STOP THE PRESS!

Turun Kirjamessut 6.–8.10. – Lasten ja aikuisten kirjallinen ihmemaa avautuu

Vuoden 2016 Turun Kirjamessujen kuva-arkisto

Vuoden 2016 Turun Kirjamessujen kuva-arkisto

Turun Kirjamessut syventyy tänä vuonna kotimaiseen kirjallisuuteen ja sen moninaisuuteen. Turun Kirjamessut aloittaa samalla kotimaisen kirjamessukauden. Suomen juhlavuonna Kirjamessujen teemana on Yksi maa – monta ääntä. Teema nostaa esiin tutut nimet mutta myös harvinaisemmat kotimaiset tekijät.

Turun Kirjamessut syventyy tänä vuonna kotimaiseen kirjallisuuteen ja sen moninaisuuteen. Turun Kirjamessut aloittaa samalla kotimaisen kirjamessukauden.

Suomen juhlavuonna Kirjamessujen teemana on Yksi maa – monta ääntä. Teema nostaa esiin tutut nimet mutta myös harvinaisemmat kotimaiset tekijät.
Ohjelmapäälliköinä tapahtumaa tänä vuonna luotsaavat Salla Simukka ja Tommi Kinnunen yhdessä Siri Kolun kanssa.

Samaan aikaan 6.8.10. vietetään myös Turun Ruoka- ja Viinimessuja, jonne yleisö pääsee samalla messulipulla.

Vetovoimainen ja Suomen vanhin kirjallisuuden messutapahtuma kerää jo 26 vuoden kokemuksella yhteen 787 esiintyjää, 490 ohjelmanumeroa ja satoja näytteilleasettajia. Messuilla on 11 ohjelma-areenaa ja lisäksi mm. Turun seudun äidinkielen opettajat ry ja Suomen Nuorisokirjailijat ry haastattelevat kirjoittajia osastoillaan.

Sunnuntaina messuilla vietetään cosplay-päivää, jolloin kaikki rooliasuihin pukeutuneet cossaajat pääsevät messuille maksuttomasti. Parhaan asun valitsee tuomaristo, johon kuuluvat kirjailija Magdalena Hai, Turun Science Fiction Seuran varapuheenjohtaja Pasi Karppanen sekä asutaiteilija Nina Korento.

Messukävijöille lahjoitetaan rajoitettu erä perjantaina John Greenin kirjaa Arvoitus nimeltä Margo (Bonnier), lauantaina Ildefonso Falconesin Paljasjalkainen kuningatar (Bazar Kustannus) ja sunnuntaina yleisö saa mukaansa Anne Ricen teoksen Veren vangit (Otava).

Kotimaiset syksyn nimet paikalla

Turun Kirjamessuilla esiintyvät ja signeeraavat päivien aikana mm. Jörn Donner, Pertti Jarla, Venla Hiidensalo, Anna-Leena Härkönen, Shefki Kuqi, Tuomas Kyrö, Anni Kytömäki, Sirpa Kähkönen, Leena Lehtolainen, Miki Liukkonen, Tiina Nopola ja Matti Rönkä. Diakonia-ammattikorkeakoulun neljännen vuoden tulkkiopiskelijat tulkkaavat osan messujen esityksistä viitotulle puheelle.

Lisäksi saadaan kirjailijavieraita mm. Ruotsista ja Virosta. Muun muassa ruotsalaisen dekkaritaivaan uusin tähti Mattias Edvarsson ja Martin Österdahl. Palkittu sarjakuvataiteilija Liv Strömquist on tulossa Turkuun. Elokuvan ja teatterin maailmasta tunnettu virolainen Ilmar Taska osallistuu niin ikään Turun Kirjamessuille.

