STOP THE PRESS!

Valmentaja-elokuvan kuvaukset alkoivat Kouvolassa

Kamera käy! Tuukka Temosen ohjaamaa Valmentaja-elokuvaa kuvataan Kouvolassa, Suomen Twin Peaksissa! Yksi kuvauspäivä takana ja toinen on kovaa vauhtia valmistumassa. Ensimmäiset kohtaukset sijoittuvat päähenkilön lapsuuteen ja pitkälle 70-lukuun. Tunnelma on erittäin nostalginen, erityistä huomiota kiinnittävät aikakauteen sopivat autot. Nuorta päähenkilöä esittää elokuvadebyyttiään tekevä Max Markkanen ja isähahmona nähdään Juha Hippi (Espoon viimeinen neitsyt, Rakkauden rasvaprosentti).

Miksi me sitten kuvataan juuri Kouvolassa? Valmentajan kuvauspaikaksi valittiin Kouvola, koska se suuren metsäyhtiön kotipaikkana vakuutti ohjaaja Tuukka Temosen.

”Kouvolassa on vieläkin nähtävissä klassiset vanhan rahan piirteet ja se sopii erittäin hyvin suomalaisen nousukauden yrittämisen kuvauspaikaksi”, kuvailee Temonen.

Kouvola on ottanut meidät avosylin vastaan. Tänään heräsimme sateiseen toiseen kuvauspäivään, mutta meidän työryhmä ei pienestä lannistu. Ensimmäinen kuvausosio kestää kaksi viikkoa ja huipentuu Hyvät, Pahat ja Rumat -studioon Kouvolan Xamkin tiloissa 15. lokakuuta.

Menestyksen nälkää, riskejä, uskonsotureita ja miljardin euron liikeidea.

Ohjaaja Tuukka Temosen toinen pitkä draamaelokuva avaa katsojalle maailman missä raha tuo valtaa, naiset ovat kauniita ja ystävyys ostettavissa. Elokuva kertoo myös tarinan pienestä isän jättämästä pojasta, joka juoksee elämäänsä läpi etsien menestystä, huomiota ja omaa miehuuttaan.

Kurkkaa kulisseihin ja seuraa meitä Valmentajan Facebookissa ja Instagramissa:
www.facebook.com/Valmentajaelokuva/
www.instagram.com/valmentajaelokuva/

Lisätietoja:
www.valmentajaelokuva.fi