STOP THE PRESS!

Kotikatu – 2. kausi

kotikatu2Ohjaus: Pekka Ruohoranta, Erkki Kupari
Käsikirjoitus: Veikko Aaltonen, Aleksi Bardy, Antti Karumo, Kirsti Manninen, Carl Mesterton
Tuotanto: Hannu Kahakorpi
Pääosissa: Risto Autio, Jukka Puotila, Anitta Niemi, Misa Nirhamo, Lena Meriläinen, Ville Keskilä
Arvio: 4,5/5

Kotikatu on kuulkaas pyörinyt TV1:llä jo kolmattatoista vuotta ja on täten yksin pitkäaikaisimpia perhesarjoja televisiomme historiassa. Nyt on DVD:llä ilmestynyt jatkoa sarjan ensimmäisille jaksoille eli julkaisuvuorossa on tuotantokausi kakkonen. Jos ensimmäinen tuotantokausi oli jo hiomaton timantti, nyt setti vaan jykevöityy.

Kotikatu on laadukasta draamaa ja ei voi kuin ihmetellä, miten hyvin niin käsikirjoittajat kuin näyttelijätkin ovat pitäneet sarjan dramaturgiaa ja rytmiä yllä kaikki nämä vuodet. Kurkistus vuosiin 96-97 on tästäkin syystä erittäin mielenkiintoinen: Henkilöiden varhaiset vaiheet ja suhteet avautuvat ja myöhempien tapahtumien kontekstissa moni asia saa uuden, mielenkiintoisen kerroksen. Kun esimerkiksi tietää Karin-Hannes-Tuula kolmiodraaman sekä Jannen ja Pirkon myöhemmät vaiheet, on tätä suorastaan hykerryttävä katsoa. Näyttelijät ovat pitäneet tyylinsä ja hahmonsa kasassa kaikki nämä vuodet, mikä on rautaisen ammattitaidon merkki. Kaikenkaikkiaanhan yksi Kotikadun innostavista piirteistä on aina ollut juuri näyttelijätyö, joka esimerkiksi erääseen Mainostelevisiolla pyörivään päivittäissarjaan verrattuna on Oscar-luokkaa. Muutenkin Kotikatu on juonen kehittelyissään, inhimillisyydessään sekä uskottavuudessaan valovuosia edellä tuota nimeltämainitsematonta kollegaansa.

Kun Kotikatu ei alussa vetänyt väkeä kotisohvien ääreen siinä määrin, mitä YLE odotti, se otti pakasta ässäkortin nimeltä Carl Mesterton, tuon Metsoloita ja monia muita menestyssarjoja luotsanneen veteraanin, jonka jämäköittävä kädenjälki näkyy Kotikadussakin. Kun ihan alkujaksot kärsivät lievästä tunnelman haparoimisesta, on meininki ryhdikästä jo muutaman jakson jälkeen ja siitä oikeastaan aina näihin päiviin saakka on Kotikatu ollut synonyymi erinomaiselle ja lämminhenkiselle suomalaiselle draamasarjalle. Käsikirjoituksessa viehättää paitsi realistisuus ja ajassa kiinni oleminen, myös se, että siinä ei koko ajan hypätä juonenkäänteestä toiseen vaan kuten elämässäkin, käänteitä pohditaan monelta katsantokannalta ja niihin saatetaan myös palata sittemmin. Juonen kehittely ja petaus toimii käsikirjoitustiimissä ammattimaisella otteella ja tuottaja lienee viimeisenä auktoriteettina tarkistamassa, että homma toimii kuin ennenkin. Tosin on Kotikadussakin sorruttu muutaman kerran siihen, että aihe on vedetty kehiin kuin tyhjästä, jauhettu loppuun vain jakson tai parin verran ja unohdettu tyystin. Onneksi tätä ei ole kuitenkaan riesaksi asti.

Myös sarjan henkilöohjaus on alusta saakka ollut huipputasoa. Tunnelma on luotu herttaiseksi mutta silti jännitteikkääksi ja näyttelijöistä huokuu se, että kyseessä on kiireetön ammattituotanto. Ei ihme, että tämä panostus on tuottanut myös poikkeuksellisen uskollisen fanikunnan, jopa siinä määrin, että vaikkapa Risto Autiota aikoinaan moikkailtiin kaduillakin Hannes Luotolana. Tämä toinenkin tuotantokausi on varmasti näille tosifaneille must-ostos ja tarjoaa muillekin sangen mielekästä katsottavaa, jos ei muuten niin 90-lukulaisena ajankuvana, siinä missä vuoden –08 Kotikatu on tämän aikakauden peili. Myös muistia voi virkistää hoksaamalla alkujaksoista monia näyttelijöitä, joita ei edes tiennytkään sarjassa vierailleen: on Puntti Valtosta, Vesa Mäkelää, Mari Perankoskea…Myös esimerkiksi Hellevi Seiron ja Niclas Lignellin suuret roolit alkuaikoina yllättävät. Ja mitenkäs ne Hessu ja Mirja taas tapasivatkaan? Niin, ja eikös vaan välillä tulekin ikävä alkuperäistä Ninniä Elina Erraa…Vaikka itsekin epäilin DVD-julkaisujen mielekkyyttä, niin kyllä on myönnettävä näiden ajavan paikkansa. Korkeavuorenkatu on / oli totisesti Suomi pienoiskoossa.

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Panvision / YLE, 2008