STOP THE PRESS!

Kooste Tampereen Teatterikesästä (2017)

Tampereen Teatterikesä, joka oli järjestyksessään neljäskymmenesyhdeksäs, on nyt päättynyt. On aika hieman ruotia nähtyjä esityksiä.

Father Fucker

Markku Haussila ja Sara Melleri
Father Fucker
Kuva: Tani Simberg
Tampereen Teatterikesä 2017

Father Fucker
Esitys: TTT, Kellariteatteri ma 7.8.2017
Ohjaus: Sara Melleri
Käsikirjoitus: Sara Melleri ja työryhmä
Dramaturgia: Johannes Ekholm
Esiintyjät: Markku Haussila, Sara Melleri
Saksofoni ja sävellys: Linda Fredriksson
Äänisuunnittelu ja sävellys: Jussi Österman
Valosuunnittelu: Julia Jäntti
Lavastus: Corinna Helenelund
Pukusuunnittelu: Minttu Vesala
Dramaturginen tuki: Jaakko Pallasvuo
Tuotanto: HYPE-kollektiivi
Arvio: 2,5/5

Lava on täynnä isokokoisia sisäelimiä, joiden keskellä muotisuunnittelija Gianni Versacen teini-ikäiset ”huippumallityttäret” Claudia ja Liv leikkivät populaarikulttuurin täyttämässä mielikuvitusmaailmassa,  samalla odottaen isänsä tulevaa traagista kuolemaa.

Tätä puolitoistatuntista esitystä on hieman vaikea kuvailla. Sitä ei oikein voi yhteen kategoriaan pistää, sillä siinä on enemmän osasia kuin Lego-talossa: musiikkia, lavarunoutta, rumuutta, kauneutta ja paljon muutakin on tarjolla. Valitettavasti kokonaisuus on sen verran sekava, että osittain sen sisältö ei välttämättä kaikille avaudu, vaikka kuinka 90-luvun populaarikulttuuria olisikin seurannut. Olisin kaivannut hieman selkeyttä tarinankerrontaan, mutta musiikki ja visuaalisuus ovat ne elementit, jotka todella toimivat tässä performanssissa.

Kasvonsa menettänyt mies

Puntti Valtonen ja Safka Pekkonen
Kasvonsa menettänyt mies
Kuva: Carolin Büttner
Tampereen Teatterikesä 2017

Kasvonsa menettänyt mies
Esitys: Ohjelmateltta ti 8.8.2017

Ohjaus ja sovitus Kimmo Oksasen romaanista: Kari Paukkunen
Lavastus: Jarkko Räsänen, Kari Paukkunen
Videosuunnittelu: Lari Palander
Pukusuunnittelu: Anu Pirilä
Maskeeraus: Tuija Luukkainen
Naamiot: Ilmo Paukkunen
Kimmo Oksasen ääni: Kimmo Oksanen

Esiintyjät ja musiikki:  Puntti Valtonen, Safka Pekkonen
Arvio: 5/5

Herpesvirus ja bakteeri olivat viedä toimittaja Kimmo Oksaselta hengen, mutta hänet kuitenkin pystyttiin pelastamaan, vaikka miehen kasvot vaurioituivat pahasti. Tässä esityksessä Puntti Valtosen esittämä Oksanen käy läpi tuntemuksiaan elämästään, ihmissuhteista ja lääkäreiden toiminnasta.

Kyseessä on aika traaginen tarina ja Paukkunen on sovittanut Oksasen tositapahtumiin perustuvasta romaanista koskettavan, mutta lämminhenkisen esityksen, josta ei myöskään puutu elämänmakuinen huumori. Valtonen tekee erinomaisen roolin Oksasena. Hän pystyy vetäisemään tunneskaalat hillityllä tavalla ja kesken kaiken vaikka laulaa Brecht-Weillin legendaarisen ’juomalaulun’ Alabama Songin. Muita rooleja esittävä klovnimaiseen maskiin meikattu Pekkonen täydentää yhden miehen tarinaa muista näkökulmista. Erinomainen esitys kokonaisuudessaan.

Tom of Finland

Pääroolin esittäjä Olli Rahkonen
Kuva: Otto-Ville Väätäinen
Tampereen Teatterikesä 2017

Tom of Finland
Esitys: TTT, Suuri näyttämö ke 9.8.2017
Ohjaus ja koreografia: Reija Wäre
Libretto: Tuomas Parkkinen
Sävellys: Jussi Vahvaselkä, Jori Sjöroos
Lavastus: Jani Uljas
Pukusuunnittelu: Tuomas Lampinen
Valosuunnittelu: Jarmo Esko
Videosuunnittelu: Sanna Malkavaara
Äänisuunnittelu: Jari Tengström
Naamioinnin suunnittelu: Minna Pilvinen
Rooleissa: Olli Rahkonen, Anna Victoria Eriksson, Jukka Nylund, Mika Kujala, Ville Erola, Jonas Furrer, Marika Huomolin, Minna Hämäläinen, Stefan Karlsson, Leo Kirjonen, Ulla Koivuranta, Clyde Van Loji, Tuukka Raitala, Petri Rajala, Kimmo Rasila, Jonas Saari, Riitta Salminen, Aleksi Seppänen
Muusikot:  Jussi Vahvaselkä (orkesterin johto, koskettimet, haitari), Katariina Sallinen (viulu), Matti Moilanen (sello), Juha Keskinen (kitarat), Ari Kataja (bassot), Ville Vihko (koskettimet), Jani Riihimäki (rummut, lyömäsoittimet), Kimmo Gröhn (tenori- ja sopraanosaksofoni, huilu, koskettimet, lyömäsoittimet), Samuli Nieminen (altto- ja baritonisaksofoni, huilu, klarinetti, bassoklarinetti)
Arvio: 4,5/5

Touko Laaksosen tarina tuli monelle varmasti tutuksi Dome Karukosken elokuvan myötä. Suunnilleen samoihin aikoihin sai ensi-iltansa Turun Kaupunginteatterin musikaaliversio. Siinä missä elokuvaversio kertoo tarinan suoraviivaisemmin ja hieman vakavammassa hengessä, niin sitä tämä Turun versio ei tee. Luvassa on vauhdikasta sekä myös tunteikkaampaa musiikkia, tanssia ja huumoria. Siksi Parkkisen, Vahvaselän ja Sjöroosin pohjapaketti toimii loisteliaasti ja Wäreen ohjauksessa se saa sellaiset mittasuhteet, ettei kokonaisuutta voi pitää kotikutoisena musikaalina, vaan erittäin varteenotettavana kansainvälisenä vientituotteena. Esiintyjät ovat kautta linjan erittäin taitavia ja heittäytyvät rooleihinsa täysillä. Varsinkin Rahkonen päärooliin on oivallinen valinta, vaikka kauempaa katsottuna hän muistuttaakin ulkoisesti Pekka Strangia. Sama rooli kuitenkin on kyseessä, niin mikä siinä. Tom of Finland oli yllättävän viihdyttävä musikaali kokonaisuutena.

Arktinen Hysteria 1
Kuvassa. Taisto Reimaluoto ja Timo Tuominen
Arktinen hysteria
Kuva: Sakari Viika
Tampereen Teatterikesä 2017

Arktinen hysteria
Esitys: TTT, Eino Salmelaisen näyttömä la 12.8.2017
Ohjaus: Atro Kahiluoto
Dramatisointi: Juha-Pekka Hotinen, Atro Kahiluoto Marko Tapion romaanista
Dramaturgi: Aina Bergroth
Lavastus, projisointi- ja pukusuunnittelu: Reija Hirvikoski
Valosuunnittelu: Ville Virtanen
Äänisuunnittelu:  Juhani Liimatainen
Naamioinnin suunnittelu:  Tuire Kerälä
Rooleissa: Timo Tuominen, Taisto Reimaluoto, Tarja Heinula, Timo Torikka, Annika Poijärvi, Marja Salo, Heikki Pitkänen, Petri Liski
Arvio: 5/5

Insinööri Harry Björkharrylla (Tuominen) on ongelma. Vuotava pato on aiheuttamassa suuremman luokan ongelmat voimalaitoksen työmaalla. Eikä tilannetta paranna se, että työläiset ovat lakossa palkkojen maksamattomuuden takia. Paikalle saapuu Harryn isä Vikki (Reimaluoto), joka pyrkii jääräpäisesti sovittelemaan lukkiutunutta tilannetta, mutta saa lopulta työläisen puukosta. Siksi on keksittävä kahdessakymmenessä minuutissa ratkaisu tilanteen korjaamiseksi. Alkaa aikamatka menneisyyteen, jossa oman isän ja isoisän synnit painavat.

Tätä näytelmää katsoessaan tulee mieleen omalla tavallaan Väinö Linnan teokset 60-luvun alusta. Marko Tapion neljäosaiseksi tarkoitettua, mutta keskeneräiseksi jäänyttä kirjasarjaa onkin pidetty vastineena Linnan merkkiteoksille. Hotinen ja Kahiluoto ovat työstäneet romaanista kokonaisen ja intensiivisen näytelmän, jossa käsitellään isien tekojen seurauksia, jotka vaikuttavat seuraaviin sukupolviin tavalla tai toisella. Katsojaa ei todellakaan säästellä – mikään ei ole helppoa ja kaunista. Jokainen teko on raadollisen tuskallista, mikä parhaimmillaan peilaa myös katsojan omiin tuntemuksiin tai elämään yleensäkin. Koska jatkoa romaanille ei lopulta syntynytkään, on jälkipolville jäänyt kuitenkin Tapion tekemiä merkintöjä mahdollisesti tulevista kirjoista. Niistä tekijäryhmä on tehnyt vaihtoehtoisen lopun, joka jättää katsojan omille ajatuksille tilaa. Näin näytelmä pääsee kehittymään katsojan omien tuntemuksien kautta vaikka kuinka pitkälle. Jokainen rooli on erittäin tärkeä tarinan kannalta ja muutamalla näyttelijällä onkin monta roolia esitettävänään. Esimerkiksi loisteliaasti moneen ’liemeen’ joutuva näyttelijä Petri Liski venyy rooleissaan uskottavasti tilanteesta toiseen. Ennen kaikkea kolmikko Tuominen, Reimaluoto ja Torikka isien ja poikien rooleissa tekevät sellaista näyttelijätyötä, että harvoin näin vahvoja suorituksia olen nähnyt. Arktinen hysteria on samalla oivallinen ajan kuva, mutta myös kuvaus siitä, millaisen mallin me saamme vanhemmilta sekä siitä, kuinka se periytyy jälkipolville.

