STOP THE PRESS!

Varhaiset valokuvat Linnanmäestä valloittavat

Linnanmäki Kuva: Pauli Pälviö

Ketjukarusellin tunnelmaa 50-luvun alusta, Raija Pihl kuvassa vasemmalla ilmapallo kädessään. Kuva: Pauli Pälviö.

Linnanmäen valokuva-arkisto sai hienon täydennyksen, kun helsinkiläinen Raija Pihl otti yhteyttä huvipuistoon lahjoittaakseen kuvia. Pihlin kotialbumissa oli useita 50-luvulla Linnanmäellä otettuja kuvia, jotka on nyt tallennettu myös huvipuiston kokoelmiin.

Raija Pihlin isä Pauli Pälviö oli innokas amatöörikuvaaja, joka kuvasi mielellään perhettään ja ympäristöään. 50-luvulla Pälviöllä oli hetken aikaa myös Filmo Oy -niminen valokuvausliike Helsingissä. Raija Pihl on kerännyt ja digitoinut vanhojen valokuva-albumiensa sisältöä Pukinmäen kirjastossa parhaillaan esillä olevaa ”1950-luvun Helsinki – Helsinkiläistytön muistoja ja muistikuvia”​ -valokuvanäyttelyä varten. Samalla tohinalla hän päätti ottaa yhteyttä Linnanmäkeen.

– Olen jo vuosia sitten lahjoittanut valokuvia myös Helsingin kaupunginmuseoon, joten tuntui luonnolliselta kysyä myös Linnanmäen kiinnostusta kuvia kohtaan. Isäni oli jo nuoresta miehestä asti innokas valokuvaaja. Itsessäni kuvat herättävät hyviä muistoja esimerkiksi perheemme vierailuista huvipuistossa, Raija Pihl kertoo.

Pihlin lahjoittamissa mustavalkoisissa kuvissa on kuvattu niin Linnanmäen laitteita, esiintyjiä kuin yleistä tunnelmaa. Useissa kuvista esiintyvät luonnollisesti perheen pienet tytöt Raija ja Hilkka iloisissa huvipuistotunnelmissa.

– Kotialbumista lahjoituksena saadut kuvat ovat tärkeä lisä Linnanmäen arkistoon. Luonnollisesti huvipuiston alkuajoilta kuvia on vähemmän ja erityisen arvokkaaksi nämä kuvat tekevät Raija Pihlin kertomat taustatiedot kuvien henkilöistä ja kuvaustilanteista, Linnanmäen arkistoa hoitava viestintäpäällikkö Heli Hemgård iloitsee.