STOP THE PRESS!

Amerikkalainen ystävä (Der amerikanische Freund)

amerikkalainen_ystavaOhjaus ja käsikirjoitus: Wim Wenders
Tuotanto: Joachim von Mengershausen
Pääosissa: Bruno Ganz, Dennis Hopper, Lisa Kreuzer, Gérard Blain
Arvio: 5/5

Patricia Highsmithin trillereitä on filmattu ahkerasti; asialla on ollut sellainenkin tekijämies kuin Hitchcock. Tekijämies on myös Wim Wenders. Hänen ohjaamansa Amerikkalainen ystävä (1977) perustuu Highsmithin kirjaan Ripley’s Game (suom. Tom Ripley – Amerikkalainen ystävä) ja on useista Ripley-sovituksista mennen tullen paras.

Elokuva kertoo saksalaisesta maalausten kehystäjästä, Jonathan Zimmermannista (Bruno Ganz), joka sairastaa tarkemmin täsmentämätöntä, kuolemaan johtavaa verisairautta. Ranskalaisella gangsterilla Minot’lla (Gérard Blain) on toisenlaisia ongelmia: pari kilpailevien gangsterijoukkojen jäsentä pitäisi päästää päiviltä siten, ettei Minot’ta voida yhdistää murhiin. Hän yrittää sälyttää tehtävän vastentahtoiselle Tom Ripleylle (Dennis Hopper), joka muistaa Jonathanin ja tämän taudin. Ripley alkaa taivutella Jonathania tehtävään: väliäkö sillä, jos pari murhaajaa tappaa, ja Jonathanin kuoleman jälkeen jäisi vaimolle ja pienelle pojalle mukavasti rahaa. Lopulta ahdistunut Jonathan suostuukin. Kaikki vain ei mene ihan suunnitellusti.

Amerikkalainen ystävä on Wendersiltä sikäli hieman epätavanomainen elokuva, että siinä on selkeä juoni. Mestarin ottein hän tekee trilleriäkin: jännitys säilyy ja tiivistyy alusta loppuun. Vaikka elokuva Highsmithin kirjaan perustuukin, tekee Wenders siitä omannäköisensä. Perus Wendersiä ovat eksistentiaalisten ongelmien parissa painiskelevat henkilöt. Ripley on olemisensa kanssa niin sekaisin, että hänen täytyy yrittää dokumentoida sitä kannettavaan nauhuriinsa tyyliin ”Päivä päivältä tiedän yhä vähemmän siitä kuka olen ja keitä toiset ovat”. Hopper tekee Ripleynä yhden elämänsä rooleista, ja erinomaisia ovat muutkin näyttelijät. Ripleyn ja Jonathanin merkillisessä ystävyyssuhteessa on sellaista jännitettä, jota ei sanoilla voi kuvata. Erityisesti elokuva syöpyykin mieleen kuviensa kautta: Ripley makaamassa biljardipöydällä peittyen itsestään ottamiinsa Polaroid-kuviin, Jonathanin kärsivät kasvot taulunkehyksissä.. Kuvat ovat täydellisesti sommiteltuja, ja värimaailmasta lähtien kaikki on tarkkaan harkittua. Erittäin kaunis ja kaikin puolin loistava elokuva.

Vesa Skaffari for smackthejack

Photo’s Copyright by Sandrew-Metronome, 2009

Traileri: