STOP THE PRESS!

Katja Kiurun kirja syväluotaa näyttelijäntyötä

Katja Kiuru - Palasina ja kokonaisinaKatja Kiurun Palasina ja kokonaisena (Kirjapaja) on kirja omistautumisesta, tahdosta ja näyttelijäntyöstä. Se kertoo rakkaudesta teatteriin, takaiskuista, kasvusta ja loppumattomasta opinjanosta. Se kertoo myös siitä, miten elämä voi viedä harrastajasta ammattilaiseksi ja takaisin.

”Pureudun näyttelijäntyön perusteisiin, niihin, joita itse olen näyttelijänä ja esiintyjänä koonnut”, sanoo Kiuru. ”Kirjoitan näyttelijän työstä, mutta en juuri lainkaan esityksistä. Niistä en tunnu muistavan mitään! Se onkin teatteritaiteen yksi erityispiirre: taideteos katoaa samalla hetkellä kun se saa muotonsa”, hän toteaa.

Katja Kiuru kävi Jouko Turkan teatterikoulutuksen. Tästä ajasta hän kertoo useita esimerkkejä, jotka nousevat lukijan silmiin elävinä, jopa hurjina kohtauksina. ”2010-luvulla puhutaan pelolla johtamisen kulttuurista. Siihen jatkumoon Turkka solahtaa sujuvasti”, Kiuru pohtii. ”Näyttelijäntyön koulutus Teatterikorkeakoulussa ei ollut vuorovaikutteista, vaan ylhäältä alas suunnattua, kaiken kyseenalaistamisen ulottumattomissa.”

Kiuru tuli tutuksi koko kansalle 90-luvulla Ruusun aika-tv-sarjasta. Nuori näyttelijä lähti tähteyden kynnyksellä ahdistavaksi käyneestä kotimaastaan oppiin maailmalle, ensin Kuubaan, sitten Lontooseen.

”Kirjoitan kokemuksistani muissa kulttuureissa, työnhausta Suomessa sekä kouluttautumisesta kehopsykoterapeutin ammattiin.” Ammateissaan hän näkee yhtäläisyyksiä. Molemmissa ihmistä käsitellään kokonaisvaltaisesti, psykofyysisenä kokonaisuutena, ja nimenomaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa.

Työllistyminen näyttelijänä ei ole aina ollut helppoa. ”Olin jo aikapäiviä sitten päättänyt, että ihmisarvoni ei tulisi olemaan työtilanteesta kiinni ainakaan omissa silmissäni, ja se riittää. Joka tapauksessa taiteilija tekee työtään alati, hän ei voi lakata. Hän kääntää joka kiven nähdäkseen tarkemmin, totuuden. Ymmärtääkseen sydämensä ääntä”, Katja Kiuru kirjoittaa.

Katja Kiuru: Palasina ja kokonaisena – Ihminen näyttämöllä. Kirjapaja 2017. 232 s. Kl 99.1 ja 77.1. ISBN 9789522887634