Kirjailijavieraiden lisäksi messulavoilla keskustellaan vilkkaasti toinen toistaan mielenkiintoisemmista ja samalla ajankohtaisista kirjallisuuteen liittyvistä aiheista.
Perjantaina on kuultavissa mm. mielenkiintoisia paneelikeskusteluja, kuten verkkovihapaneeli ja esikoiskirjapaneeli. Avajaispäivänä keskustellaan myös mm. vammaisista fiktiossa ja miehen roolista kirjallisuudessa.
Lauantaina selvitetään minkälaista on kirjoittaa ensimmäistä dekkaria, ketkä Suomessa käyttävät valtaa ja miten lasten lukuinto saadaan syttymään.

Sunnuntaina 8.10. aiheina ovat mm. runomeditaatio, aikuisten sadut ja sarjakuvan synty.
Päätöspäivänä on perinteisemmän kirjakattauksen lisäksi erityisen paljon spefiin ja spekulatiiviseen fiktioon eli scifille, fantasialle, kauhulle ja muulle todellisuutta taivuttavalle kirjallisuudelle keskittyvää ohjelmaa. Varsinkin Fiore, Kallas ja Jukola toimivat sunnuntaina spefin näyttämöinä. Mukana ovat kotimaisen spekulatiivisen fiktion kiinnostavat nimet kuten Johanna Sinisalo, Helena Waris, Pasi Ilmari Jääskeläinen, Tiina Raevaara, Marko Hautala, Elina Rouhiainen ja Siiri Enoranta.

Tulevaisuuden lukijat huomioitu

Kirjamessut tahtoo tukea lukijaksi kasvamista, ja lapsia varten messuilla on aivan oma, uusi alueensa, jossa lapset pääsevät kuulemaan kirjallisuutta ja tekemään itsekin sanataidetta. Alueella järjestetään lapsille tarinallisia messukierroksia. Alueella on lisäksi kustantajien lahjoittama messukirjasto, joka messujen jälkeen lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

Yksi maa − monta ääntä

Kirjamessujen koko ohjelma rakentuu seitsemän erilaisen äänenympärille: Uudet äänet, Sitkeät äänet, Mahdolliset äänet, Järjen äänet, Sukupolvien äänet, Korkeammat äänet sekä Lasten äänet. Ohjelmistoa rakentaessa on pyritty siihen, että samaa teemaa käsiteltäisiin useasta näkökulmasta peräkkäisissä ohjelmissa, ja siksi esimerkiksi lauantain ohjelmassa Tieto-lavalla käsitellään ensin valeuutisia ja faktantunnistusta, seuraavaksi politiikan valtasuhteiden muutoksia sekä viimeiseksi poliitikon suhdetta mediaan.

−Tänä vuonna Kirjamessuilla ei ainoastaan puhuta kirjallisuudesta vaan myös luetaan sitä, sillä uutena ohjelmatilana aloittaa pieni ja intiimi Tekstiretriitti, jossa kirjailijat ja runoilijat lukevat teoksiaan ääneen. Uutena ohjelmatilana aloittaa myös Aino Kallaksen tuotantoa kunnioittava Kallas-sali, kertovat ohjelmapäälliköt Simukka ja Kinnunen.

Monta ääntä -messuteema on noussut ilmiöksi jo ennen tapahtuman alkua. Klassikkokirjallisuus rynnisti Twitterissä maamme suosituimmaksi aiheeksi syyskuun puolivälissä, kun Turun Kirjamessut käynnisti tempauksen, jossa tunnettujen teosten sisällöt tiivistetään yhden twiitin mittaisiksi lyhennelmiksi. Tempauksen aloittivat Kirjamessujen ohjelmapäälliköt yhdessä Turun yliopiston kotimaisen kirjallisuuden ainejärjestö Muusa ry:n kanssa.

Turun Kirjamessut 6.8.10.
Avoinna 6.7.10. klo 1018 ja 8.10. klo 1017

Messuohjelma: www.kirjamessut.fi sekä TS Opus

Facebook: facebook.com/turunkirjamessut