STOP THE PRESS!

In the Valley of Elah

in_the_valley_of_elahOhjaus ja käsikirjoitus: Paul Haggis
Tuotanto: Laurence Becsey, Darlene Caamano, Paul Haggis, Steve Samuels, Patrick Wachsberger
Pääosissa: Tommy Lee Jones, Charlize Theron, Susan Sarandon, Jason Patric
Arvio: 4,5/5

Kanadalaissyntyinen käsikirjoittaja-ohjaaja Paul Haggisin ura alkoi televisioelokuvien ja -sarjojen käsikirjoittamisesta. Vuosien saatossa herra pääsi kirjoittelemaan kässäreitä myös tunnettuihin sarjoihin kuten L.A. Law ja Kolkyt ja risat. Miehen ura lähti melkoiseen nousukiitoon, kun hänen käsikirjoittamansa ja ohjaamansa elokuva ”Crash” sai kehuja sekä katsojilta että kriitikoilta. Tämän jälkeen hänestä on tullut yksi Hollywoodin kysytyimpiä miehiä. Vaikka hän onkin käsikirjoituksillaan pelastanut James Bondin uuden tulemisen ja auttanut Clint Eastwoodia kahdessa toiseen maailmansotaan liittyvässä elokuvassa, niin hän ei ole ohjaustöitään unohtanut. Tuorein sellainen on Tommy Lee Jonesin ja Charlize Theronin tähdittämä ”In the Valley of Elah”.

Jonesin esittämä Hank Deerfield on eläkkeellä oleva sotilaspoliisi, jonka poika Mike (Jonathan Tucker) on ollut Irakissa maatansa palvelemassa. Eräänä päivänä hän saa kuulla, että kotimaahan palanut Mike on iltalomansa aikana kadonnut. Vanhemmat huolestuvat tilanteesta ja tiukkaa sotilaskuria arkielämässään käyttävä isä päättää lähteä tutkimaan poikansa kohtaloa. Hänelle selviää pian, että tapaus ei paljoakaan kiinnosta sotilaspoliiseja, eikä toisaalta myöskään siviilipuolen virkaveljiä. Heidän mielestään Mike on ottanut ”omaa lomaa”, mutta jääräpäinen Hank päättää selvittää asian perin pohjin. Avukseen hän saa rikostutkijan Emily Sandersin (Theron), joka joutuu jatkuvasti kollegoidensa piikittelemäksi. Hänen kykyihinsä kun ei miehisessä työympäristössä juurikaan uskota. Aluksi epäileväinen Emily kuitenkin alkaa uskomaan Hankin teoriaa, että jotain pahaa on Mikelle sattunut.

Vaikka elokuva onkin pohjimmiltaan perinteinen rikostarina, on Haggis onnistunut sujauttamaan tarinan sisälle oivallisesti myös yhteiskuntakritiikkiä sekä armeijaa että yhteiskuntaa kohtaan. Harvoin näin oivallisella tavalla näitä pieniä ”piikityksiä” on Hollywoodin tuotantoihin tuotu, vaikka toki unelmakaupungin tuotoksissa alkaa olemaan runsaasti viittauksia nykyhallinnon toimiin. Elokuvan vahvuus löytyy kuitenkin toimivasta ja uskottavasta käsikirjoituksesta, joka tarjoaa loistavan pohjan erinomaisille näyttelijäsuorituksille. Kivikasvoinen Jones näyttelee elokuvan alussa hieman rutiininomaisesti, mutta tarinan aikana hän muuttuu koskettavaksi ja hyvinkin inhimilliseksi isäksi. Vaikka tarina sijoittuukin miehiseen maailmaan, niin Theron tekee oivallisen roolisuorituksen mieskollegoidensa piikittelemä, mutta josta löytyy naarastiikerin tulimaisuutta tarpeen vaatiessa. ”In the Valley of Elah” on samalla koskettava, että ajatuksia herättävä trilleri.

Lisämateriaalina dokumentti Irakista ja sieltä palaavista sotilaista. Sen lisäksi mukana on poistettuja kohtauksia.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s copyright by Sandrew Metronome, 2008

Traileri: