STOP THE PRESS!

Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen on yhä vuoden katsotuin kotimainen elokuva

Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen

Kuva: © Heli Sorjonen / Zodiak Finland

Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen on yhä ainoa yli 200 000 katsojaa tänä vuonna kerännyt kotimainen elokuva.

Tammikuun lopussa ensi-iltansa saanut Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen -elokuva on tähän mennessä kerännyt 212 569 katsojaa ja pitää yhä kirkkaasti vuoden katsotuimman elokuvan paikkaa kun kotimaisia elokuvia on tänä vuonna julkaistu seitsemäntoista kappaletta. Elokuva on yhä ainoa yli 200 000 katsojaa tänä vuonna kerännyt kotimainen elokuva ja kaulaa seuraavaksi katsotuimman elokuvan lukuihin on yli 110 000 katsojaa.

Yhteensä Zodiak Finlandin Teea Hyytiän ja Sari Lempiäisen tuottamat, Sami Keski-Vähälän käsikirjoittamat ja Saara Cantellin ohjaamat Onneli ja Anneli -elokuvat ovat keränneet elokuvateattereissa yli 600 000 katsojaa.

Synopsis

Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen -elokuva perustuu Marjatta Kurenniemen rakastettuun lastenkirjaan Onneli, Anneli ja orpolapset. Elokuvassa Onnelin ja Annelin talon lähelle avataan uusi lastenkoti ja sieltä karkaa poika nimeltä Pekki. Pekki päätyy asumaan Onnelin ja Annelin rantamajaan ja kertoo tytöille, kuinka ankeaa elämä lastenkodissa on johtajatar Minna Pinnan tiukassa komennossa. Onneli, Anneli ja Pekki perustavat Rosvoliiton ja ryhtyvät toimiin, jotta lastenkodista tulisi taas iloinen paikka. Seikkailujen päätteeksi maagisten ihmeiden taustalla on taasen Tingelstiinan ja Tangelstiinan lisäksi salaperäinen Rouva Ruusupuu.