STOP THE PRESS!

Turun nuorisopalvelujen Panimoteatteri hakee uusia näyttelemään haluavia nuoria

Turun nuorisopalvelujen Panimoteatteri hakee nyt uusia näyttelemään haluavia nuoria soveltavan draaman ryhmään. Näytelmäryhmään voivat hakea kaikki yli 15-vuotiaat turkulaiset nuoret.

– Mukaan voivat hakea kaikki kiinnostuneet, aiempaa teatteri- tai näytelmäkokemusta ei tarvita. Aloitamme ihan perusdraamaharjoitteilla, kertoo ohjaaja Kari Brandstaka.
Treenejä on vaihdellen yhdestä kolmeen kertaa viikossa Auran panimolla tai Nuorten taide- ja toimintatalo Vimman teatterissa.

Perusdraamaharjoitteista edetään haastavampiin harjoitteisiin ja lopulta näyttelijäntyöhön ja roolituksiin. Tähtäimessä on valmis näytelmä keväällä 2018.
– Treeneissä tehdään tunne-, aisti- ja mielikuvaharjoitteita, fyysisiä harjoitteita, puheen ja muun äänenkäytön harjoituksia sekä monologi- ja dialogiharjoituksia, kertoo Brandstaka.

– Draama sallii mahdollisuuden kokea ja kokeilla sellaisia tunteita, ajatuksia ja ilmaisuja, jotka ovat arkipäivässä mahdottomia tai kiellettyjä, Brandstaka sanoo.
– Näitä kokemuksia tutkimalla ja niistä keskustelemalla nuoret voivat oppia kulttuurista ja yhteiskunnasta mutta etenkin omasta itsestä ja ryhmässä toimimisesta.

Teatteriharrastus on maksutonta. Ennen ryhmään hakemista kannattaa varmistaa, että 1–3 harjoituskertaa viikossa mahtuvat kalenteriin.

Panimoteatteri on Turun kaupungin nuorisopalveluiden tuottamaa teatteri- ja draamatoimintaa nuorille harrastajille. Sen viimeisin tuotanto oli näytelmä ”Lumienkeli”, joka esitettiin Nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa keväällä 2017.

Panimoteatteri – Auran panimo, Läntinen Rantakatu 47, 20100 Turku.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen:

teatteri-ilmaisun ohjaaja Kari Brandstaka
kari.brandstaka(at)turku.fi