STOP THE PRESS!

Oulu Sinfonia juhlii aikamme musiikilla

Oulu Sinfonia

Oulu Sinfonia
kuva: Harri Tarvainen

Oulu Sinfonia nostaa 80-vuotisjuhlansa ja Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi aikamme musiikin poikkeuksellisen komeasti parrasvaloihin. Syksyn aikana orkesterin ohjelmassa on peräti neljän uuden teoksen kantaesitykset, joiden lisäksi Einojuhani Rautavaaran ja Pekka Kostiaisen klassikkoteokset.

Syyskauden avajaiskonsertin (to 14.9. klo 19, Madetojan sali) solistina on Oulussa aiemminkin vieraillut pasunisti Jörgen van Rijen. Tällä kertaa vierailun aiheena on James MacMillanin pasuunakonserton Suomen ensiesitys. Teos on kuuden kansainvälisen orkesterin yhteistilaus, Oulu Sinfonia on niistä yksi, muut tilaajat ovat Alankomaiden Kuninkaallinen Flandersin Filharmoninen orkesteri, Sveitsin Orchestre de la Suisse Romande, Saksan Cottbusin Sinfoniaorkesteri ja yhdysvaltalainen Dallasin sinfoniaorkesteri.

MacMillanin valtava tuotanto on harvinaisen monipuolinen: siihen kuuluu kirkkoteoksia (messuja, passio, kuoroteoksia), kaksi oopperaa, kolme sinfoniaa, konserttoja eri soittimille, kuoro- ja vokaalimusiikkia ja kamariteoksia. Vaskisoittimet ovat MacMillanille aina erityisasemassa, onhan hänen oma soittimensa trumpetti. Taiturilliset fanfaarit, tummat sävyt ja monet vaskien erikoistehot ovat tunnistettavia hänen orkesterimusiikissaan, minkä lisäksi hän on kirjoittanut konsertot pasuunalle ja trumpetille.

Pasuunakonsertto on taattua MacMillania: värien, sointien ja rikkaiden sointujen juhlaa kauniiden melodioiden kruunaamana. Päällimmäisenä soi hymnimäinen teema, joka saa pasuunan laulamaan kauniimmin kuin ihmisääni – mikäli se on mahdollista. Matkalle mahtuu erikoisia soitinyhdistelmiä (harppu ja vibrafoni, kaikuketju jousilta pianolle ja harpulle), neljän pasuunan soidintanssi ja kakofoninen lyömäsoittajien, vaskien ja sireenien tuskanhuuto. Konsertolla ei ole tarinaa eikä sanomaa, mutta sen tunnelmaan on vaikuttanut säveltäjän 5-vuotiaan lapsenlapsen kuolema kesken sävellystyön. Sara Marialla oli synnynnäinen aivovaurio.

Juha Piston ensimmäinen sinfonia, lisänimeltään Oulu sinfonia, on yksi 15 uudesta suomalaisteoksesta, jotka syntyivät Sibeliuksen seuraajat -hankkeen tuloksena. Hanke on Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n, Suomen Säveltäjät ry:n ja Suomen Säveltäjäin Sibelius-rahaston toteuttama. Oululainen Juha Pisto oli luonteva valinta tilausteoksen tekijäksi, hänen ja orkesterin välinen yhteistyö on jatkunut pitkään. ”Taiteen ominaispiirteitä ovat rehellisyys, kriittisyys, tinkimättömyys ja vapaus. Näiden pääperiaatteiden puitteissa säveltäjän tai minkä tahansa luovan taiteen tekijän tehtävä on elää kutsumustaan todeksi. Silloin voi syntyä taidetta joka toimii ympäröivän yhteiskunnan ja kulttuurin peilinä ja rakennusaineena”, pohtii Pisto säveltäjän tehtävästä nyky-yhteiskunnassa.  Teos kuullaan Madetojan salissa to 21.9. klo 19.

Myös lapset pääsevät osallisiksi Oulu Sinfonian kotimaisen musiikin tarjonnasta to 12.10. klo 18 Madetojan salissa. Suomen itsenäisyyden 100-vuotisohjelmaan kuuluva perhekonsertti Tapio on oululaisten musiikkikasvattajien ja -toimijoiden voimainponnistus, jonka runkona ovat Jussi Rasinkankaan kappaleet kokoelmasta Toiseen maailmaan. Tomi Valon valokuvat ja Annamari Kessin koreografia vievät lapset matkalle suomalaiseen mytologiaan ja kansantarustoon. Teuvo Pakkalan koulun lapsikuoron on konserttiin valmentanut Ismo Koskela.

Uusi kotimainen viulukonsertto on aina kiinnostava tapaus. Sauli Zinojevin konserton kantaesityksen soittaa Pekka Kuusisto to 19.10. klo 19 Madetojan salissa. Konserton lisänimi Der Leiermann tulee suoraan Wilhelm Müllerin runosta Franz Schubertin Winterreise -laulusarjassa. Zinovjev teki läpimurtonsa säveltäjänä tultuaan kolmanneksi Uuno Klami -sävellyskilpailussa teoksellaan Gryf, vuonna 2014. Hän oli kisan nuorin osallistuja. Rock-maailmassa 16-vuotiaaksi asti viihtynyt säveltäjä sanoo ”haluavansa klassisen musiikin kautta tuoda maailmanjärjestyksensä ymmärrettävään muotoon”. Säveltämisprosessi on Zinovjeville visuaalinen: ”Voisin säveltää kuurona, mutta en sokeana”, hän toteaa. Ennen kantaesitettävää viulukonserttoa konsertissa kuullaan Einojuhani Rautavaaran Adagio Celeste jousiorkesterille (2002), joka on omistettu Helsingin kaupunginorkesterille.

Pekka Kostiaisen Requiem on Jyväskylä Sinfonian tilaus vuodelta 2014. Kantaesityksen jälkeen Keskisuomalainen -lehdessä ilmestyi mielipidekirjoitus, joka moitti lehteä siitä, ettei se tunnistanut suurteosta ja jätti kantaesityksen lähes huomiotta. Yleisö otti teoksen ylistäen vastaan. Kun Requiem levytettiin vuonna 2016 Mikkelin orkesterin ja Jyväskylä Sinfonian yhteistyönä, kriitikko Ilmo Pokkinen kirjoitti arviossaan Länsi-Savo -lehdessä: ”Sävellys on yksi kauneimmista nykysävellyksistä, joita olen kuullut.” Oulussa teos kuullaan to 2.11.2017.

Suomen ylivoimaisesti tuotteliain nykysäveltäjä Leif Segerstam vierailee Oulussa kahdessa roolissa to 14.12.2017. Hän johtaa konsertin, jossa kantaesitetään hänen uusi teoksensa harpulle ja sinfoniaorkesterille. Segerstam houkuttelee muusikot ylittämään yhdessä luovuutensa rajat tässä sinfoniassa nro 296, joka on musiikkia ilman tahtiviivojen ja kapellimestarin kahleita. Harppusolistina soittaa Päivi Severeide. Joulukuinen konsertti päättää Oulu Sinfonian 80-vuotisjuhlakauden jouluisissa tunnelmissa, sillä ohjelmassa on myös perinteisiä joululauluja Madetojan musiikkilukion tyttökuoron kanssa.