision, 2008