STOP THE PRESS!

Sata vuotta sitten: venäläisten omavaltaisuudet yltyvät

Kuva: Venäläisiä sotilaita vartioimassa Karungista jään yli Ruotsiin kulkenutta junarataa.

Kuva: Venäläisiä sotilaita vartioimassa Karungista jään yli Ruotsiin kulkenutta junarataa.

Useat elävät eläimet ja elintarvikkeet oli asetettu Suomessa vientikieltoon, ettei niistä tulisi entistä pahempi pula. Venäjän sotilaille ei ollut annettu mitään erityisoikeuksia tavaroiden maastavientiin. Käytännössä tilanne oli toinen.

Jos tahtoi viedä maasta eläimiä, siihen oli haettava lupa senaatista. Terijoen tullitoimitus Karjalan kannaksella sai 2. lokakuuta 1917 tiedon, että senaatti oli antanut alikapteeni, insinööri Sergei Schoultzille luvan viedä Ollilan rautatieasemalta Pietariin lehmän, vasikan ja aasin. Eläimet oli vietävä 1. marraskuuta 1917 mennessä, jonka jälkeen lupa ei enää olisi voimassa. Vastaava maastavientilupa annettiin kolmelle vuohelle ja hevoselle.

Samaan aikaan eläimiä vietiin Venäjälle jatkuvasti ilman lupaa. Tekijät olivat aseistettuja venäläisiä sotilaita. Syyskuun 1917 viimeisellä viikolla aseistetut rajavartiosotilaat veivät Karjalan kannaksella lehmän kahdesti tullivartion laskupuomin yli Tullin päivystäjän kielloista huolimatta. Lisäksi sotilaat veivät raja-asemilta ”väkipakolla” 160 kiloa lihaa, ja Venäjän rajavartioston paikallinen osastopäällikkö jopa kertoi tullimiehille tulevansa vastedeskin viemään joka viikko 300 kiloa lihaa kiellosta huolimatta. Kussakin tapauksessa Tullihallitus pyysi Suomen kenraalikuvernööriltä toimenpiteitä, jotta syylliset pantaisiin edesvastuuseen ja laittomuudet loppuisivat. On epäselvää, tehtiinkö mitään.

Luvattomat viennit laajenivat lokakuussa, kun sotilaat alkoivat kuljettaa lehmiä myös junavaunuissa. Marraskuussa toiminta laajeni entisestään, ja Venäjälle vietiin runsaasti erilaisia ruokatavaroita. Kun eräs tullivartija Karjalan kannaksella koetti estää sotilaita, häntä kohti ammuttiin varoituslaukaus. Aseeton Tulli oli jokseenkin voimaton estämään sotilaiden toimia.

Laittomuudet eivät rajoittuneet vain vientitavaroihin. 2. päivänä lokakuuta 1917 Tullihallituksella oli kenraalikuvernöörin kanslialle useampi kirje. Porin tullikamarin pakkahuoneesta oli paikallisen sotilaskomendantin määräämän tarkastuksen yhteydessä varastettu kaksi pulloa konjakkia, sukkia ja savukkeita. Tullihallitus pyysi toimenpiteitä, jotta tällainen ei toistuisi ja syylliset pantaisiin syytteeseen. Edeltävällä viikolla venäläissotilaat olivat Torniossa vieneet tullikamarista 12 laatikkoa tullaamattomia hanhensulkia. Tornion asemalla sotilaat myös takavarikoivat kiellettyjä tavaroita matkustajilta, mutta eivät suostuneet luovuttamaan niitä Tullin haltuun, vaikka Suomen lakien mukaan syytteen ajaminen olisi kuulunut sille.

Lainrikkomusten lisäksi esiintyi myös todellista väkivaltaa. Heinäkuussa sattui Kalajoen suulla tapaus, jossa venäläinen sotilasalus oli pysäyttänyt Raahen tullikamarin vartiopurren ”jonkinlaiseen tarkastukseen” ampumalla sitä kohti. Kenraalikuvernööri vastasi Tullihallituksen selvityspyyntöön lokakuussa 1917 todeten, että tullialus ei ollut noudattanut pysähtymiskäskyä.

3. lokakuuta 1917 venäläiset sotilaat ampuivat nuoremman tullivartijan A.E. Erikssonin Maarianhaminan Ytternäsissä kuoliaaksi, kun tämä oli koettanut puolustaa omaa perunamaataan. Tullihallitus hyväksyi tullikamarin ehdotuksen, jonka mukaan leskelle ja seitsemälle alaikäiselle lapselle maksettiin 500 markan korvaus.

Muutenkin näytti varsin vahvasti siltä, että Suomi pysyisi Venäjän yhteydessä. 29. syyskuuta annetun asetuksen nojalla kaikissa Suomen tullikamareissa tullimaksut oli otettava vastaan myös Venäjän ruplina. Lokakuun alusta lukien Tullihallitus ryhtyi ilmoittamaan tullikamareille kunkin päivän ruplan kurssin, jota oli noudatettava. Suomen valtiolle tämä oli tappiollista, sillä virallinen kurssi ei ollut lähelläkään ruplan todellista arvoa.