STOP THE PRESS!

Tue mua –popbiisillään hurmannut Eeppi Ursin julkaisee ensimmäisen suomenkielisen albuminsa 8.9.2017

Eeppi Ursin

Kuva: Laura Malmivaara

Muun muassa Club For Fiven riveistä tunnetuksi tullut monipuolinen laulajatar Eeppi Ursin on hurmannut keväällä julkaistulla Tue mua –popkappaleellaan joka soi kesän aikana mm. Radio Suomen soitetuimpana kappaleena.  Esimakua tulevasta on saatu myös alkusyksystä julkaistun Jos feat. Kevin Tandu –yhteisbiisin myötä. Nyt tätä herkkua on luvassa lisää, kun upeaääninen Ursin julkaisee ensimmäisen suomenkielisen albuminsa 8.9.2017. Jäljet–niminen levy sisältää pääosin Eepin omia sanoituksia ja sävellyksiä. Voimakasta ja melodista popmusiikkia on ollut tuottamassa Jyri Sariola ja Kai Poutanen.  Albumin teksteissä on teemoja elämän eri laidoilta, ihmisen valinnoista ja teoista. Inspiraatio tulee usein oman elämän ympäriltä, mutta myös uutisista. Levyn julkaisee kotimainen Luomusic Records.

Mua kiinnostaa yrittää ymmärtää ihmisen erilaisia tekoja ja ajatuksia, miksi me halutaan satuttaa toisia, miksi me jäädään, vaikka pitäisi lähteä, miksi meillä on niin vaikeaa, miksi me ei voida olla tyytyväisiä siihen, mitä meillä on” kommentoi Eeppi tekstejään.

Kuuntele Tue mua –single täältä: http://eeppiursin.lnk.to/tuemua

Kuuntele Jos feat. Kevin Tandu täältä: https://open.spotify.com/album/36WuE3BiHXqPuABhOhze7Z

 

Levynjulkaisukeikat sekä Helsingissä että Hämeenlinnassa – G Livelab  la 16.9.2017 ja Suistoklubi ke 20.9.2017

Kokenut esiintyjä suuntaa tulevan levyn myötä myös keikoille uuden ja energisen bändinsä kanssa. Keikat aloittaa Helsingin G Livelabin levynjulkaisukeikka lauantaina 16.9.2017 ja heti perään levyä juhlistetaan Hämeenlinnan Suistoklubilla keskiviikkona 20.9. Kummankin konsertin liput ovat myynnissä..

Eeppi Ursin levynjulkaisukeikka G Livelab la 16.9.2017
www.glivelab.fi/events/eeppi-ursin-593e9861dd3e391100221a11/

Eeppi Ursin levynjulkaisukeikka Suistoklubi ke 20.9.2017
https://www.tiketti.fi/Eeppi-Ursin-Suisto-klubi-Hameenlinna-lippuja/49504

Eeppi Ursin on esiintynyt solistina lukuisissa kokoonpanoissa ja kirjoittanut musiikkia niin itselleen kuin muille artisteille ja työskennellyt pitkään myös teatterimusiikin parissa. Hän on esiintynyt myös  Club For Fiven riveissä. Tuleva albumi on Eepin kolmas sooloalbumi, edellinen albumi Yellow Page Girl julkaistiin vuonna 2009.

www.eeppiursin.fi

www.facebook.com/eeppiursinofficial