STOP THE PRESS!

Ilari Hämäläinen julkaisi oman versionsa Broadcast-klassikosta

Voice Of Finlandista tuttu Ilari Hämäläinen on julkaissut upean suomenkielisen version 1980-luvun Broadcast-jättihitistä You Break My Heart. Niin huokaa maa -suomennokseksi kääntynyt biisi oli tekijälleen erityinen projekti:

”Broadcastin You Break My Heart on yksi hienoimpia – kenties hienoin – suomalainen englanninkielinen kappale 80-luvulta. Nämä isot pojat jotka ovat olleet kotimaisia mentorejani ja esikuviani koko muusikon urani aivan alkutaipaleelta lähtien edustaen puhdasta laadukasta AOR / Classic Rock -soundia, jonka soittaminen ja tuottaminen vaatii syvää musiikin osaamista ja soittotaitoa.”

”Mä muistan pienestä pojasta lähtien ihailleeni tämän biisin yksinkertaista, mutta hienostunutta melodiaa ja harmoniaa. Alkuperäinen tekstillinen asetelma oli mun mielestä hieno: ihmisten karisma, status, ujous ja ulosanti asettaa meille hirvittävän määrän muureja vilpittömään kohtaamiseen ihminen ihmisenä”, Ilari Hämäläinen kertoo ja lisää tämän asetelman kappaleessa vaikuttaneen koko tulevan VALO-albumin henkeen.

Myöhemmin selvisi, että Spandex-yhtye oli tehnyt aikoinaan biisistä suomenkielisen käännöksen, mutta se ei vastannut sisällöltään Hämäläisen mielstä tarpeeksi alkuperäistä.

”Ennen kaikkea se ei tuntunut minulta, joten päätin hakea Esa Kaartamolta ja Edu Kettuselta lupaa uuteen suomenkieliseen tekstiin. Myös biisin harmoniassa oli tarjolla sellaista jännitettä ja kromatiikkaa, joka oli aivan pakko ottaa esiin. Tutkimusmatkallani huomasin, että myös Riki Sorsa on aikanaan tehnyt kappaleeseen Ei sanaakaan -nimisen käännöksen, mutta ilmeisesti kertosäe ei ole herraa puhutellut, sillä se on jätetty kokonaan Rikin versiosta pois.”

Kuuntele uusi versio klassikkobiisistä nyt Spotifystä.

Sävellys: Esa Kaartamo
Alkuperäinen englanninkielinen teksti (You Break My Heart): Esa Kaartamo, Edu Kettunen
Suom san: Ilari Hämäläinen
Sovitus: Ilari Hämäläinen
Kustantaja: Warner/Chappell Music Finland
Äänitys: Ville Siuruainen, Ilari Hämäläinen, Matti Salovaara
Miksaus, masterointi: Ilari Hämäläinen
Rummut: Ville Siuruainen
Kitara: Matti Salovaara
Laulu, basso, koskettimet: Ilari Hämäläinen