smackthejack.net - viihdettä käden käänteessä

Blade Runner 2049

Ohjaus: Denis Villeneuve
Käsikirjoitus: Hampton Fancher, Michael Green
Tuotanto: Andrew A. Kosove, Broderick Johnson, Bud Yorkin, Cynthia Yorkin

Näyttelijät: Ryan Gosling, Harrison Ford, Ana de Armas, Sylvia Hoeks, Robin Wright, Mackenzie Davis, Carla Juri, Lennie James, Dave Bautista, Jared Leto
Arvio: 5/5

Elokuva sijoittuu nimensä mukaisesti vuoteen 2049. Kun vanhoja ”replikoita” jahtaava bladerunner K (Gosling) löytää erään tapauksen yhteydessä laatikon, josta löytyy ihmisen luuranko. Hän ryhtyy selvittämään asiaa ja selviää, että nainen on kuollut synnytyksessä, eikä kyseessä ollut ihminen vaan replikantti. K:n päällikkö määrää tämän tuhoamaan kaikki todisteet asiasta, sillä jos tieto replikoiden lisääntymisestä kulkeutuu väärille tahoille, tilanne tulee olemaan hyvinkin vaarallinen. Asia on jo kuitenkin replikoita valmistavan Niander Wallacen (Leto) tiedossa ja hän pistää oman agenttinsa K:n perään.

Vuonna 1982 valmistunut Ridley Scottin klassikkoelokuvaksi muodostunut Blade Runner sai odottaa jatko-osaa todella pitkän ajan, vaikka asiasta oli huhuiltu useaan otteeseen. Nyt se sitten päivänvalonsa näki, sillä erinomaisia elokuvia tehnyt Denis Villeneuve teki sen, mitä harva uskalsi edes unelmoida. Blade Runner 2049 on todella upea elokuva kaikin puolin, sillä kaikki osa-alueet loksahtavat täydellisesti yhteen. Ensinnäkin tarina ei ole missään nimessä kopio aiemmasta, mutta se on kuitenkin sopivasti linkittyy aiempiin tapahtumiin. Toisekseen visuaalisuus on todella näyttävää. Brittikuvaaja Roger Deakins tekee jälleen kerran vakuuttavaa työtä ja saa jokaisella kuvalla tehtyä sellaista visuaalista kerrontaa, ettei siihen tarvitsisi sanoja ollenkaan. Kolmanneksi näytteljävalinnat ovat todella erinomaisia kautta linjan. Kovassa nosteessa oleva Ryan Gosling jälleen kerran osoittaa olevansa tiukka tyyppi, mutta toisaalta aina oikeassa kohdassa löytyy inhimillisyyttä. Vanha kettu Harrison Ford on roolissaan juuri sellainen kuin Deckardin kuvittelinkin olevan vuosikymmenten jälkeen. Pienessä, mutta jumalallisen pirullisessa Wallacen roolissa nähtävä Leto on kuin pieni saatana hillitysti pukuun pukeutuneena. Neljänneksi Hans Zimmerin ja Benjamin Wallfischin musiikki on loistelias jatkumo Vangeliksen luomalle äänimaailmalle. Paikoitellen jopa haamumaista ääntä heidän toimestaan humisee ääniraidalla. Blade Runner 2049 on parasta vanhan koulukunnan sci-fi -elokuvaa, jossa draamakin toimii sataprosenttisesti.

Jukka L. Savolainen for smacktheajack.net

Photo’s Copyright by Alcon Entertainment, LLC , 2017

Traileri: