STOP THE PRESS!

Suomalainen A MOMENT IN THE REEDS -elokuva saa ensi-iltansa Lontoon elokuvajuhlilla

HLBT-aiheinen A MOMENT IN THE REEDS saa maailmanensi-iltansa perjantaina Lontoon elokuvajuhlilla. Elokuvan traileri on nyt julkistettu.

Mikko Mäkelän HLBT-aiheinen esikoisohjaus A MOMENT IN THE REEDS saa maailmanensi-iltansa Lontoon elokuvajuhlilla perjantaina 6.10.2017. British Film Instituten 61. kerran järjestämä festivaali esittää Mäkelän ohjaaman ja käsikirjoittaman elokuvan Love-sarjassa, johon on valittu rakkautta eri muodoissaan käsitteleviä pitkiä elokuvia ympäri maailmaa. Elokuvan traileri on nyt julistettu.

Festivaalin ohjelmoijien mukaan A MOMENT IN THE REEDS on “vaikuttava debyytti, joka älykkäästi ja mielikuvituksellisesti tutkii kodin käsitettä, tunne-elämän rehellisyyttä ja identiteetin tunnetta. Kaunis kuvaus, vivahteikas käsikirjoitus ja mukaansatempaavat näyttelijänsuoritukset yhdistyvät elokuvassa, joka tuntuu tuoreelta, luonnolliselta ja hyvin ajankohtaiselta.”

Suomalais-brittiläinen yhteistuotanto A MOMENT IN THE REEDS kertoo Pariisiin muuttaneen Leevin (Janne Puustinen) ja syyrialaisen turvapaikanhakijan Tareqin (Boodi Kabbani) yllättävästä kohtaamisesta Leevin perheen kesämökillä, jota molemmat ovat Leevin isän (Mika Melender) johdolla päätyneet kunnostamaan. Elokuvan on tuottanut Wild Beast Productions.

Kesällä 2016 Etelä-Karjalan Savitaipaleella kuvattu A MOMENT IN THE REEDS on Tom of Finland- ja Pihalla-elokuvien ohella yksi ensimmäisiä kotimaisia kokoillan queer-teemaisia elokuvia. Se tehtiin vastaukseksi sekä seksuaalivähemmistöjä käsittelevien kertomuksien puutteeseen että vastalauseeksi pakolaiskriisin myötä kärjistyneille ennakkoluuloille, jotka kohdistuvat turvapaikanhakijoihin. Helsingissä asuva näyttelijä Boodi Kabbani esittää ensimmäistä kertaa elokuvahistoriassa syyrialaista homoseksuaalia.

“En halunnut käsitellä vain seksuaalivähemmistöjen kokemuksia vaan myös monikulttuurisuuden rajallisuutta Suomessa sekä ottaa kantaa tämän liberaalina pidetyn yhteiskunnan pinnan alla yhä piilevään rasismiin ja homofobiaan”, Mikko Mäkelä kertoo.

”Pohjimmiltaan elokuva kertoo kahdesta ihmisestä, jotka ovat paenneet kotimaataan – toinen tietenkin toista paljon etuoikeutetummissa olosuhteissa – vapaampaa ja turvallisempaa elämää muualta hakien. HLBT-siirtolaisuuden tarkastelemisen lisäksi minulle oli tärkeää käsitellä Suomeen saapuneen syyrialaisen pakolaisen kokemuksia ja tuoda esille heidän kohtaamiaan ongelmia yhteiskunnassa, joka ei perinteisesti ole ollut kovin monimuotoinen.”

A MOMENT IN THE REEDS esitetään Lontoon elokuvajuhlien jälkeen Saksassa Hamburg International Queer Film Festivalilla 22.10.

Traileri: https://www.youtube.com/watch?v=5oyJodhVRok
Kotisivu: http://amomentinthereeds.com/
Facebook: https://www.facebook.com/AMomentInTheReeds/