smackthejack.net - viihdettä käden käänteessä

Koko Suomi viittoo! – viittomakielinen Suomi100-kampanja käynnistyi

Kuurojen Liiton Suomi100-kampanjassa viitotaan Maamme-laulua! Laulun viitottuja säkeitä harjoitellaan opetusvideolta ja jaetaan somessa sekä haastetaan kavereita mukaan. Kampanja huipentuu joulukuiseen viittomistapahtumaan Tuomiokirkon portailla. Samalla yritetään tehdä epävirallinen Suomen viittomisennätys.

Kuurojen Liitto on käynnistänyt viittomakielisen Suomi100-kampanjan Koko Suomi viittoo! Opetusvideolla viittomakielinen räppäri Signmark ja toimittaja Netta Keski-Levijoki opettavat kuinka Maamme-laulun ensimmäinen säkeistö viitotaan. Tavoitteena on, että suomalaiset opettelisivat säkeitä ja jakaisivat omia videoitaan somessa tägilla #kokosuomiviittoo sekä haastaisivat kavereita ja muita tahoja mukaan. Kampanjaa toteutetaan loka-marraskuun ajan.

Yritämme siis saada koko Suomen viittomaan! Myös monet julkisuuden henkilöt tukevat kampanjaa ja Maamme-laulua ovat jo viittoneet mm. Antti Kaikkonen, Pirkko Mattila, Neumann, Eino Grön, Vappu Pimiä, Bruce Oreck, Touko Aalto, Timo Harakka ja Armi Toivanen.

Kampanja huipentuu yhteiseen viittomistilaisuuteen la 2.12. klo 13.00 Helsingin Tuomiokirkon portailla, jossa viitotaan yhdessä Maamme-laulun ensimmäinen säkeistö. Samalla yritetään tehdä yhteisviittomisen epävirallinen Suomen ennätys.

Kampanjasivu verkossa: http://www.kuurojenliitto.fi/fi/artikkelit/koko-suomi-viittoo

Opetusvideo YouTubessa: https://youtu.be/_Qi5RoArRsk

Tapahtumasivu Facebookissa: http://bit.ly/2xYkwcp

Kampanja on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.