Kontu - Kähärä - Tuurna Tämän vuosituhannen näyttämömusiikkia

Tiina Weckström, Maria Ylipää, Sanna Majuri ja Janne Marja-aho
Kontu – Kähärä – Tuurna
Tämän vuosituhannen näyttämömusiikkia
Kuva: Carolin Büttner
Tampereen Teatterikesä 2017

Kontu – Kähärä – Tuurna: Tämän vuosituhannen näyttämömusiikkia
Esitys: Ohjelmateltta la 12.8.2017
Kapelimestarit: Eeva Kontu, Anna-Mari Kähäri, Jussi Tuurna
Esiintyjät: Maria Ylipää, Janne Marja-aho, Sanna Majuri, Tuukka Leppänen, Tiina Weckström, Tampereen Taiteellinen Kuoro (TTK)
Orkesteri: Esko Grundström (basso, kantele, haitari), Topi Korhonen (kitarat, trumpetti), Lotta Laaksonen (viulu), Sara Puljula (lyömäsoittimet, basso), Harri Topi (sello)
Kappaleet: Pääkallolipun alla (es. Weckström), Mene vaan (es. Majuri), Palaa (es. Marja-aho), Kohtalon kellot (es. Weckström), Nuku nuku nurmilintu (es. Ylipää), Lammas joka hukka perii (es. Leppänen ja Majuri), Kontula (es. Marja-aho), Kuudella kielellä (es. Majuri), Atik ja Motitz duetto (es. Marja-aho ja Leppänen), Suurin niistä on rakkaus (es. Ylipää), Aurinkolaulu (es. TTK), Pelasta pois Maaria (es. TTK), Kumoon! (es. Leppänen ja TTK:n naiset), Sadan vuoden päästä (es. Ylipää ja TTK:n naiset), Oot kaikki mulle (es. Majuri), Kissan ja kojotin duetto (es. Majuri ja Leppänen), Veijon laulu (Leppänen), Liian lähellä maata (es. Weckström), Ruoholahti (es. Weckström, Ylipää ja Leppänen), Vaikka enkelin kieltä puhuisin (es. kaikki), Alfhild (es. Ylipää ja kaikki)
Arvio: 4/5

Tämä se vasta harvinaista herkkua olikin, kun kolme kotimaisen teatterimusiikin eturivin säveltäjää toivat omat luomuksensa kuuntelijoiden nautittavaksi. Varsinkin kun esittäjät ovat sieltä parhaimmasta päästä kautta linjan. Lähes kaksi tuntia ja vartin kestänyt konsertti oli kaikin tavon tunnelmallinen ja lämminhenkinen. Ennen kaikkea sen loivat säveltäjät itse, jotka olivat ensin esittelemässä kappaleensa ja samalla he toimivat niiden kapellimestareina. Mielenkiintoisia tarinoita kuultiin myös näiden musiikkiteatteriesitysten taustoista. Varsinkin Tuurnan tarinat olivat välillä suorastaan hulvattomia. Tarjolla oli monipuolinen kattaus eri tyylistä musiikkia aina tangosta brecht-weillmaiseen laulelmaan sekä balladista mollisävytteiseen iskelmään. Samalla kuuntelijoille tarjottiin pientä ’maistiaista’ Tampereen Työväen Teatterissa tammikuussa 2018 ensi-iltansa saavasta musiikkinäytelmästä Tytöt 1918. Esiintyjät olivat kautta linjan aivan loisteliaita. Erityisesti Weckström suorastaan hehkui muutamassa kappaleessa kuin lavalla olisi ollut itse Marlene Dietrich – sen verran vahvaa tulkinta oli. Oikeastaan yksi heikko lenkki konsertissa oli ja se oli lopuksi kuultava Alfhild. Konnun upea sävellys Viidan klassikkorunosta Ylipään tulkitsemana oli yllättävän kylmä, eikä kunnolla päässyt sille tunnetasolle, joka esimerkiksi Jari Aholan tunteikkaassa tulkinnassa on. Toivottavasti tällaisia konsertteja järjestetään useamminkin, sillä teatterimusiikki ansaitsee myös omat konserttinsa, kuten elokuvien kanssa on kautta aikain tehty.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net